Osallistuminen EU:n Interreg Baltic Sea Region -ohjelman rahoitushakuun hankkeessa "BSR WATER"

HEL 2018-002300
Ärendet har nyare handläggningar
§ 103

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2018 hankkeelle ”BSR WATER”

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti viitaten kansliapäällikön 22.1.2018 §:ssä 24 (HEL 2017–013280) tekemään päätökseen, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalveluille enintään 8 000 euroa (projektinumero 1098055) vuodelle 2018 hankkeen ”BSR WATER” kustannusten maksamiseen. Määrärahalle saadaan EU:n tukea yhteensä enintään 6 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Hankkeen ”BSR WATER” hakemuksen on kansliapäällikkö hyväksynyt päätöksellään 28.2.2018 § 56 HEL 2018–002300 ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Interreg Baltic Sea Region ohjelmasta.

Kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalvelut toimii kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa ja vastaa Helsingin osahankkeen toteutuksesta ja raportoinnista hankkeen rahoittajalle ja hankkeen koordinaattorille (Itämeren kaupunkien liitto).

BSR Water -hankkeen tavoitteena on EU:n Itämeristrategian lippulaivahankkeiden tulosten jatkohyödyntäminen ja jalostaminen lainsäädännön ja HELCOMin suositusten kehittämiseksi sekä poikkisektoraalisen ja monikansallisen yhteistyön lisäämiseksi vesihuollon ja vesiensuojelun saralla Itämeren alueella. Hankkeen kokonaisbudjetti on 997 083 euroa. Helsingin kaupungin osahankkeen kokonaisbudjetti on 97 500 euroa, josta EU:n tuki enintään 73 125 euroa ja omarahoitusosuus on 24 375 euroa. Hanke toteutetaan 1.10.2018 – 31.12.2020 välisenä aikana.

Osahankkeen kaikki kustannukset ja niitä vastaavat tuet tulee kirjata niitä varten avatuille projektirakenneosille, jotka on annettu tiedoksi hankkeen vastuutaholle. Osahankkeen toteuttamisessa tulee noudat-taa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.

Elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen Interreg Baltic Sea Regi-on -ohjelmasta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Detta beslut publicerades 28.11.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 09 310 36571

mirja.eklund@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Santtu von Bruun
yksikön päällikkö