Osallistuminen EU:n Euroopan sosiaalirahaston hankehakuun, Kotiäitiydestä kohti opiskelua ja työelämää -hanke

HEL 2018-010878
Ärendet har nyare handläggningar
§ 44

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 hankkeelle ”Kotiäitiydestä kohti opiskelua ja työelämää”

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian elinkeino-osaston työvoima ja maahanmuutto -yksikölle enintään 18 483 euroa vuodelle 2019 hankkeen ”Kotiäitiydestä kohti opiskelua ja työelämää” kuntaosuuden maksamiseksi Nicehearts ry:lle (projektinumero 1098066001).

Päätöksen perustelut

Kotiäitiydestä kohti opiskelua ja työelämää -hankkeen tavoitteena on kehittää kokonaisvaltainen ura- ja palveluohjauksen toimintamalli, jonka avulla tuetaan yksilöllisten ja tehokkaampien kotoutumispolkujen löytämistä työelämän ulkopuolella oleville ja pitkäaikaistyöttömille maahanmuuttajataustaisille naisille sekä edistetään samalla kohderyhmän opiskeluun ja työelämään tähtäävien tavoitteiden asettamista. Nicehearts ry toteuttaa hankkeen ja Helsingin kaupunki on sitoutunut hankkeeseen kumppanina ja kuntarahoittajana. Hanke toteutetaan vuosina 2019–2021 ja määrärahapäätökset kuntaosuuksista tehdään kalenterivuosittain.

Kansliapäällikkö on hyväksynyt Kotiäitiydestä kohti opiskelua ja työelämää -hankkeen hakemuksen päätöksellään 14.11.2018 § 233 ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta 28.2.2019 hankekoodilla S21602.

Hanketta toteutetaan Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Hankkeen hakijana ja toteuttajana toimii Nicehearts ry. Kumppaneina ja osarahoittajina hankkeessa toimivat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 462 065 euroa, josta EU:n ja valtion tuen osuus on yhteensä enintään 346 549 euroa ja hakijan omarahoitusosuus on 3823 euroa. Kuntarahoituksen osuus on 111 693 euroa ja tästä Helsingin kaupungin osuus on 36 966 euroa. Vuonna 2019 Helsingin kaupungin kuntarahoitusosuus on enintään 18 483 euroa.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 8.2.2019 § 27 jakanut talousarviokohdan 1 50 04 määrärahan elinkeinojohtajan käytettäväksi.

Elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Detta beslut publicerades 03.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö