Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Kaupunki korvaa tapahtumasta aiheutuneet kulut 2 040,48 euroa.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvon takaosa vaurioitui 6.5.2018 klo 15-18 liikennemerkin kaaduttua autoa päin osoitteessa Suolakivenkatu 4. Hakija on esittänyt kaupungille yhteensä 2 040,48 euron korvausvaatimuksen ajoneuvon korjauskuluista sekä korjausajan vuokra-autokuluista.
Kadun kunnossapito vahinkopaikalla kuuluu Helsingin kaupungille. Kunnossapitoon luetaan muun muassa katualueella olevien liikennemerkkien kunnossapito.
Kunnossapitopiiristä saadun selvityksen mukaan liikennemerkki on todennäköisesti kaatunut, koska merkin putkessa maantasossa on vaurio. Vaurio näyttää auran aiheuttamalta.
Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä. Tässä tapauksessa on todennäköistä, että liikennemerkki on kaatunut kaupungin auraustoimien aiheuttaman vahingon seurauksena. Kaupunki ei ole huomannut liikennemerkin vaurioitumista, eikä näin ole ryhtynyt korjaustoimiin.
Edellä esitetyn perusteella kaupunki katsoo kohtuulliseksi korvata vahingon hakijalle. Korvaus korjauskuluista ja vuokra-autokulusta suoritetaan laskuun (nr. 425016887) perustuen suoraan autokorjaamon tilille.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 5 luku 1 § ja 5 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 13.11.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Tuuli Juntti, lakimies, puhelin: 09 310 21210