Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen
Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen
Päätös
Vs. lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakija on liukastunut Kalasataman metroasemalta Sörnäisiin johtavalla jäisellä, osittain hiekoitetulla kävelytiellä 13.3.2018 kello 7.12. Hakija on esittänyt kaupungille 30,00 euron korvausvaatimuksen liukastumisen aiheuttamasta vaatevahingosta.
Ilmatieteenlaitoksen Kaisaniemen säämittausasemalla tehtyjen mittausten mukaan lämpötila on noussut plussan puolelle vahinkoa edeltävänä päivänä ja pysytellen lämmön puolella vahinkoa seuraavaan päivään asti. Sateita on tullut, mutta lumi on sulanut pois ja laskenut mennessään myös aiemmin sataneiden lumien syvyyttä.
Kunnossapitopiiristä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka Lautatarhankadun kevyen liikenteen väylällä on hiekoitettu edellisen kerran ennen vahinkoa 12.3.2018 kello 7.02. Väylä myös tarkastetaan päivittäin työmatkaliikenteen turvaamiseksi ja tarvittaessa hiekoitetaan lisää.
Hakijankin kertoman mukaan tien pinnassa on ollut soraa.
Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä. Tehdyt kunnossapitotoimet huomioiden ei voida katsoa kaupungin laiminlyöneen kunnossapitolain mukaisia tehtäviään.
Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 15.06.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506