Oikeusministeriön lausuntopyyntö tuomioistuinviraston sijoittamisesta

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-002882
Ärendet har nyare handläggningar
§ 80

Oikeusministeriön lausuntopyyntö tuomioistuinviraston sijoittamisesta

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päätti antaa oikeusministeriölle seuraavan lausunnon:

Miten tuomioistuinviraston sijoittaminen kaupunkiinne tukisi viraston tehtävien tuloksellista hoitamista? Mitä tuomioistuinviraston toimintaa tukevia muita viranomaisia ja toimintoja kaupungissanne on?

Tuomioistuinvirastotoimikunnan mietinnön mukaan tuomioistuinviraston on edullisinta sijaita lähellä ministeriöitä ja muita valtion keskeisiä toimielimiä. Helsingin ministeriöiden läheisyyteen sijoitettuna tuomioistuinvirasto sijaitsisi myös lähellä Uudellamaalla sijaitsevia ylimpiä tuomioistuimia, kaikkia erityistuomioistuimia, Suomen suurinta hovioikeutta ja suurinta hallinto-oikeutta sekä suurinta käräjäoikeutta ja kuutta muuta käräjäoikeutta. Tuomioistuinten nykyisestä henkilöstöstä 60 prosenttia työskentelee Uudellamaalla tai enintään noin 200 kilometrin päässä Helsingistä. Lisäksi asianajajista ja julkisista oikeusavustajista noin 64 prosenttia työskentelee pääkaupunkiseudulla. Kaikki nämä seikat puoltavat viraston sijoittamista Helsingin keskeisen sijainnin ja hyvien kulkuyhteyksien lähettyville. Kokousjärjestelyiden osalta Helsinki tarjoaa myös erittäin hyvän sijainnin ollen Pohjoismaiden suosituin kokouskaupunki ja sijoittuen vuosittain maailman 20 parhaan kokouskaupungin joukkoon.

Mitkä tekijät kaupungissanne lisäisivät arvionne mukaan osaavan henkilöstön ja heidän perheidensä siirtymishalukkuutta?

Helsinki tarjoaa henkilöstölle ja heidän perheenjäsenilleen turvallisen ja puhtaan ympäristön, kattavan ja monipuolisen kasvatuksen ja koulutuksen palveluverkoston, vahvan infrastruktuurin ja erinomaiset terveyspalvelut. Helsinki tarjoaa myös erittäin tasokkaan ja aikataulujen mukaisesti kulkevan julkisen liikenteen bussi-, raitiovaunu-, metro-, lähijuna- ja lauttaliikenteen muodossa. Helsingin keskustassa kaikki palvelut ja edellä mainitut yhteistyövirastot ovat usein myös kävellen saavutettavissa ja kulkeminen Helsinki-Vantaan lentoasemalle käy vaivattomasti kehäradan kulkuyhteyksin. Helsingissä on myös asumiselle monipuolisia vaihtoehtoja hyvillä kulkuyhteyksillä. Helsinki tarjoaa kaupungissa asuville ja työskenteleville myös laajan ja tasokkaan vapaa-ajan palveluvalikoiman esimerkiksi kulttuuri- ja viihdemahdollisuuksiin liittyen sekä kattavat harrastus- ja liikuntamahdollisuudet muun muassa 800 aktiivisen urheiluseuransa kautta.

Helsinki tarjoaa Suomen suurimmat työmarkkinat viraston henkilöstön perheenjäsenten houkuttelemiseksi. Vuodesta 2017 alkaen vahvasti kohentunut kansallinen taloustilanne on jo heijastunut Helsingin työllisyystilanteeseen laskien työttömien työnhakijoiden määrää noin 14 prosenttia ajalla 01/2017-01/2018 (01/2018=34 825). Samalla jaksolla avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut noin 38 prosenttia (01/2018=9962). Avoimien työpaikkojen ohella Helsinki tarjoaa lisäksi yhdet Suomen parhaimmista edellytyksistä yritystoiminnan perustamiselle tarjoten muun muassa kattavia yritysneuvontapalveluita NewCo YritysHelsingin kautta. Helsingissä kohtaavat monenlaiset toimijat ja verkostot. Eri alojen osaajat kohtaavat täällä yhteisissä seminaareissa ja tapahtumissa, jotka ovat joko kotimaisia tai kansainvälisiä. Kansainväliset tapahtumat ovat lisääntyneet merkittävästi ja mahdollistavat eri alojen asiantuntijoiden keskinäisen kokemusten vaihdon ja vuoropuhelun.

Miten arvioitte työvoiman saatavuutta viraston palvelukseen kaupungissanne ja sen työssäkäyntialueella? Mitä viraston toiminnan kannalta merkityksellistä asiantuntijoiden (oikeustieteellinen, taloustieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen) ja sitä tukevan henkilöstön koulutusta kaupungissanne ja sen työssäkäyntialueella on tarjolla?

Tuomioistuinvirastotoimikunta toteaa mietinnössään, että virastolle voidaan taata parhaat mahdollisuudet pätevään henkilöstöön etenkin, jos virasto sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Tätä tukee esimerkiksi Fimean päätoimipaikan alueellistamista koskeneet ongelmat vuosina 2009-2017, joiden perusteella asiantuntijaorganisaatioiden toiminnan ja avainhenkilöiden siirtäminen pääkaupungista muualle Suomeen on asiantuntijaorganisaatioissa vaikeimmissa tapauksissa toteutettavissa ainoastaan irtisanomisten muodossa. Vastaavasti Fimean kaikkia vapautuneita virkoja ei Kuopiossa ole pystytty nopealla aikajänteellä kuitenkaan täyttämään. Tuomioistuinviraston voidaan Fimean tavoin katsoa olevan täysin riippuvainen avainhenkilöstöstään, jolloin viraston toimintakykyä ei voida osaavan henkilöstön osalta taata, mikäli virasto sijoitetaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Pääkaupunkiseudulla asuu noin 100 000 opiskelijaa ja Helsingissä sijaitsee monta korkeakoulua, jotka tarjoavat osaavan työvoiman kouluttamisen lisäksi mahdollisuuksia tutkimus- ja kehittämisyhteistyölle ja esimerkiksi opiskelijaharjoitteluyhteistyölle. Helsingin yliopisto on Suomen vanhin ja suurin tiedekorkeakoulu ja maailmanlaajuisissa yliopistovertailuissa se sijoittuu yleensä ainoana suomalaisena yliopistona sadan parhaan joukkoon. Helsingin yliopistossa on myös Suomen ainoa oikeustieteellinen koulutusyksikkö, joka tarjoaa kaksikielistä (ruotsi ja suomi) koulutusta. Oikeustieteellisen tiedekunnan täydennyskoulutustarjonta on myös hyvin laajaa ja valmiudet tarjonnan lisäämiseen sekä valmiudet täydennyskoulutusyhteistyötön tuomioistuinviraston kanssa ovat erinomaisella tasolla.

Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa on julkistalouden opetusta, politiikan- ja organisaatioidentutkimuksen opintosuunta sekä tiedekuntaan nykyään kuuluvan Kriminaalipoliittisen tutkimusyksikön (KRIMO) kanssa yhteistyössä toteutettava kriminologian opintosuunta. Svenska social och kommunalhögskolan toimii HY:n yhteydessä ja sieltä valmistuu ruotsinkielisiä viestinnän ja hallinnon alan (valtiotieteet, sosiaalitieteet, sosiaalipolitiikka, julkisoikeus) osaajia. Helsingistä löytyy myös vahvaa taloustieteen osaamista, ja ala vahvistuu entisestään uuden Helsinki Graduate School of Economics:n (GSE) kautta. GSE on kansainväliselle huipulle tähtäävä taloustieteen tutkimus- ja opetusyksikkö, joka perustuu Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Svenska Handelshögskolanin väliseen joulukuussa 2017 allekirjoitettuun sopimukseen. Tavoitteena on kasvattaa taloustieteen professuurien määrä 15:llä ja kaksinkertaistaa alalta valmistuvien maistereiden ja tohtoreiden määrä vuoteen 2022 mennessä. Pääkaupunkiseudulla toimivat yliopistot välittävät myös harjoittelijoita julkisen hallinnon yksiköihin ja opiskelijoita opinnäytetöiden tekemiseen. Työelämän ja yliopistojen välistä yhteistyötä on mahdollista kehittää ja siten varmistaa työvoiman saatavuus. Digitalisaation hyödyntämisen edistämiseen julkisessa hallinnossa on pääkaupunkiseudulla saatavilla myös vahvaa osaamista. Suomen ICT-alan yritys- koulutus- ja tutkimustoiminnasta merkittävä osa sijaitsee Helsingissä.

Miten kaupunkinne on saavutettavissa muualta Suomesta maanteitse, raideliikenteen avulla tai lentämällä?

Helsinki on hyvin saavutettavissa muualta Suomessa sekä maanteitse, raideliikenteen avulla että lentämällä. Helsinki-Vantaan lentokenttä on helposti saavutettavissa niin kehäradan kautta, linja-autolla kuin autollakin.

Arvioitteko kaupungissanne olevan tuomioistunviraston toiminnan kannalta tarkoituksenmukaiset toimitilat?

Helsingin ydinkeskusta tarjoaa viraston sijoittumiselle parhaat mahdolliset vaihtoehdot verrattuna mihin tahansa muuhun kaupunginosaan tai kaupunkiin. Myös ydinkeskustassa on tarjolla useita yksityisten yritysten omistamia toimistorakennuksia, jotka vastaavat viraston tilan tarpeeseen. Nykyisen tehokkaan tilankäytön ansiosta viraston nettovuokrakustannus jäänee kohtuulliseksi, vaikka vuokrataso Helsingin ydinkeskustassa onkin korkeampi kuin muualla kantakaupungissa tai muissa kaupungeissa. Ydinkeskustan saavutettavuus on erityisesti joukkoliikenteellä ainutlaatuinen, mikä osaltaan edesauttaa asiantuntevan henkilöstön saamista viraston palvelukseen.

Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä tyhjää toimitilaa noin 1.150.000 m². Helsingin omassa toimitilakannassa toimitilaa on jonkin verran alle 100.000 m². Kun otetaan huomioon, että suunniteltu tuomioistuinvirasto on ainakin aluksi henkilömäärältään verraten pieni, voitaneen todeta, että soveltuvat tilat löytyvät Helsingin toimitilamarkkinoilla varmasti.

Arvioitteko tuomioistuinviraston sijoittumisen kaupunkiinne kasvattavan alueenne taloutta (tulotaso, työllisyys ja väestönkehitys)? Mikä on alueenne työllisyystilanne? Onko kaupunkinne rakennemuutosaluetta?

Tuomioistuinvirastotoimikunnan yksimielisen käsityksen mukaan tuomioistuinviraston sijaintipaikan valinnan tulee perustua siihen, millä paikkakunnalla virastolla tulee olemaan parhaat toimintaedellytykset. Toimikunnan esityksessä viraston alustavaksi henkilöstöksi esitetään 45 henkilötyövuotta, joista esitetyn arvion mukaan 15-20 henkilötyövuotta siirtyy jo Helsinkiin sijoitetusta oikeusministeriön henkilöstöresursseista. Vaikka kaikki Helsinkiin luodut työpaikat ovat luonnollisesti toivottavia alueen kehittymisen kannalta, esitetty tuomioistuinvirasto on kooltaan kuitenkin varsin pieni, jolloin sen vaikutukset Helsingin kokoisen suurkaupungin tulotasoon, työllisyyteen tai väestönkehitykseen eivät olisi merkittäviä. Viraston sijoittuminen Helsinkiin on kuitenkin perusteltavissa lausunnossa jo ilmi tuotujen tuomioistuinalan pääkaupunkiin sijoittuneen ekosysteemin, henkilöstön rekrytointia koskevan alueen houkuttelevuuden, strategiansa mukaisesti ”maailman toimivimman kaupungin” vapaa-ajan elämää koskevien mahdollisuuksien sekä erinomaisten kansallisten ja kansainvälisten liikenneyhteyksien perusteella.

Vuodesta 2017 myönteisesti kehittynyt kansallinen taloustilanne näkyy merkittävästi myös Helsingin työllisyystilanteen kehityksessä. Helsingin työllisyysaste oli vuonna 2017 71,1 prosenttia, mikä oli 0,2 prosenttiyksikköä edellisvuotta vähemmän. Työttömien työnhakijoiden määrä laski kuitenkin tammikuussa 2018 edellisvuoteen verrattuna noin 14 prosenttia (01/2018=34 825 työtöntä työnhakijaa) ja pitkäaikaistyöttömien määrä laski samalla jaksolla noin 31 prosenttia (01/2018=12 382 pitkäaikaistyötöntä). Avoimien työpaikkojen määrä on vastaavalla jaksolla kasvanut noin 38 prosenttia (01/2018=9962 avointa työpaikkaa). Tilastokeskuksen tuoreimman katsauksen mukaan vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä Helsinkiin syntyi myös merkittävä 18,2 prosentin osuus (n. 1240) Suomen uusista noin 6800 uudesta yrityksestä. Helsingin ei katsota olevan rakennemuutosaluetta.

Päätöksen perustelut

Oikeusministeriö on 7.3.2018 pyytänyt Helsingin kaupungilta lausuntoa tuomioistuinviraston sijoittamisen kannalta keskeisistä seikoista. Lausunto on pyydetty toimittamaan viimeistään tiistaina 27.3.2018.

Detta beslut publicerades 27.03.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Pilvi Karhula, tietosuojalakimies, puhelin: 09 310 25237

pilvi.karhula@hel.fi

Eetu Pernu, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36085

eetu.pernu@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Harry Åhlgren
va. kaupunginlakimies