Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-010448
Ärendet har nyare handläggningar
§ 78
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Enhetschef

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Hakijalle korvataan yhteensä 1051,52 euroa.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan pysäköitynä ollut ajoneuvo on vaurioitunut 5.6.2018 aamupäivällä sen päälle kaatuneesta aidasta. Hakija on pysäköinyt ajoneuvon 3.6.2018 Siltavuorenpenger 6 D kohdalle kadun reunaan, kivimuurin puolelle. Kivimuurin kohdalla on ollut noin 2 metriä pitkä aita, mikä on sijainnut samassa kohdassa tammikuusta 2018 alkaen. Aita on 5.6.2018 kaatunut tuulen voimasta, jolloin hakijan ajoneuvon takapuskuri ja puskuri ovat saaneet vaurioita. Huoltoyhtiöstä on kerrottu, että kyseessä on kaupungin omistama aita. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan ajoneuvon korjauskulut täysimääräisesti (6.6.2018 tehty korjauskustannusarvio 851,52 euroa). Lisäksi hakija on vaatinut 200 euroa korvauksia ajoneuvon seisonta-ajasta neljältä vuorokaudelta, huomioon ottaen että kyseessä on ajoneuvo, mikä on hakijan työkäytössä.

Vahingonkorvausvaatimuksessa ei ole kerrottu, että kyseessä on työmaa-aita, joten kunnossapitopiirille osoitettu selvityspyyntö on koskenut aitaa. Hakijan asia on 12.11.2018 siirtynyt kasvatuksen-ja koulutuksen toimialalle 5.11.2018 vastaanotetun selvityksen perusteella. Asia on palautunut kaupunkiympäristön toimialalle 6.3.2019 hakijan yhteydenoton jälkeen. Asiassa on tehty katselmus 7.3.2019, jolloin on selvinnyt, että kyseessä on työmaa-aita. Katselmuksessa on vahvistettu, että työmaa-aita sijaitsee hakijan kertomassa kohdassa, Siltavuorenpenger 6 D vastapäätä, kivimuuria vasten. Asiassa on tämän jälkeen aloitettu uusi valmistelu. Työmaa-aidan alkuperää on selvitetty kaupungin eri rekistereistä, jolloin on selvinnyt, ettei työmaa-aita ole liittynyt kadulla tehtävään luvanvaraiseen katutyöhön. Asiassa on tämän jälkeen pyydetty selvityksiä eri tahoilta, kuten Helsingin yliopistolta sekä Kaisaniemen ala-asteelta. Hakijan asia on uudestaan siirtynyt kasvatuksen- ja koulutuksen toimialalle 18.3.2019. Hakijan asia on palautunut kaupunkiympäristön toimialalle 19.3.2019 uuden selvityksen perusteella.

Asiassa saatujen selvitysten perusteella kuuluu vahinkoa aiheuttanut työmaa-aita Helsingin kaupungille. Helsingin kaupungin Tilakeskus on vastannut työmaa-aitojen tilauksesta. Työmaa-aidat ovat liittyneet Kaisaniemen ala-asteen perusparannuksen aikaiseen väistömuuttoon Kruunuhakaan vuonna 2016. Kaisaniemen ala-asteen oppilaat ovat siirtyneet Siltavuorenpenkereelle, Helsingin yliopiston entiseen fysiologian rakennukseen, vuonna 2016. Väistömuutto on päättynyt vuoden 2017 lopulla. Työmaa-aidat on noudettu pois Siltavuorenpenkereen 5 vanhalta puolelta kesäkuussa 2018. Asiassa on mahdoton näin jälkeenpäin todentaa, miksi tai miten yksi työmaa-aita on tammikuussa 2018 siirtynyt Siltavuorenpenkereen ylätasanteelta alatasanteelle, kadun varteen.

Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain mukaan kaupungin on pidettävä kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.

Kadun kunnossa-ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu
perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitäjän
on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä
laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kaisaniemen ala-asteen väistömuutto on päättynyt vuoden 2017 lopulla. Väistömuuton päätyttyä olisi myös työmaa-aidoin aidattu alue tullut purkaa, sekä jokainen työmaa-aita kuljettaa pois. Se, että työmaa-aidat ovat sijainneet ylätasanteella Siltavuorenpenkereen 5 vanhalla puolella vielä sen jälkeen, kun koulun väistömuutto on päättynyt, on osaltaan mahdollistanut työmaa-aitojen siirtymisen paikalta toiseen. Siltavuorenpenkereen 6 kohdalle siirtyneestä, hakijan ajoneuvoa vaurioittaneesta työmaa-aidasta on ilmoitettu kaupungille 5.6.2018, ja työmaa-aita on noudettu pois maaliskuussa 2019 (katselmus 25.3.2019).

Lähtökohtaisesti ajoneuvon kuljettajan on voitava luottaa siihen, että ajoneuvon pysäyttäminen ja pysäköiminen on mahdollista ja turvallista niille osoitetuilla alueilla. Pysäköintisääntöjen noudattaminen on ajoneuvon kuljettajan vastuulla. Hakija on pysäköinyt ajoneuvon kohtaan, missä ajoneuvon lyhytaikainen pysäyttäminen on ollut sallittu kilven osoittamien pysäköintiaikojen puitteissa. Kyseisen kohdan kunnossa- ja puhtaanapitovastuu kuuluu Helsingin kaupungille.

Asiassa saatujen selvitysten nojalla voidaan katsoa että vahinkopaikan kunnossapidossa on tapahtunut virhe, kun kadulle kuulumatonta työmaa-aitaa ei ole kadun kunnossa-ja puhtaanapidon yhteydessä poistettu kohtuullisessa ajassa.

Edellä esitetyn perusteella kaupunki katsoo kohtuulliseksi korvata hakijalle 1051.52 euroa. Korvaus suoritetaan hakijan ilmoittamalle pankkitilille.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta
(669/1978) 1-4 § ja 9 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Detta beslut publicerades 02.04.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Liisa Mäkelä, lakimies, puhelin: 09 310 22093

kymp.korvausasiat@hel.fi

Beslutsfattare

Kaisu Tähtinen
vs.yksikön päällikkö