Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan opintomatka Liverpool, Iso-Britannia 19.–21.9.2018
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan opintomatka Liverpool, Iso-Britannia 19.–21.9.2018
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti tehdä kolmepäiväisen virkamatkan Liverpooliin, Isoon-Britanniaan 19.–21.9.2018 ja oikeuttaa lautakunnan varsinaiset jäsenet osallistumaan matkaan.
Virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevan liitteen sekä kaupungin virkamatkoista antaman ohjeen mukaisina.
Matkakustannusten korvausten saamista varten virkamatkalla olleen on esitettävä lasku välittömästi virkamatkan päätyttyä, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa virkamatkan päättymisestä. Matkalaskuun on liitettävä alkuperäiset tositteet syntyneistä kustannuksista silloin, kun tosite on saatavissa.
Virkamatkasta aiheutuneet kustannukset sekä mahdolliset ansionmenetyksen korvaukset maksetaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan käyttövaroista. Alustava arvio matkan kokonaiskustannuksista on noin 30 000 euroa. Matkaan liittyen selvitetään mahdollisuus kompensoida matkasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt.
Käsittely
Vastaehdotus:
Johanna Sydänmaa: Mikäli lautakunnan varsinainen jäsen on estynyt lähtemään opintomatkalle, on lautakunnan varajäsenen tapauskohtaisesti mahdollista osallistua opintomatkalle.
Kannattaja: Sami Muttilainen
Vastaehdotus:
Niilo Toivonen: Selvitetään mahdollisuus kompensoida matkasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt.
Kannattaja: Terhi Peltokorpi
Lautakunta hyväksyi Niilo Toivosen vastaehdotuksen yksimielisesti.
1 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Mikäli lautakunnan varsinainen jäsen on estynyt lähtemään opintomatkalle, on lautakunnan varajäsenen tapauskohtaisesti mahdollista osallistua opintomatkalle.
Jaa-äänet: 5
Mika Ebeling, Otto Meri, Terhi Peltokorpi, Nasima Razmyar, Niilo Toivonen
Ei-äänet: 3
Päivi Meros, Sami Muttilainen, Johanna Sydänmaa
Tyhjä: 5
Silja Borgarsdottir Sandelin, Joel Harkimo, Heimo Laaksonen, Hannu Oskala, Laura Varjokari
Poissa: 0
Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti Johanna Sydänmaa vastaehdotuksen äänin 5-3. Tyhjää äänesti 5.
Äänestys 1
Ja: Esityksen mukaan
Nej: Mikäli lautakunnan varsinainen jäsen on estynyt lähtemään opintomatkalle, on lautakunnan varajäsenen tapauskohtaisesti mahdollista osallistua opintomatkalle.
Medlem | Fullmäktigegrupp |
---|---|
Ebeling, Mika | Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä |
Meri, Otto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Peltokorpi, Terhi | Keskustan valtuustoryhmä |
Razmyar, Nasima | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Toivonen, Niilo | Ej fullmäktigegrupp |
Medlem | Fullmäktigegrupp |
---|---|
Meros, Päivi | Ej fullmäktigegrupp |
Muttilainen, Sami | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Sydänmaa, Johanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Medlem | Fullmäktigegrupp |
---|---|
Borgarsdottir Sandelin, Silja | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Harkimo, Joel | Liike Nyt Helsinki |
Laaksonen, Heimo | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Oskala, Hannu | Vihreä valtuustoryhmä |
Varjokari, Laura | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Medlem | Fullmäktigegrupp |
---|
Efter fullmäktigegrupp
Fullmäktigegrupp | Ja | Nej | Tomt | Bort |
---|---|---|---|---|
Ej fullmäktigegrupp | 1 | 1 | 0 | 0 |
Keskustan valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
Kokoomuksen valtuustoryhmä | 1 | 0 | 2 | 0 |
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
Liike Nyt Helsinki | 0 | 0 | 1 | 0 |
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 0 | 0 | 1 | 0 |
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 0 | 1 | 0 | 0 |
Vihreä valtuustoryhmä | 0 | 1 | 1 | 0 |
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää tehdä kolmepäiväisen virkamatkan Liverpooliin, Isoon-Britanniaan 19.–21.9.2018 ja oikeuttaa lautakunnan varsinaiset jäsenet osallistumaan matkaan.
Virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevan liitteen sekä kaupungin virkamatkoista antaman ohjeen mukaisina.
Matkakustannusten korvausten saamista varten virkamatkalla olleen on esitettävä lasku välittömästi virkamatkan päätyttyä, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa virkamatkan päättymisestä. Matkalaskuun on liitettävä alkuperäiset tositteet syntyneistä kustannuksista silloin, kun tosite on saatavissa.
Virkamatkasta aiheutuneet kustannukset sekä mahdolliset ansionmenetyksen korvaukset maksetaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan käyttövaroista. Alustava arvio matkan kokonaiskustannuksista on noin 30 000 euroa.
Kaupunginhallitus hyväksyi 29.1.2018, § 50 luottamushenkilöiden virkamatkoja koskevat periaatteet. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan matkustamisen yleiset periaatteet ovat
- Kaupunginhallituksen jaosto, toimialalautakunta, pelastuslautakunta, toimialalautakunnan jaosto ja liikelaitoksen johtokunta voivat tehdä jokainen yhden virkamatkan ulkomaille valtuuston toimikauden aikana.
- Virkamatkan tulee liittyä toimielimen toimialaan ja virkamatkasta tulee olla hyötyä toimielimen toimivaltaan liittyvien tehtävien hoitamisessa.
- Virkamatka on tehtävä niin lyhyessä ajassa ja vähin kokonaiskustannuksin kuin mahdollista ottaen huomioon matkan tavoitteen tarkoituksenmukainensaavuttaminen.
Saman päätöksen mukaan toimialalautakunta päättää virkamatkoistaan Eurooppaan. Toimielin tai toimielimen hallintotehtäviä hoitava organisaatio vastaa talousarvion puitteissa toimielimen virkamatkaan liittyvistä kustannuksista. Luottamushenkilölle virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen sekä kaupunginvaltuuston 17.5.2017 (muutettu 13.9.2017) hyväksymien luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien mukaisena. Matkalle osallistuvat kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan varsinaisten jäsenten lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja, palvelukokonaisuuksien johtajat, hallintojohtaja, HAM taidemuseon johtaja ja lautakunnan sihteeri.
Virkamatkasta aiheutuneet kustannukset sekä mahdolliset ansionmenetyksen korvaukset maksetaan kulttuurin ja vapaa-ajantoimialan käyttövaroista.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan matkalla Isoon-Britanniaan 19.–21.9.2018 on tarkoituksena tutustua Liverpoolin kaupungin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimeen. Opintomatkaan sisältyy myös tutumista Liverpoolin biennaaliin toimintaan. Matkan alustava ohjelma on liitteenä.
Detta beslut publicerades 27.06.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Miska Nera, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 37012