Osallistuminen EU:n 6Aika strategian rahoitushakuun hankkeella "6Aika - Kasvun ekosysteemit"

HEL 2018-000121
Ärendet har nyare handläggningar
§ 50

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 hankkeelle ”6Aika - Kasvun ekosysteemit”

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikölle 1 427 186 euroa (projektinumero 109800100412) vuodelle 2019 hankkeen ”6Aika - Kasvun ekosysteemit: yritysten kasvun mahdollistaminen kuutoskaupunkien yhteistyössä” kustannusten maksamiseksi. Määrärahalle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä enintään 1 276 212 euroa. Määrärahassa on myös varauduttu partnereille välitettäviin EU-tukiosuuksiin.

Päätöksen perustelut

Hanke toteuttaa kuuden suurimman kaupungin yhteistä 6Aika strategian avoimet innovaatioalustat -teemaa. Hankkeen tavoitteena on tukea kasvuhakuisia yrityksiä pääsemään kiinni niille sopiviin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa tukeviin verkostoihin ja ympäristöihin ja nostaa kuutoskaupunkien kasvuhakuisten yritysten määrää ja laatua sekä kehittää kansainvälisesti kilpailukykyistä kasvuyritystoimintaa tukevia innovaatioekosysteemejä. Elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö toimii hankkeen hallinnoijana ja kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa. Hanke on käynnistynyt 2018 ja jatkuu vuoteen 2020. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.

Kansliapäällikkö on hyväksynyt hankehakemuksen päätöksellään 12.1.2018 § 17, ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Uudenmaan liitolta 20.6.2018 hankekoodilla A73976.

Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset vuonna 2019 ovat 457 497 euroa, jonka lisäksi Helsingin kaupunki varautuu välittämään hankekumppaneiden tukiosuuksia, joita on arviolta 969 689 euroa. Tukia määrärahalle saadaan arviolta yhteensä 1 276 212 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 4 416 087 euroa, jolle saadaan EU:n ja valtion tukea yhteensä enintään 2 959 884 euroa. Helsingin osahankkeen budjetti on 1 065 826 euroa, josta EU:n ja valtion tuki yhteensä enintään 714 103 euroa ja omarahoitusosuus 351 723 euroa. Hanke toteutetaan vuosina 2018–2020. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 109800100412 ja sille sovitut alaprojektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toteuttajille. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. Elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö vastaa hankkeen toteutuksesta ja raportoinnista hankkeen rahoittajalle sekä huolehtii rahoittajan maksamien tukiosuuksien välittämisestä hankkeen partnereille.

Elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen Uudenmaan liitolta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen,
tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Detta beslut publicerades 03.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö