Vahingonkorvaus, autovaurio, Topeliuksenkatu 11 kohdalla 17.9.2018
Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Hakijalle maksetaan ajoneuvon korjauskuluista vaaditut 150,00 euroa vakuutuksen omavastuu-osuudesta.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan Topeliuksenkatu 11 kohdalla ajoradan reunaan 17.9.2018 noin kello 11.15 pysäköitynä ollut ajoneuvo vaurioitui sen päälle kaatuneesta puusta. Hakija on esittänyt kaupungille 150,00 euron korvausvaatimuksen ajoneuvon korjauskuluista.
Kaupungin hallinnassa olevat katupuut on pidettävä alueen käyttötarkoituksen vaatimassa kunnossa. Topeliuksenkadulla olevat katupuut ovat säännöllisen hoidon piirissä ja pyritään pitämään kunnossa siten, että ne ovat käyttäjilleen turvallisia.
Kaupungin kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahingon aiheuttanut puu on ollut puistolehmus. Lehmukselle on tehty mittavampi kuntoarvio edellisen kerran ennen vahinkoa 17.10.2016 puukirurgin toimesta. Puusta on raportin mukaan tuolloin poistettu oksia ja siinä on todettu olevan pintaruhjeita. Lehmuksen kunnon on todettu heikentyneen ja puu on asetettu seurantaan. Puun kuntoa on tarkkailtu kadulla tehtyjen muiden kunnossapitotoimenpiteiden yhteydessä.
Asiantuntijalta saadun arvion mukaan kesän 2018 helteet ja kuivuus olisivat puun kunto huomioonotettuna olleet peruste puun kaatamiselle jo ennen vahinkoa.
Ilmatieteen laitokselta saadun tiedon mukaan Kaisaniemen säämittausasemalla tehdyissä mittauksissa vahinkopäivänä tuuli on puuskissa ollut vahingon tapahtuma-aikaan kovimmillaan 14,4 m/s.
Vahingon aiheuttanut puu on ollut tiettävästi huonokuntoinen vaikkakin ulospäin terveen näköinen.
Vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiseksi edellytetään tuottamusta eli kunnossapidosta vastaavan on täytynyt tehdä jokin laiminlyönti. Tämän lisäksi aiheutuneen vahingon sekä tehdyn laiminlyönnin välillä tulee olla syy-yhteys.
Puu on kaatunut kovan tuulen ja huonon kunnon seurauksena. Vaikka puussa ei ole ollut mitään sellaista näkyvää vikaa, joka olisi edellyttänyt sen kaatamisen ennen katkeamista, olisi se turvallisuuden vuoksi tullut poistaa.
Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo laiminlyöneensä kunnossapitolain mukaisia velvollisuuksiaan ja olevansa asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 5 luku 1 § ja 5 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 14.03.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506