Määrärahan 2018 käyttötarkoituksen muutosesitys kaupunginkansliassa

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-012159
Ärendet har nyare handläggningar
§ 3

Määrärahan 2018 käyttötarkoituksen muutosesitys kaupunginkansliassa

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginkanslian vuoden 2018 käyttötalouden talousarviokohdalta 14001, Kaupunginkanslia, siirretään yhteensä 280 000 euroa kaupunginkanslian irtaimen omaisuuden perushankinnan talousarviokohdalle 8 05 01 01, Kaupunginkanslia.

Päätöksen perustelut

Talousarvion noudattamisohjeen kohdan 5.2 mukaan toimintasuunnitelmat on tarkistettava siten, ettei käyttötarkoituksen muutoksia tarvita. Jos muutokseen on kuitenkin perusteltu syy, kuten määrärahan korotustarpeen välttäminen tai kokonaan uuden määrärahan sisällyttäminen talousarvioon tai muutos on suuruudeltaan merkittävä, niin lauta- tai johtokunnat tekevät muutosesityksen kaupunginvaltuustolle.

Maria Start Upin kehittämisen ja kehittymisen edellyttämät tilamuutokset on aloitettu vuonna 2017, jolloin kustannukset olivat 941 000 euroa. Tilamuutokset saatettiin loppuun 2018 kustannusten ollessa 218 382 euroa. Koska vuoden 2018 talousarvioon ei tähän tarkoitukseen ollut varattu määrärahaa, kansliapäällikkö päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että tilamuutosten kustannusten määrä 218 000 siirrettäisiin kaupunginkanslian työllisyyspalveluiden (TA 14001, tulosyksikkö 1817100) vuoden 2018 määrärahan säästöosuudesta. Työllisyyspalveluiden 2018 menobudjetti on 33 921 000 euroa ja v. 2018 menoennuste on noin 30 000 000 euroa.

Sovittelutoiminta kuuluu kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikköön. Sovittelutoiminnan toimipaikka muuttui maaliskuussa 2018 osoitteeseen Iso Robertin katu 21, 00120 Helsinki. Uuden toimitilan kalustohankintoihin on 2018 aikana käytetty yhteensä 61 876 euroa. Sovittelutoiminnan kalustohankintoihin ei ollut varattu määrärahaa vuoden 2018 talousarviossa, joten kansliapäällikkö päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kalustohankintoihin käytetty määräraha 62 000 euroa siirretään kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikön (TA-kohta 14001, tulosyksikkö 1873000) määrärahan säästöosuudesta. Osallisuus ja neuvonta yksikön 2018 menobudjetti on 3 129 000 euroa ja menoennuste on 2 800 000 euroa.

Detta beslut publicerades 07.01.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Merja Viiki, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 36314

merja.viiki@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja