Lyhty ry:n oikaisuvaatimuksen käsittely koskien kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden päiväaikaisen toiminnan palvelujen hankintapäätöstä
Kehitysvammaisten ja autisminkirjon henkilöiden työ- ja päivätoiminnan hankinta
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti
A. hyväksyä kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden työ- ja päivätoiminnan kilpailutuksen periaatteet sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin tarvittaessa välttämättömiä vähäisiä muutoksia.
Lisäksi lautakunta päätti esittelijän ehdotuksesta poiketen, että koulutuksen lisäpisteet muutetaan siten, että ne huomioivat paremmin erikokoiset yksiköt. Pisteet voivat olla pohjaesityksen mukaiset, eli maksimissaan 2p työntekijää kohti, mutta pisteet pitäisi jakaa työntekijöiden määrällä yksikössä. Pisteet skaalataan kymmenen pisteen asteikolle siten, että suurimman keskiarvon saanut saa 10 pistettä, ja muut saavat oman ja suurimman pistemäärän osamäärän osuuden kymmenestä pisteestä. Uusi lisäpistekriteeri on siis työntekijöiden keskimääräinen lisäkoulutustaso.
Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti
B. oikeuttaa toimialajohtajan
- tekemään hankinnasta päätöksen
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.
Käsittely
Vastaava hankinta-asiantuntija Tuomas Riihivaara, va. vammaistyön päällikkö Minna Eronen ja hankintapäällikkö Hannu-Pekka Polttila olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:
Vastaehdotus 1:
Jäsen Saku Etholen: Koulutuksen lisäpisteet muutetaan siten, että ne huomioivat paremmin erikokoiset yksiköt. Pisteet voivat olla pohjaesityksen mukaiset, eli maksimissaan 2p työntekijää kohti, mutta pisteet pitäisi jakaa työntekijöiden määrällä yksikössä. Pisteet skaalataan kymmenen pisteen asteikolle siten, että suurimman keskiarvon saanut saa 10 pistettä, ja muut saavat oman ja suurimman pistemäärän osamäärän osuuden kymmenestä pisteestä. Uusi lisäpistekriteeri on siis työntekijöiden keskimääräinen lisäkoulutustaso.
Kannattaja: jäsen Tapio Bergholm
Vastaehdotus 2:
Jäsen Saku Etholen: Palveluluokkakohtaisia hintakattoja nostetaan siten, että ne ovat palveluluokittain 50, 120, 150, 190 ja 260 euroa.
Vastaehdotus 2 raukesi kannattamattomana.
Vastaehdotus 3:
Jäsen Saku Etholen: Otetaan käyttöön uusi lisäpisteiden kriteeri, työntekijöiden keskimääräiset kokemusvuodet kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden parissa työskentelystä.
Kannattaja: jäsen Katju Aro
Vastaehdotus 4:
Jäsen Katju Aro: Esitän palveluluokille määritellyn hintakaton poistamista. Hintakatto vaarantaa palveluille asetettujen laatuvaatimusten toteutumisen eikä lautakunnalla ole ollut käytettävissään riittävästi tietoa sen oikean tason määrittelemiseksi. Palveluiden hintaa kilpailutetaan jo 80/20-suhteessa ja palveluntuottajien määrää rajoittamalla. Hintoja edelleen kiristävä hintakatto on siksi paitsi tarpeeton, myös vahingollinen.
Kannattaja: jäsen Sakari Männikkö
Lisäksi asiassa tehtiin seuraava hylkäysehdotus:
Hylkäysehdotus:
Jäsen Sakari Männikkö: Esitän asian hylkäämistä seuraavin perustein:
1. Virkamiesten toimesta irtisanottiin palveluntuottajien ostopalvelusopimukset ja jätettiin käyttämättä niihin sisältyneet optiot. Optioiden kautta olisi myös voitu neuvotella näiden palveluntuottajien hinnoista. Tämä mahdollisuus jätettiin käyttämättä ja aiheutettiin kehitysvammaisille henkilöille sekä heidän läheisilleen suurta epävarmuutta ja murhetta.
2. Valmisteluprosessi ei ole ollut riittävän avoin eikä päätöksentekijä ole saanut tietoonsa mm. asiakasraatiin kuuluvia henkilöitä eikä sitä, millainen markkinakartoitus on tehty. Päätöksentekijöillä ei ole riittävää tietoa siitä, millaisia huomioita erilaisissa kuulemisissa on tehty ja miten ne ovat vaikuttaneet palvelukuvauksen sisältöön. Näin suuren mittakaavan hankinnassa laaja, avoin lausuntokierros alan asiantuntijoilta ja asiakkailta sekä heidän läheisiltään olisi ollut perusteltu.
3. Palvelukuvauksissa esitetään alueeksi pääkaupunkiseutua. Käytännössä tämä rajaa helsinkiläisten kehitysvammaisten mahdollisuutta käydä työ- ja päivätoiminnassa Helsingissä tai naapurikunnissa, etenkin kun halvin hinta määrittelee kilpailutuksessa menestymisen. Tämä voi aiheuttaa kohtuuttomia matkoja ja päivän pituuksia vammaisille ihmisille.
4. Suurin ongelma kilpailuttamisessa on riski siitä, että asukkaat joutuvat vaihtamaan työ- ja päivätoimintapaikkaansa mikäli nykyinen palveluntuottaja ei pärjää kilpailutuksessa. Myös palveluntuottajan vaihtuminen merkitsee suurta riskiä sujuvan arjen, toimivien yhteistyö- ja vuorovaikutussuhteiden katkeamisesta. Lisäksi ongelman muodostaa se, että palveluntuottajat asetetaan ensisijaisjärjestykseen siten, että halvimman hinnan tarjonnut saa ensisijan työ- ja päivätoiminnan valinnassa.
5. Ei myytävänä-kansalaisaloite luovuttiin eduskunnalle maaliskuussa 2018. Kansalaisaloitteen on allekirjoittanut yli 72 000 suomalaista. Aloite tähtää siihen, että 9 §:ään lisätään 16. kohdaksi soveltamisalueen seuraava rajaus: ”Tätä lakia ei sovelleta sellaisten vammaispalveluiden hankintaan, joissa on kyse vammaisten henkilöiden välttämättömän huolenpidon ja tuen tarpeista ja tarpeisiin liittyvistä palveluista asumisessa ja jokapäiväisessä elämässä.” Helsingin kaupunki voisi olla edelläkävijä, joka tuntee inhimillistä vastuuta siitä, että vammaisen ihmisen elämä ja arki on yhtä arvokas kuin kenen tahansa muun eivätkä merkitykselliset ihmis- ja hoitosuhteet ole myytävänä halvimmalla hinnalla. Tässä tilanteessa laajasti kannatetun kansalaisaloitteen ollessa eduskunnan käsittelyssä, olisi Helsingin perusteltua odottaa mahdollisia lainsäädännön muutoksia.
Jäsen Sakari Männikön hylkäysehdotus raukesi kannattamattomana.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavien äänestysten tuloksena:
1 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 (jäsen Saku Etholen): Koulutuksen lisäpisteet muutetaan siten, että ne huomioivat paremmin erikokoiset yksiköt. Pisteet voivat olla pohjaesityksen mukaiset, eli maksimissaan 2p työntekijää kohti, mutta pisteet pitäisi jakaa työntekijöiden määrällä yksikössä. Pisteet skaalataan kymmenen pisteen asteikolle siten, että suurimman keskiarvon saanut saa 10 pistettä, ja muut saavat oman ja suurimman pistemäärän osamäärän osuuden kymmenestä pisteestä. Uusi lisäpistekriteeri on siis työntekijöiden keskimääräinen lisäkoulutustaso.
Jaa-äänet: 5
Sami Heistaro, Seija Muurinen, Daniel Sazonov, Hannu Tuominen, Sanna Vesikansa
Ei-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Leo Bergman, Cecilia Ehrnrooth, Saku Etholen, Esa Olavi Lehtopuro, Sakari Männikkö, Tuomas Tuure
Tyhjä: 0
Poissa: 0
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Saku Etholenin vastaehdotuksen äänin 8 - 5.
2 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 3 (jäsen Saku Etholen): Otetaan käyttöön uusi lisäpisteiden kriteeri, työntekijöiden keskimääräiset kokemusvuodet kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden parissa työskentelystä.
Jaa-äänet: 8
Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Sami Heistaro, Esa Olavi Lehtopuro, Seija Muurinen, Daniel Sazonov, Hannu Tuominen, Sanna Vesikansa
Ei-äänet: 4
Katju Aro, Saku Etholen, Sakari Männikkö, Tuomas Tuure
Tyhjä: 1
Leo Bergman
Poissa: 0
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 8 - 4 (tyhjää 1).
3 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 4 (jäsen Katju Aro): Esitän palveluluokille määritellyn hintakaton poistamista. Hintakatto vaarantaa palveluille asetettujen laatuvaatimusten toteutumisen eikä lautakunnalla ole ollut käytettävissään riittävästi tietoa sen oikean tason määrittelemiseksi. Palveluiden hintaa kilpailutetaan jo 80/20-suhteessa ja palveluntuottajien määrää rajoittamalla. Hintoja edelleen kiristävä hintakatto on siksi paitsi tarpeeton, myös vahingollinen.
Jaa-äänet: 9
Tapio Bergholm, Leo Bergman, Cecilia Ehrnrooth, Sami Heistaro, Esa Olavi Lehtopuro, Seija Muurinen, Daniel Sazonov, Hannu Tuominen, Sanna Vesikansa
Ei-äänet: 3
Katju Aro, Saku Etholen, Sakari Männikkö
Tyhjä: 1
Tuomas Tuure
Poissa: 0
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 9 - 3 (tyhjää 1).
Jäsen Sakari Männikkö jätti eriävän mielipiteen sosiaali- ja terveyslautakunnan
päätöksestä.
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää
A. hyväksyä kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden työ- ja päivätoiminnan kilpailutuksen periaatteet sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin tarvittaessa välttämättömiä vähäisiä muutoksia.
B. oikeuttaa toimialajohtajan
- tekemään hankinnasta päätöksen
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.
Vastaava hankinta-asiantuntija Tuomas Riihivaara ja va. vammaistyön johtaja Minna Eronen ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Hankintavaltuuksista päättäminen
Sosiaali- ja terveyslautakunta on 12.12.2017 § 334 päättänyt sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 1 000 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa toimialajohtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 1 000 000 euroa.
Hankinnan kohde
Hankinnan kohteena on päiväaikaisen toiminnan palvelut helsinkiläisille kehitysvammaisille ja autismin kirjon henkilöille. Toiminnan tavoitteet perustuvat palvelun käyttäjien toiveisiin ja tarpeisiin ja tavoitteena voi olla esim. henkilön toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen, osallisuuden tukeminen, erilaisten kokemusten tarjoaminen tai palkkatyöhön työllistyminen. Toiminnan sisältö ja toteuttaminen sovitaan yhteisesti palvelun käyttäjän kanssa hänen henkilökohtaisessa suunnitelmassaan. Palvelun käyttäjän toimintakykyä ja tuen tarvetta arvioidaan jatkuvasti. Päiväaikaisen toiminnan painopiste voi olla osallisuuden tukemisessa tai työllistymisen edistämisessä. Toimintaa voidaan järjestää sekä erillisissä toimintayksiköissä että niiden ulkopuolella.
Hankinnan kilpailuttamisen taustaa
Kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden työ- ja päivätoiminta kuuluu hankintalain (1397/2016) luvun 12 liitteen E mukaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka ostopalveluna hankittuina ovat nykyisenkin lainsäädännön velvoittamina lähtökohtaisesti kilpailutettava, ellei aikaisemmassa kilpailutuksessa olemassa olevia asiakaskohtaisia sopimussuhteita ole määritelty jatkumaan toistaiseksi voimassa olevina varsinaisen hankintasopimuksen päättyessä tai ellei vanhoihin asiakaskohtaisiin sopimuksiin sovelleta hankintalainsäädännössä asetettua poikkeusta kilpailuttamisvelvollisuudesta asiakkaan kannalta merkittävän asiakassuhteen turvaamiseksi. Hankintalainsäädännössä asetetun poikkeuksen soveltamista harkitaan asiakaskohtaisesti ottaen huomioon myös hankintasopimusten Tilaajalle asettamat velvollisuudet. Ns. vanhoja asiakkaita koskevien palvelujen jatkuvuuden on katsottu toteutuvan asiakassuhde huomioiden edellä sanotuin periaattein. Myös uusilla asiakkailla kyse on lähtökohtaisesti pitkäaikaisista työ- ja päivätoiminnan palveluista.
Lähtökohtana siis on, ettei palvelun piirissä jo olevien vanhojen asiakkaiden tarvitse vastoin tahtoaan vaihtaa palveluntuottajaa kilpailutuksen tuloksen perusteella.
Toteutettavat hankinnat täydentävät toimialan omaa tuotantoa. Toimiala myös kartoittaa mahdollisuuksia ottaa näissä palveluissa palveluseteli käyttöön. Tarkoituksena on varmistaa huolellinen ja hyvin valmistelu palvelusetelin käyttöönotto. Tavoitteena on, että osa palvelusta saadaan palvelusetelin piiriin syksyllä 2019. Palvelua on hankittava joka tapauksessa myös ostopalveluna, sillä palveluseteli ei sovellu ainoaksi järjestämistavaksi; palveluseteli edellyttää tuettua päätöksentekoa, jota kaikille palvelun asiakkaille ei ole mahdollista tarjota. Kaikki palvelun asiakkaat eivät myöskään ole halukkaita palvelusetelin käyttöönottoon.
Tarjouskilpailu
Kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden työ- ja päivätoiminnan hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu avoimella menettelyllä.
Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on tämän esityksen liitteinä. Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Länk leder till extern tjänst), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.
Tarjouksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus hinnan painoarvon ollessa 80 % ja laadun 20 %. Palvelun laatua ei takaa yksinomaan laadullinen vertailuperuste, vaan myös laadulle asetetut tiukat vähimmäisvaatimukset sekä sopimuskauden aikainen kannustinjärjestelmä.
Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä on esitetty tarjousten vertailuperusteet. Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä on esitetty myös tarjoajalle ja tarjoukselle asetetut laadulliset vähimmäisvaatimukset (kelpoisuusvaatimukset), joiden on ehdottomasti täytyttävä koko sopimuskauden ajan. Tilaaja valvoo sopimusehtojen noudattamista.
Puitejärjestelyyn hyväksytään niin monta kokonaistaloudellisinta tarjoajaa, että tarjottu kapasiteetti yhteensä kattaa arvioidun palvelutarpeen. Kuitenkin valitaan enintään 30 kokonaisedullisinta tarjoajaa.
Palvelun laadun varmistaminen
Palvelun laadunvalvonnan keskiössä on laadulle asetetut, palvelukuvaukseen kirjatut vähimmäisvaatimukset, jotka palveluntuottajien on täytettävä koko sopimuskauden ajan. Tilaaja tekee säännöllistä laadunvalvontaa, jota tukee liitteenä olevassa sopimusluonnoksessa kuvattu kannustin- ja sanktiojärjestelmä. Tarjousvertailu tapahtuu kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella lisälaadun painoarvon ollessa 20 %.
Asiakasnäkökulmasta valideiksi ja vertailukelpoisiksi laatukriteereiksi on tunnistettu tarjoajan henkilöstön koulutustaso sekä tarjoajan käytössä olevat palvelun laatua mittaavat arviointimenetelmät. Vertailuperusteet on esitetty tarkemmin esityksen liitteessä 2. Palvelun laadun turvaamisen kannalta laadullisten vähimmäisvaatimuksen sekä asetetun laadun painoarvon katsotaan parhaiten toteuttavan asiakaskohtaista laatutavoitetta ja tuovan asiakkaalle parhaan mahdollisen lisäarvon niiden kautta. Hinnan merkitystä ei tule aliarvioida. Palvelun kustannusrakenne on raskas, joten hinnan laatua suurempi painoarvo turvaa parhaiten sen, ettei näennäisen tai asiakkaan kannalta lisäarvoa tuomattoman laadun tarjoaminen ja sen kautta laatupisteiden saaminen johda hinnaltaan kalliin palvelutuotannon valikoitumiseen ja siten nosta palvelun kustannusrakennetta merkittävästi. Tämä riski on todellinen, mikäli laadun pisteytystä painotetaan enemmän. Palvelumarkkinat tarjoavat tällä hetkellä varsin vakiintuneen palvelukonseptin kohderyhmän asiakkaille. Innovatiivisuutta ja laatua voidaan kehittää myös sopimuskauden aikana palveluntuottajien kanssa tehtävän yhteistyön kautta, mikä on huomioitu myös kannustinjärjestelmässä.
Laadullisena vertailuperusteena ei voida käyttää paikallisuuteen liittyviä kriteerejä, perustuen tällaisten vaatimusten katsomiseen Euroopan unionin sisämarkkinatavoitteiden vastaiseksi Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (mm. C-552/13). Sen sijaan tässä hankinnassa on katsottu tarpeelliseksi asettaa asumispalveluyksiköitä koskeva alueellinen rajaus laadulliseksi vähimmäisvaatimukseksi kaikille tarjouskilpailuun osallistuville tarjoajille, mikä on oikeuskäytännön mukaan (MaO 176/15) mukaan tietyin edellytyksin mahdollista.
Palveluntuottajan valinta sopimuskauden aikana
Tarjouskilpailun perusteella puitejärjestelyyn valikoituneista palveluntuottajista valitaan kunkin asiakkaan kohdalla soveltuvin. Valinta tehdään asiakkaan erityisten olosuhteiden, edun ja mielipiteen perusteella. Valintaprosessissa asiakas, hänen lähi-ihmisensä ja sosiaalityöntekijä kartoittavat palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä asiakkaan toiveet ja tarpeet sekä miettivät sopivia vaihtoehtoja yhdessä. Asiakas käy tutustumassa eri vaihtoehtoihin ja palveluista valitaan asiakkaan tarpeisiin suhteutettuna sopivin paikka.
Mikäli asiakkaan oman näkemyksen ja palveluntarpeen kannalta soveltuvia palveluntuottajia on useampia, valitaan palveluntuottaja kilpailutuksen mukaisen kokonaistaloudellisen edullisuuden järjestyksen mukaisesti. Palveluntuottajia tullaan kohtelemaan puitesopimuskauden aikana tasapuolisesti.
Palvelukuvauksessa on määritelty, että toimintayksikön on sijaittava pääkaupunkiseudulla. Palveluntuottajaa valittaessa otetaan huomioon asiakkaan mielipide myös toimintayksikön sijainnin suhteen.
Asiakkaiden ja palveluntuottajien osallistaminen hankinnan valmisteluun
Toimialan laadunvalvontaprosessin oleellisena osana on jatkuva asiakasyhteistyö ja palautteen keruu hankinnan koko elinkaaren ajan. Nyt tehtävien hankintojen valmistelussa on kartoitettu markkinoiden tarjoamat mahdollisuudet sekä asiakasnäkökulma. Hankinnan valmistelun aikana toteutettiin palvelun loppukäyttäjien kuuleminen, jonka tulokset on huomioitu laadituissa palvelukuvauksissa. Asiakkaiden omaisia ja lähi-ihmisiä on kuultu omaisilloissa sekä toimialan järjestämässä työpajassa. Vammaisneuvostolle palvelukuvauksen luonnoksia esiteltiin syksyllä 2017 ja neuvosto antoi tarjouspyyntöasiakirjoista lausunnon 26.2.2018. Tarjouspyyntöasiakirjoja koskevan palautteen antoa varten on perustettu sosiaalisen median alusta. Tämän alustan ja muiden kanavien kautta välitetyt palautteet ja kommentit on otettu huomioon hankinnan valmistelussa. Asiakkaiden edustajista ja kokemusasiantuntijoista on koottu raati, joka on osallistunut hankinnan valmisteluun ja joka osallistuu tarjousten vertailuun.
Sekä palvelun käyttäjien, omaisten että palveluntuottajien toiveita, tarpeita ja mahdollisuuksia on kuultu hankinnan valmistelun aikana, ja ne on myös otettu huomioon palvelukuvauksessa. Asiakasraadin kanssa tarjouspyyntöasiakirjoja on työstetty edelleen.
Tehtävät sopimukset
Palvelu kilpailutetaan neljän (4) vuoden sopimuskaudelle. Sopimuskauden tavoiteltu alkamisajankohta on 1.7.2018. Palvelutarpeen täyttyminen taataan tarvittaessa hankintalain 110 § mahdollistamalla suorahankinnalla.
Perussopimuskauden jälkeen on mahdollista Tilaajan niin päättäessä jatkaa sopimusta enintään kahdella (2) vuodella. Sopimuksen jatkamisesta päättää sosiaali- ja terveyslautakunta tai organisaatio, jolle tilaajan tehtävät lainsäädäntömuutosten perusteella siirtyvät.
Sosiaali- ja terveystoimiala varaa oikeuden irtisanoa sopimuksen kesken sopimuskauden, mikäli se on uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin vuoksi perusteltua.
Mikäli lainsäädäntö sopimuskauden aikana muuttuu siten, etteivät palvelut, joita tämä päätös koskee, enää kuulu hankintalain piiriin, ei sosiaali- ja terveystoimiala ole enää velvollinen kilpailuttamaan uusille asiakkaille hankittavaa palvelua. Lainsäädännön mahdolliset muutokset otetaan huomioon myös optiokausien käyttöönottoa harkittaessa.
Sosiaali- ja terveystoimiala ei sitoudu hankkimaan tiettyä määrää palvelua, vaan hankkii palvelun tarpeen mukaisesti.
Sosiaali- ja terveyslautakunta 10.04.2018 § 95
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Jäsen Katju Aro pyysi asian pöydälle.
27.02.2018 Palautettiin
13.02.2018 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Tuomas Riihivaara, vastaava hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43217
Minna Eronen, va. vammaistyön johtaja, puhelin: 310 43149
Detta beslut publicerades 02.05.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Pöytäkirjan 105, 106, 107, 108 (A), 109 (A), 110 (A), 111 (A), 112, 113, 114, 115, 116, 120 ja 121 §:t.
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 108 (B), 109 (B), 110 (B), 111 (B) ja 117 §:t.
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Tuomas Riihivaara, vastaava hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 43217
Minna Eronen, va. vammaistyön johtaja, puhelin: 09 310 43149