Virkasuhteen täyttäminen, kaupunginkanslia, henkilöstöjohtaja, työavain 47-106-18
Henkilöstöjohtajan viran hakumenettelyn uusiminen
Päätös
Kaupunginhallitus päätti, että henkilöstöjohtajan virka julistetaan uudelleen haettavaksi.
Samalla kaupunginhallitus päätti, että henkilöstöjohtajan virkaan aikaisemman haun perusteella tulleet hakemukset otetaan huomioon.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginhallitus päätti 25.6.2018, 458 § merkitä tiedoksi Marju Pohjaniemen irtisanoutumisen henkilöstöjohtajan virasta 1.1.2019 lukien. Samalla kaupunginhallitus päätti kehottaa kaupunginkansliaa aloittamaan viran täyttömenettelyn.
Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 10 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää kansliapäällikköä seuraavan alemman organisaatiotason johtavien viranhaltijoiden virkaan ottamisesta ja 23 luvun 1 §:n 5 kohdan mukaan nimittävä viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista.
Henkilöstöjohtajan virka oli julkisesti haettavana 31.8.–17.9.2018. Hakuilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa 2.9.2018. Lehti-ilmoitusten lisäksi hakuilmoitus oli esillä kaupungin sähköisessä rekrytointipalvelussa osoitteessa helsinkirekry.fi sekä Oikotie.fi-, ja LinkedIn-palveluissa. Lisäksi hakuilmoitus julkaistiin henkilöstöjohdon ammattilaisten yhdistys Henry ry:n verkkotiedotteessa. Hakua markkinoitiin myös verkkobannerilla HS.fi -mobiilipalvelussa.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, kokemus johtamistehtävissä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa edellytettiin usean vuoden kokemusta HR-toiminnon johtamisesta suuressa organisaatiossa sekä kattavaa HR:n kokonaisuuden tuntemusta. Lisäksi edellytettiin vahvaa ihmisten johtamistaitoa; kykyä ja halua johtaa henkilöstöä kohti uusia toimintamalleja ja toimintatapoja sekä taitoa ja kokemusta yhteistyöverkostojen ja -rakenteiden johtamisesta.
Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Kunnallisen viranhaltijalain 2 luvun 4 §:n mukaan nimittävä viranomainen voi päättää viran hakuajan pidentämisestä, kokonaan uudesta hakumenettelystä tai viran täyttämättä jättämisestä. Virka voidaan julistaa uudelleen haettavaksi, jos kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ei ole tai hakijoita on vain muutama tai jos muuten katsotaan tarpeelliseksi saada uusia hakijoita.
Henkilöstöjohtajan virkaa haki hakuajan kuluessa 25 henkilöä, joista yksi on sittemmin perunut hakemuksensa. Hakijoista yksi ei täyttänyt viran kelpoisuusvaatimusta koulutuksen osalta ja yksi johtamiskokemuksen osalta. Hakijaluettelo on liitteenä 1.
Rekrytointiprosessin aikana haastateltiin yhteensä yhdeksää hakijaa. Henkilöarviointiin kutsuttiin neljä hakijaa. Henkilöarvioinnit suoritti Psycon Oy ajalla 15.–19.10.2018. Toiselle haastattelukierrokselle marraskuussa päätettiin henkilöarviointien jälkeen kutsua vain kaksi hakijaa.
Henkilöstöjohtaja on yksi maailman toimivimman kaupungin avaintekijöistä. Henkilöstön rooli kaupungin kaikessa toiminnassa ja asiakaskokemuksen parantamisessa on aivan keskeinen. Siten myös henkilöstöhallinnon kehittämiseen, henkilöstön hyvinvointiin ja henkilöstöpolitiikan modernisointiin liittyy entistä suurempia kehitystarpeita ja odotuksia.
Henkilöstöjohtajan rooli työnantajapolitiikan ja henkilöstökokemuksen uudistajana on keskeinen ja hän on avainroolissa suhteessa lukuisiin merkittäviin sidosryhmiin kaupungin sisällä ja ulkopuolella. Henkilöstöjohtaja toimii muiden johtavien viranhaltijoiden tapaan yhteistyössä kaikkien kaupungin toimialojen kanssa ja henkilöstöhallinto on jo perusluonteeltaan kaikkia kaupungin toimialoja poikkileikkaavaa toimintaa. Kaupungin johtoryhmän jäsenenä henkilöstöjohtaja on myös ylimmän johdon tärkeä keskustelukumppani ja neuvonantaja.
Hakuasiakirjoihin, haastatteluihin ja henkilöarviointeihin perustuen on katsottava, että henkilöstöjohtajan virkaa hakeneiden joukko ei henkilöstöjohtajan tehtävän merkittävyys ja painoarvo huomioiden ole tarpeeksi monipuolinen, jotta päätös virkaan esitettävästä voitaisiin tehdä riittävän harkitusti.
Koska haun ilmoituskanavat on valittu huolellisesti ja itse ilmoitusteksti on selkeä, voidaan olettaa, että haun lopputulos ja mm. hakijoiden samankaltaisuus ja yksityiseltä sektorilta hakeneiden vähäisyys eivät johdu puutteellisesta rekrytointiviestinnästä. Pikemmin voidaan olettaa, että haku ei ole tavoittanut ns. passiivisia hakijoita, mistä syystä on perusteltua käyttää haun tukena suorahakukonsultin palvelua.
Edellä mainittuun perustuen henkilöstöjohtajan virka tulisi julistaa uudelleen haettavaksi.
Detta beslut publicerades 04.12.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Riitta Hellman, rekrytointipäällikkö, puhelin: 09 310 32950