Kulttuurijaoston kokousajat 2018-2019

HEL 2017-013157
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 2. / 35 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston kevätkauden kokousajat vuonna 2021

Kultur- och bibliotekssektionen

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu kevätkaudella 2021 seuraavasti:

ti 9.2.2021
klo 16.15
ti 23.3.2021
klo 16.15
to 29.4.2021
klo 16.15
ti 18.5.2021
klo 16.15

Kulttuuri- ja kirjastojaoston syyskauden 2021 ensimmäinen kokous pidetään tiistaina 28.9.2021 klo 16.15

Kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu Fredriksbergin B-talossa lautakunnan kokoushuoneessa osoitteessa Konepajankuja 3, 2. kerros. Koronapandemiatilanteen niin vaatiessa jaoston kokouksiin on myös yhä mahdollisuus osallistua sähköisessä toimintaympäristössä etänä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan kutsusta ja 3 momentin mukaan toimielimen puheenjohtaja voi asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn vuoksi peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä.

Keväällä 2021 järjestetään kuntavaalit. Kun kaupunginvaltuusto on valinnut uuden kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston jäsenet, niin uudella puheenjohtajalla ja kulttuuri- ja kirjastojaostolla on mahdollisuus tarvittaessa muuttaa syyskauden ensimmäisen kokouksen nyt ennakkoon sovittavaa ajankohtaa.

Stäng

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto 03.09.2020 § 16

26.05.2020 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

Stäng

Detta beslut publicerades 11.12.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kulttuurijohtaja
Mari Männistö

Mer information fås av

Miska Nera, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 37012

miska.nera@hel.fi