Kaupunginkanslian elinkeino-osaston ja Helsinki City Markkinointiry:n yhteistyösopimus

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-013271
Ärendet har nyare handläggningar
§ 120

Kaupunginkanslian elinkeino-osaston ja Helsinki City Markkinointiry:n yhteistyösopimus

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti hyväksyä Helsinki City Markkinointi (HCM) ry:n kanssa tehtävän yhteistyösopimuksen ja oikeuttaa kaupungin yrityspalvelut -yksikön päällikön allekirjoittamaan sen.

Sopimuksen arvo on sopimuskaudelta 10 000 euroa. Kaupungin maksuosuus 10 000 euroa maksetaan talousarvion kohdalta 1 10 01, 1801002003 Keskustan kehittäminen, kaupunginkanslian elinkeino-osastolle osoitetusta määrärahasta.

Päätöksen perustelut

Helsinki City Markkinointi ry on vuonna 1994 perustettu ydinkeskustan
kiinteistönomistajien ja kauppiaiden yhteistä markkinointia ja muuta kehittämistoimintaa varten. Yhdistyksen päätehtäviin on kuulunut vuosittain Joulukadun avajaisten organisointi Aleksanterinkadulla.

Vuosille 2015-2017 tehdyn puitesopimuksen mukaisesti HCM on onnistunut kasvamaan jäsenmääräänsä muodostaen näin merkittävän yhteistyökanavan ydinkeskustan toimijoiden ja kaupungin välille. Yhdistys on edesauttanut kaupungin ja alueen toimijoiden keskinäisen vuorovaikutuksen ja tiedonkulun tehostumista.

Kaupunki on osallistunut HCM:n toimintaan ilman varsinaista jäsenstatusta ja sillä on ollut edustus hallituksessa.

Kaupungin strategiaohjelman mukaisesti kaupunki kehittää keskustan elinvoimaisuutta yhteistyössä alueen elinkeinoelämän toimijoiden kanssa. HCM tarjoaa tähän työhön em. syistä entistä toimivammat mahdollisuudet.

Sopimuksessa määritellään tarkemmat kaupungin asettamat tavoitteet HCM:n toiminnalle ja kaupungin ja HCM:n yhteistyölle.

Detta beslut publicerades 07.01.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Minna Maarttola, kehityspäällikkö, puhelin: 36307

minna.maarttola@hel.fi