Kiinteistötoimitusmaksutaksan vahvistaminen 1.1.2019 alkaen

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-010335
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 21. / 502 §

Kiinteistötoimitusmaksutaksan vahvistaminen 1.1.2019 alkaen

Stadsmiljönämnden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteenä 1 olevan
kiinteistötoimitusmaksutaksan voimaantulevaksi 1.1.2019 alkaen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Kunnan kiinteistönmuodostusviranomaisen suorittamista asemakaava-alueen kiinteistötoimituksista ja toimenpiteistä perittävistä maksuista säädetään kiinteistötoimitusmaksulaissa (558/95). Lain 4 §:n mukaan maksut määrätään kiinteistötoimitusmaksutaksassa, josta päättää kunta. Helsingin kaupungin hallintosäännön (luku 10, 1 §) mukaan päätösvalta kuuluu kaupunkiympäristölautakunnalle. Taksa perustuu keskimääräisten kustannusten perusteella laskettuihin toimituskohtaisiin maksuihin, toimituskorvauksiin.

Voimassa oleva Helsingin kaupungin kiinteistötoimitusmaksutaksa on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 4.11.2015 280 § ja se on ollut voimassa 1.1.2016 lähtien. Taksan mukaisia tuloja kerättiin viime vuonna noin 440 000 euroa. Niillä katettiin noin 69 % taksan mukaisten kiinteistötoimitusten kustannuksista.

Liitteenä 1 olevassa taksaehdotuksessa toimituksista ja toimenpiteistä perittäviin maksuihin on tehty kolmen vuoden kustannustason nousun huomioiva noin 2 %:n korotus.

Ehdotuksen mukaisen uuden kiinteistötoimitusmaksutaksan perusteella veloitettavien maksujen hintataso on joidenkin maksujen osalta jonkin verran korkeammalla tasolla ja joidenkin osalta alemmalla tasolla kuin Vantaan vastaavat maksut 1.1.2018 ja Espoon vastaavat maksut 1.3.2016 alkaen.

Ehdotetun kiinteistötoimitusmaksutaksan rakennetta on yksinkertaistettu nykyisin voimassa olevaan taksaan nähden. Esimerkiksi tiettyjen hyvin harvoin tehtävien toimenpiteiden kiinteiden euromääräisten maksujen sijaan ehdotetaan perittäväksi näissä tapauksissa todelliset tapauskohtaiset kustannukset taksan 13 §:n mukaisin veloitushinnoin laskettuna. Taksaehdotusta on myös muutettu tontin lohkomisten ja kiinteistönmääritystoimituksena suoritettavan rajankäynnin osalta vastaamaan paremmin todellista työmenekkiä.

Stäng

Detta beslut publicerades 30.10.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Mer information fås av

Jarno Mansner, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 31945

jarno.mansner@hel.fi