Vahingonkorvaus, esinevahinko
Vahingonkorvaus, esinevahinko
Päätös
Vs. lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Hakijalle korvataan vaaditut 1922,00 euroa. Korvaus maksetaan hakijan ilmoittamalle pankkitilille.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan Walkers-talon katosta oli valunut vettä naapurihuoneiston vesivahingosta johtuen. Katossa kiinnitettynä ollut vesitykki oli vaurioitunut tämän seurauksena. Tieto vesivahingosta hakijalle on mennyt 25.8.2017 ja videotykin toimimattomuus on havaittu 3.10.2017. Huollossa tykin vian todettiin johtuvan veden aiheuttamista hapettumista. Hakija vaatii kaupunkia korvaamaan uuden videotykin hinnan 1922 euroa.
Kaupungin oman selvityksen mukaan vanhalla linja-autoasemalla osoitteessa Narinkka 2 on tapahtunut vesivahinko. Kyseisen kiinteistön omistaa Helsingin kaupunki.
Kiinteistön yläkerran vessan kylmävesiputkesta on vuotanut vettä alakertaan, jossa toimii Walkers-talo. Vahingoittunut videotykki on ollut kattoon kiinnitettynä kohdassa, jonka yläpuoli oli selkeästi kostunut vesivahingon johdosta.
Vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiseksi edellytetään tuottamusta. Tämän lisäksi aiheutuneen vahingon sekä tehdyn laiminlyönnin välillä tulee olla syy-yhteys. Koska vahinko on seurausta kaupungin omistamalla kiinteistöllä sattuneesta vesivahingosta, katsoo se olevansa asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 5 luku 1 § ja 5 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 15.06.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Tuuli Juntti, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 21210