Kerrostalon jätepisteen aitauksen poistamista koskeva naapurin vaatimus, 21655/3, Orioninkatu 13-15
Vaatimus kerrostalon jätepisteen aitauksen poistamisesta
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti velvoittaa Asunto Oy Orionrinteen nyt asetettavan juoksevan sakon uhalla tontin, kiinteistötunnus 91-21-655-3, haltijana 1.6.2018 mennessä istuttamaan tontin eteläosassa, tontin 3 ja naapuritontin, kiinteistötunnus 91-21-655-11, välisen rajan läheisyydessä sijaitsevan jätepisteen eteläreunalle tontin 3 puolelle koko jätepisteen leveydelle yhtenäisen ja peittävän orapihlaja-aidan siten, että pensasaita on leikattavissa pääosin oman tontin puolelta.
Juoksevan uhkasakon kiinteä peruserä on viisituhatta euroa ja lisäerä jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa päävelvoitetta ei ole noudatettu, on neljäsataa euroa.
Jos kiinteistö tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä asetetusta velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luovutuksensaajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai tiedottamisesta on huolehdittava muutoin todisteellisesti. Lisäksi velvoitetun on ilmoitettava kirjallisesti Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden rakennusvalvontapalveluille luovutuksensaajan nimi ja osoite.
Kun tekoa on olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä eikä yleisen edun ole katsottava vaativan syytteen nostamista, niin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää, että ilmoitusta asiasta poliisille esitutkintaa varten ei tehdä.
Päätös saantitodistuksella Asunto Oy Orionrinteelle ja Asunto Oy Orioninkatu 11:lle.
Päätös tiedoksi maanmittauslaitokselle merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.
Naapurin vaatimus
Asunto Oy Orionrinne hallitsee vuokrasopimuksen nojalla Hermannissa osoitteessa Orioninkatu 13-15 sijaitsevaa Helsingin kaupungin omistamaa tonttia, kiinteistötunnus 91-21-655-3, ja omistaa tontilla sijaitsevan asuinkerrostalon. Tämän tontin eteläpuolella sijaitsevaa Helsingin kaupungin omistamaa tonttia 11 hallitsee puolestaan vuokrasopimuksen nojalla Asunto Oy Orioninkatu 11 omistaen tällä tontilla olevan asuinkerrostalon.
Asunto Oy Orioninkatu 11 on vaatinut rakennusvalvonnalta, että tontilla 3 tonttien välisen rajan läheisyydessä sijaitseva jäteaitaus määrätään poistettavaksi. Vaatimuksensa perusteluissa yhtiö katsoo, että jäteaitaus aiheuttaa haittaa yhtiön tontin pihan käytölle ja että jäteaitaus on ruma. Ensimmäisen vaatimuskirjelmän yhtiö on toimittanut rakennusvalvontaan helmikuussa 2016 ja tämän jälkeen yhtiö on toimittanut rakennusvalvontaan lisäksi useita lisäkirjelmiä.
Jatkuvan valvonnan toimenpiteet ja naapurin lisävaatimukset
Asunto Oy Orioninkatu 11:n esittämien vaatimusten johdosta rakennusvalvonnan jatkuva valvonta otti yhteyttä Asunto Oy Orionrinteen isännöitsijään ilmoittaen, että yhtiön tulee poistaa jäteaitauksen tonttien 3 ja 11 rajan läheisyydessä oleva rajan suuntainen jäteaitauksen osuus. Tämän johdosta Asunto Oy Orionrinne poisti aidan tämän osuuden huhtikuussa 2016.
Asunto Oy Orioninkatu 11 ei ollut tyytyväinen jatkuvan valvonnan edellyttämiin toimenpiteisiin. Yhtiön mukaan jäteaitauksen eteläsivun poistaminen ei ollut riittävä toimenpide. Yhtiö toisti edelleen rakennusvalvonnalle toimittamissaan useissa lisäkirjelmissä vaatimuksensa siitä, että rakennusvalvontavirasto ryhtyy toimenpiteisiin jäteaitauksen poistattamiseksi nykyisestä sijaintipaikastaan.
Vastine
Rakennusvalvonta varasi helmi-maaliskuussa 2017 Asunto Oy Orionrinteelle mahdollisuuden antaa kirjallinen vastine Asunto Oy Orioninkatu 11:n vaatimusten johdosta. Orionrinne antoi vastineen. Yhtiö toteaa vastinekirjelmässään seuraavaa:
Rakennusvalvonta-asia koskee jäteaitauksen sijaintia rajan tuntumassa. Asunto Oy Orionrinne poisti jäteaitauksen eteläsivun Asunto Oy Orioninkatu 11:n vastaiselta rajalta saatuaan tähän ohjeistuksen rakennusvalvonnan viranhaltijalta. Asunto Oy Orionrinteen jäteastioiden sijoitus on määräysten mukainen. Jäteastiat eivät aiheuta haittaa.
Jäteaitaus rakennettiin sen nykyiselle paikalle vuonna 2000 pidetyn palotarkastuksen seurauksena. Tätä ennen Asunto Oy Orionrinteen jäteastiat olivat kiinni rakennuksessa sen kaakkoiskulmalla. Nykyisellä paikalla jätehuolto voidaan järjestää paikalliset olosuhteet huomioiden mahdollisimman turvallisesti käyttäen omaa kiinteistöä. Jäteastioiden vieressä kasvaa komea vanha puu, joka on maisemakuvallisesti merkittävä.
Tontin pohjoispäädyssä ei ole mahdollista järjestää jätehuollon tarvitsemia tiloja, sillä pohjoispäädyn tilan vie käytännössä kokonaan Asunto Oy Orionrinteen autopaikat. Pohjoispäädyssä ei ole ikkunoita tms. ilmanottoaukkoja, joten autot voivat sijaita rakennuksen vieressä. Tontti rajautuu pohjoisessa jalankulkuväylään, joten jäteautolla ajaminen aiheuttaisi jalankulkijoille vaaratilanteita.
Asunto Oy Orionrinteen rakennuksen itäpuolella on tasaista asfaltoitua pihaa vain sen verran, että rakennuksen takana pääsevät ajamaan huolto- tms. autot. Itäpuolen kapealla asfaltoidulla alueella ei ole mahdollista kääntää jäteautoa. Muu osa itäpuolen tontista viettää jyrkästi alaspäin. Rinteeseen rakentaminen vaatisi täyttöjä rinteeseen ja massiiviset perustukset. Itäpuolen pihalle ei ole mahdollista järjestää jätetoimintoja. Rakennuksen länsipuolelle ei ole myöskään mahdollista järjestää jätetoimintoja.
Asunto Oy Orionrinne toteaa vastineessaan lisäksi, että yhtiö poistaa jäteaitauksen itäreunasta vielä sen osan, joka tällä hetkellä jää rakennusjärjestyksen 18 §:ssä tarkoitetun 45 asteen kulman alle.
Yhtiö toteaa vastineessaan vielä, että se istuttaa jäteastioiden eteläpuolelle tontille 3 Asunto Oy Orioninkatu 11:n vastaiselle rajalle maisemointi-istutuksia.
Sovelletut säännökset ja määräykset
Maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n mukaan, jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. Viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Uhkasakkoa ja teettämisuhkaa koskevassa asiassa sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.
Maankäyttö- ja rakennuslain 157 §:n mukaan kiinteistön jätehuolto tulee toteuttaa siten, ettei sen järjestäminen aiheuta haittaa terveydelle eikä ympäristölle.
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 56 §:n mukaan kiinteistön jätehuoltoa palvelevien tilojen ja rakennelmien järjestämisessä tulee ottaa huomioon rakennuksessa harjoitettavan toiminnan laatu sekä mahdollisuus jätteen keräysvälineiden sijoittamiseen sen mukaan kuin asiasta erikseen säädetään. Tarvittaessa nämä tilat ja rakennelmat on aidattava tai muutoin suojattava palovaaran ja ympäristöhaittojen välttämiseksi.
Asunto Oy Orionrinteen hallitsemalla tontilla, kiinteistötunnus 91-21-655-3, voimassa olevassa asemakaavassa nro 2084 vuodelta 1941 ei ole tontin jätehuoltoa koskevia määräyksiä.
Helsingin kaupungin rakennusjärjestyksen 50 §:n mukaan, jos jätteiden keräysvälineet sijoitetaan tontin pihamaalle, niiden suojaksi on rakennettava jätesuoja, -katos tai –aitaus tai ne on maisemoitava istutuksin.
Rakennusjärjestyksen 21 §:n mukaan korkeintaan 30 neliömetrin suuruisen aitauksen, katoksen tai suojan rakentaminen jätteiden keräilyä varten on vapautettu toimenpideluvan hakemisesta.
Rakennusjärjestyksen 18 §:n mukaan vaja, katos tai muu rakennelma on sijoitettava naapuritontin rajasta vähintään niin kauaksi, että piirrettäessä tontin rajalta 45 asteen kulmassa suora rakennelman on jäätävä kokonaan sen alle. Rakennelman sijoittaminen edellä mainittua lähemmäksi edellyttää naapuritontin omistajan tai haltijan suostumusta. Erityisistä syistä rakennusvalvontaviranomainen voi kuitenkin antaa luvan rakentaa rakennelma naapurin rajaan asti, vaikka naapuritontin omistaja tai haltija ei ole antanut suostumustaan, jos tästä ei aiheudu naapurille huomattavaa haittaa.
Pääkaupunkiseudun yleisten jätehuoltomääräysten 14 §:n mukaan jätteiden keräysvälineet voidaan sijoittaa ulkotilaan avoimeen paikkaan, aitaukseen, katokseen, erilliseen suojarakennukseen tai rakennuksessa olevaan jätehuoneeseen.
Jätehuoltomääräysten 15 §:n mukaan keräysvälineiden sijoituspaikkaa valittaessa tulee ottaa huomioon myös paloturvallisuus sekä riittävä etäisyys rakennusten ikkunoihin ja ilmanottoaukkoihin.
Suomen rakentamismääräyskokoelman osan D2, Rakennusten sisäilmasto ja ilmanvaihto, Määräykset ja ohjeet 2012, kohdan 3.4.1 määräyksen mukaan ulkoilmalaitteet on sijoitettava siten, että rakennukseen tuleva ulkoilma on mahdollisimman puhdasta. Kohdan 3.4.1.1 ohjeen mukaan ulkoilmalaitteen vähimmäisetäisyys jätteiden säilytyspaikoista on 8 m.
Muut sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki 116 §, 166 § ja 186 §
Hallintolaki 11 § ja 34 §
Uhkasakkolaki 6 §, 7 §, 8 §, 9 §, 18 §, 19 §, 22 § ja 23 §
Päätöksen perustelut
Asunto Oy Orionrinteen hallitseman tontin, kiinteistötunnus 91-21-655-3, jätepiste on aiemmin sijainnut yhtiön omistaman asuinrakennuksen eteläpäädyssä rakennuksen välittömässä läheisyydessä. Pelastusviranomaisen antaman siirtomääräyksen jälkeen jätepiste on siirretty nykyiseen paikkaansa tontilla ja jätepisteen ympärille on rakennettu jäteaitaus lukuun ottamatta jätepisteeseen käyntiä sen länsipuolelta. Rakennusvalvonnan jatkuvan valvonnan yhteydenoton jälkeen yhtiö on poistanut jäteaitauksen eteläsivun.
Jäteaitauksen lyhin etäisyys tontin 3 asuinrakennukseen on noin 5,5 metriä. Asunto Oy Orioninkatu 11:n omistaman asuinrakennuksen pohjoispääty sijaitsee tonttien 3 ja 11 välisestä rajasta noin 6,8 metrin päässä. Jäteaitauksen lyhin etäisyys tontin 11 asuinrakennukseen on yli 7 metriä. Jätesäiliöt sijaitsevat jäteaitauksen sisäpuolella, joten niiden etäisyys rakennuksiin on edellä selostettua suurempi. Asunto Oy Orioninkatu 11:n rakennuksen 1. kerroksen jäteaitausta lähinnä oleva asunnon ikkuna kuten myös rakennuksen 1. kerroksen jäteaitausta lähinnä oleva asunnon parveke sijaitsevat yli 8 metrin päässä jäteaitauksesta.
Välittömästi jäteaitauksen pohjoispuolelle sijaitsee iso vaahtera. Jäteaitauksen siirto nykyisestä sijaintipaikastaan pohjoisemmaksi edellyttäisi tämän vaahteran kaatamista. Puuta ei ole asemakaavassa suojeltu, mutta otettaessa huomioon, että tontilla 3 kasvaa vain muutamia isompia puita, nyt tarkoitetun puun kaatamista ei voida pitää suotavana. Lisäksi jäteaitauksen siirto pohjoisemmaksi myös pienentäisi merkittävästi jäteaitauksen ja jätesäiliöiden etäisyyttä tontin 3 asuinrakennuksesta.
Tontin 3 maanpinta laskee merkittävästi tontin koko itäosalla. Jätepisteen sijoittaminen tontin tälle itäosalle ei ole käytännössä toimivasti toteutettavissa. Tontin 3 pohjois-/koillisosasta ei myöskään ole hankaluudetta järjestettävissä uutta jätepisteen sijaintipaikkaa, koska käynti tänne sijoitettavalle jätepisteelle olisi pakko järjestää tontin 3 pohjoispuolella sijaitsevan puistoalueen kautta.
Jätepisteen sijoittaminen tontille rakennuksen pohjoispäätyyn edellyttäisi siinä nyt olevien viiden autopaikan poistamista. Jätepiste sijaitsisi tässä myös aivan Orioninkadun ja Saarenkadun risteysalueen vieressä. Jätepisteen sijoittaminen tähän ei olisi jätehuollon toimivuuden ja turvallisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Rakennuksen länsipuolella Orioninkadun katualueen ja rakennuksen välissä ei ole tilaa jätepisteelle.
Otettaessa huomioon vallitsevat tosiseikat on katsottava, että tontin 3 pihalla ei ole osoitettavissa jätepisteelle nykyistä parempaa, toimivampaan ja turvallisempaa sijaintipaikkaa. Tontin 3 jätepisteen jäteaitauksesta ja jätepisteen käytöstä ei voida katsoa aiheutuvan Asunto Oy Orioninkatu 11:n hallitseman tontin 11 käytölle tai yhtiön omistaman asuinrakennuksen asukkaille huomattavaa haittaa.
Asiassa ei ole tarpeen ryhtyä velvoitetoimenpiteisiin, joilla määrättäisiin tontin 3 jäteaitaus siirrettäväksi tai enemmälti poistettavaksi. Jäteaitaus ja jätesäiliöt ovat paloturvallisuus huomioon ottaen riittävällä etäisyydellä Asunto Oy Orioninkatu 11:n omistaman asuinrakennuksen ikkunoista ja ilmanottoaukoista.
Vaikka jäteaitausta ei ole syytä velvoittaa siirrettäväksi, jätepisteen eteläreunalle on kuitenkin syytä velvoittaa istutettavaksi pensasaita. Paikkaan sopivana pensasaitana on pidettävä aitataimista istutettavaa orapihlaja-aitaa. Kun pensasaita istutetaan aitataimista koko jätepisteen eteläreunan alueelle, pensasaidan latvusto kasvaa tiheäksi ja tuuheaksi pensasaidan rungon alaosasta lähtien, ja lopputuloksena on yhtenäinen ja peittävä orapihlaja-aita.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Asunto Oy Orioninkatu 11:n hallituksen puheenjohtaja tiedusteli sähköpostitse 9.8.2017 rakennusvalvonnalta jäteaitausasian etenemistä. Asian valmistelija rakennusvalvonnassa vastasi tiedusteluun sähköpostitse 10.8.2017 ilmoittaen seuraavaa: Asia valmistellaan Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätöksentekoa varten. Jaosto aloittaa säännölliset kokouksensa parittomilla viikoilla perjantaisin ensi viikolla. Tässä vaiheessa pystyn ilmoittamaan arviona, että asia käsitellään jaostossa syyskuussa tai lokakuussa. Helsingin kaupungin vanhan organisaation rakennuslautakunta piti viimeiset kokouksensa toukokuussa. Asiaa ei ehditty valmistella rakennuslautakunnan päätettäväksi.
Tämän jälkeen Asunto Oy Orioninkatu 11:n hallituksen puheenjohtaja lähetti 17.8.2017 kaupunkiympäristön toimialan päätöksenteon tukeen asiaa koskevan sähköpostiviestin välitettäväksi edelleen ympäristö- ja lupajaoston jäsenille. Päätöksenteon tuki välitti viestin 17.8.2017 jaoston jäsenille ja varajäsenille.
Saatuaan kyseisen viestin jaoston varajäsen Jouni Nevalainen lähetti vielä samana päivänä 17.8.2017 sähköpostiviestin, jossa hän tarjosi Helsingin alueen HSY jätehuoltoasiamiehenä apuaan asian ratkaisemiseksi todeten: Alan ammattilaisena näkisin tässä olevan sovittelun ja jätehuoltosuunnittelun paikan. Asia voi ratketa hyvinkin ilman lupajaoston käsittelyä.
Kun tämä Jouni Nevalaisen viesti oli välikäsien kautta tullut asian valmistelijalle rakennusvalvonnassa, rakennusvalvonta lähetti 22.8.2017 Asunto Oy Orioninkatu 11:n hallituksen puheenjohtajalle ja Asunto Oy Orionrinteen isännöitsijälle sekä Jouni Nevalaiselle sähköpostiviestin, jossa todettiin seuraavaa: Jouni Nevalainen tarjoaa viestissään työtehtäviinsä HSY jätehuoltoasiamiehenä liittyen apuaan asian ratkaisemiseksi. Rakennusvalvonta toteaa, että Jouni Nevalainen on asiassa parempi asiantuntija kuin millaista todellista asiantuntemusta rakennusvalvonnasta tähän asiaan liittyen löytyy. Rakennusvalvonnan näkemyksen mukaan asiassa kannattaisi ottaa yhteyttä Jouni Nevalaiseen ja selvittää asiaa hänen johdollaan. Asiantuntijan johdolla asiassa saattaisi olla mahdollista löytää molempia yhtiöitä riittävässä määrin tyydyttävä sovintoratkaisu ja välttää asian käsittely ympäristö- ja lupajaostossa sekä tämän jälkeen mahdollisesti vielä Helsingin hallinto-oikeudessa. Jouni Nevalaisen puhelinnumero ja sähköpostiosoite ovat hänen viestinsä lopussa. Rakennusvalvonta on luottavainen sen suhteen, että asiassa olisi vielä löydettävissä neuvotteluratkaisu, koska nyt olemme saaneet avuksemme oikeanlaista asiantuntija-apua.
Asiassa saatiinkin tämän jälkeen käynnistettyä Jouni Nevalaisen johdolla sovittelu yhtiöiden välillä. Jouni Nevalainen hoiti sovittelua osaavasti ja asiallisesti. Rakennusvalvonnan näkemyksen mukaan yhtiöiden olisi ollut järkevää sopia asiasta Jouni Nevalaisen esittämien ratkaisumallien pohjalta. Yhtiöt eivät kuitenkaan näin tehneet. Jouni Nevalainen kirjoitti jo 4.9.2017 Asunto Oy Orioninkatu 11:n hallituksen puheenjohtajalle ja asian käsittelijälle rakennusvalvonnassa lähettämässään sähköpostiviestissä: Näyttäisi siltä, ettei sopua löydy, koska taloyhtiöiden edustajat ovat jokaisesta ehdotuksesta ja asiasta eri mieltä.
Sovittelu ei siis edennyt suotuisasti. Vaikuttaa siltä, että yhtiöiden välillä ei tulla saamaan aikaan asiasta sopimusta. Näin ollen asia on ollut syytä valmistella jaoston päätettäväksi. Rakennusvalvonnan elokuun alkupuoliskolla Asunto Oy Orioninkatu 11:n hallituksen puheenjohtajalle antama arvio asian käsittelystä jaostossa syyskuussa tai lokakuussa ei toteutunut, koska rakennusvalvonta odotti, löytyykö asiaan ratkaisu sovittelun kautta.
Detta beslut publicerades 20.11.2017
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.
Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite).
Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Föredragande
Mer information fås av
Juha Vehviläinen, rakennuslakimies, puhelin: 09 310 26225