Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-002175
Ärendet har nyare handläggningar
§ 96
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Enhetschef

Päätös

Vs. lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui Koskelantie 22 kohdalla olevalla pysäköintialueella 6.2.2018 klo 18.10. Liikkeelle lähdettäessä auton keulan ja kinoksen väliin jäänyt jäätynyt lumimöykky vaurioitti hakijan ajoneuvoa. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan 800 euroa ajoneuvon etupuskurin korjauskuluja.

Katujen kunnossapitolain mukaan kunnan tulee pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.

Ilmatieteenlaitokselta saatujen säätietojen perusteella lämpötila on vahinkopäivänä ja sitä edeltäneenä päivänä pysynyt pakkasen puolella. Ennen vahinkoa on viimeksi satanut uutta lunta 2.2.2018 vastaisena yönä. Aikavälillä 3.2.-6.2.2018 lumikertymä on pysytellyt 11 cm:ssä.

Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on aurattu viimeisen kerran ennen vahinkoa 2.2.2018. Tämän jälkeen ei ole satanut lunta ennen vahinkoa. Kunnossapitotöiden yhteydessä voi osa pysäköintikaistan pysäköintiruuduista jäädä puhdistamatta pysäköityjen ajoneuvojen takia. Pysäköityjen ajoneuvojen ja ajoneuvon ja kanttikivetyksen välejä on mahdotonta aurata ja pintoja tasata. Lisäksi ajoradan puhdistamisen yhteydessä lumen kasaaminen ajoradan pysäköintikaistan reunaan on sallittua.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä. Vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut toimet huomioiden kaupunki ei katso laiminlyöneensä kunnossapitolain mukaisia velvollisuuksiaan kyseisellä alueella.

Ajoneuvon kuljettajan on tieliikennelain mukaan noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Tällöin kuljettajan on erityisesti otettava huomioon tien kunto, sää, keli ja näkyvyys. Ajoneuvon kuljettajan velvollisuus on tarkistaa voiko ajoneuvolla lähteä liikkeelle turvallisesti.

Edellä olevan perusteella kaupunki ei ole laiminlyönyt katujen kunnossapitolain mukaisia velvollisuuksiaan. Ajoneuvon kuljettajan tulee varmistua siitä, että ajoneuvolla voidaan lähteä turvallisesti liikkeelle. Nämä seikat huomioiden kaupunki ei katso olevansa asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Tieliikennelaki (267/1981) 3 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Detta beslut publicerades 05.06.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Tuuli Juntti, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 21210

kymp.korvausasiat@hel.fi

Beslutsfattare

Kaisu Tähtinen
vs. yksikön päällikkö