Vahingonkorvaus, autovaurio, Lapinlahdentie 10.9.2018
Vahingonkorvaus, autovaurio
Päätös
Vs. lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Hakijalle korvataan 271,35 euroa auton korjauskuluista ja matkakuluista. Enemmät vaatimukset hylätään.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui 10.9.2018 kello 12.45 pysäköitäessä ajoradalla olleeseen lehtien ja muun moskan peittämään kuoppaan. Hakija on esittänyt kaupungille yhteensä 542,70 euron suuruisen korvausvaatimuksen ajoneuvon korjauskuluista ja matkakuluista.
Kunnossapitolain mukaan kunnan tulee pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Tallberginkatu on hoitoluokitukseltaan III -luokkaa, joten sen päällysteessä sallitaan vaurioita kohtuullisin määrin, mutta ne eivät saa aiheuttaa vaaratilanteita.
Kunnossapitopiiristä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla on ollut kuoppa, josta asfaltti on purkautunut kitakaivon kohdalla. Kuoppa on suojattu heti kyseessä olevan vahingon jälkeen, kun hakija on tehnyt siitä ilmoituksen kaupungille, joten kaupunki on välittömästi tiedon kuopasta saatuaan ryhtynyt kunnossapitotoimenpiteisiin. Ilmoituksia vahingon aiheuttaneesta kuopasta ei oltu tehty ennen tätä vahinkoa.
Vahingonkorvausvastuuta voidaan rajoittaa tai se voidaan evätä, jos vahingonkärsijä on itse myötävaikuttanut vahinkoon. Ajoneuvon kuljettajan on tieliikennelain mukaan noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Vahinkohetkellä kuoppa on kuitenkin sijainnut ajoradalla niin, että sen väistäminen kyseisessä kohdassa olisi ollut mahdotonta. Kuopat ovat kuitenkin sijainneet ajoradalla niin, ettei niiden väistäminen kyseisessä kohdassa olisi ollut mahdotonta.
Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, että se ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia velvollisuuksiaan. Olosuhteet ja kuopan sijainti huomioon ottaen kaupunki kuitenkin katsoo kohtuulliseksi, että tässä tapauksessa osa aiheutuneista vahingoista korvataan. Hakijalle korvataan puolet vaaditusta summasta eli 271,35 euroa. Korvaus maksetaan hakijan ilmoittamalle pankkitilille.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 5 luku 1 § ja 5 §, 6 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Tieliikennelaki (267/1981) 3 §, 23 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 09.01.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506