Vahingonkorvausvaatimus, puun aiheuttama autovaurio

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-000610
Ärendet har nyare handläggningar
§ 168
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Vahingonkorvausvaatimus, puun aiheuttama autovaurio

Enhetschef

Päätös

Vs. lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo on vaurioitunut 23.12.2017 klo 21-23 kaupungin maalla kasvavasta männystä kasvaneen oksan katkettua ja pudottua sen päälle. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan ajoneuvovakuutuksensa omavastuun 200 euroa.

Kaupungin luonnonhoitoyksiköltä saadun selvityksen mukaan puut, josta oksa on katkennut, kasvoi kaupungin maalla. Puut, josta oksa on katkennut, on ollut hyväkuntoinen eli päällepäin näkyvää vikaa puussa ei ole ollut.

Vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiseksi edellytetään tuottamusta, eli kunnossapidosta vastaavan on täytynyt tehdä jokin laiminlyönti. Tämän lisäksi aiheutuneen vahingon sekä tehdyn laiminlyönnin välillä tulee olla syy-yhteys.

Ilmatieteenlaitoksen Kaisaniemen mittausasemalla tehtyjen mittausten mukaan 23.12.2017 klo 21-23 tuulennopeus on puuskissa vaihdellut 11 m/s ja 18.7 m/s välillä, joka tarkoittaa kovaa tuulta.

Koska puussa, josta oksa katkesi, ei ole ollut päällepäin näkyvää vikaa, on kyseessä ennalta arvaamaton tapahtuma, johon ei ole voitu kunnossapitotoimenpiteillä varautua. Tämän lisäksi puun oksa on irronnut
kovan, puuskittaisen tuulen seurauksena, joten vahingon aiheutumiseen on vaikuttanut ulkoinen syy. Edellä mainitut asiat huomioiden vahinko ei ole seurausta kaupungin laiminlyönnistä, joten se katsoo, ettei ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1 - 2 §, 6 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Detta beslut publicerades 09.08.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Tuuli Juntti, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 21210

kymp.korvausasiat@hel.fi

Beslutsfattare

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö