Ylitysoikeus vuoden 2019 talousarvioon käyttämättä jääneiden määrärahojen perusteella, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2019-000144
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 3. / 3 §

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla käyttämättä jääneiden määrärahojenperusteella myönnettävät ylitysoikeudet vuoden 2019 talousarvioon

Kultur- och fritidsnämnden

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti merkitä tiedoksi toimialan esityksen 7.1.2019 kaupunginhallitukselle, että kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala voisi ylittää vuoden 2019 talousarviokohdalle 80 504 osoitetun irtaimen omaisuuden määrärahan yhteensä 3 256 369 eurolla ja lähiörahastohankkeiden määrärahan jäljellä olevan osuuden verran. Lisäksi esitetään 40 605 euron taidehankintoihin kohdistuvan rahoitusosuuden siirtoa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli johtava controller Kalle Kujala.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Vuoden 2018 talousarvion noudattamisohjeissa todetaan, mikäli hallintokunnalla on loppuvuoteen siirtyviä investointihankkeita, joiden seuraavalle vuodelle siirtyvä rahoitustarve on selvinnyt vasta vuoden 2018 talousarvioehdotuksen käsittelyn jälkeen, hallintokunta voi tehdä määrärahan ylitysesityksen vuodelle 2019. Perusteena on vastaavansuuruinen määrärahasäästö vuonna 2018. Ylitysesitys on tehtävä kaupunginkanslialle viimeistään 7.1.2019.

Irtaimen omaisuuden hankintoihin oli kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla vuonna 2018 käytettävissä 10 894 224 euron määräraha, johon sisältyi 2 399 224 euron ylitysoikeus.

Irtaimen omaisuuden määrärahasta arvioidaan vuodelta 2018 jäävän käyttämättä 3 256 369 euroa, joka tulisi myöntää vuoden 2019 talousarvioon.

Kulttuuripalvelukokonaisuuden osalta ylitysesitys koostuu seuraavista eristä:

Kaupunginorkesteri (197 000 euroa). Orkesterin arvosellon hankinta viivästyi, koska lisärahoituksen selvitys on kesken.

Kaupunginmuseo (41 156 euroa). Osa asiakastilojen päivityksen hankinnoista siirtyi vuodelle 2019 kiinteistön LVI-korjaus- ja muutostöiden vuoksi. Yhteisen kokoelmakeskuksen konservointitilan viimeistely siirtyy kokonaan tehtäväksi vuonna 2019 yhden vastuuhenkilön rekrytoinnin viivästymisen vuoksi.

Helsingin taidemuseo HAM (107 325 euroa). Tennispalatsin valvontakameroiden uusiminen on kesken reklamoinnin takia (30 000 euroa). Tennispalatsin inva-WC:n remontti siirtyi vuoteen 2019 (10 000 euroa). Taideteoshankintamäärärahasta käyttämättä jäänyt osuus on 1 964 euroa. Julkisen taiteen määrärahoista jäi käyttämättä 65 361 euroa aikataulullisista syistä.

Yleiset kulttuuripalvelut (67 753 euroa). Tekniikan laitteiden toimituksen viivästymisen vuoksi osa hankinnoista siirtyi vuoden 2019 alkuun.

Kirjastopalvelukokonaisuuden (kaupunginkirjasto) osalta ylitysesitys koostuu seuraavista eristä:

Keskuskirjasto Oodin viimeistelyyn hankitaan vielä vuonna 2019 muun muassa huonekaluja, henkilökunnan sosiaalitilojen suihkujen muutostyö, soittimia sekä loppuosa robotiikkahankinnasta (1 162 684 euroa).

Osa uudiskohde Laajasalon kirjaston kiintokalusteista ei ehtinyt vuoden 2018 toteutukseen (118 766 euroa).

Nuorisopalvelukokonaisuuden osalta ylitysesitys koskee seuraavaa:

Laajasalon nuorisotalon (30 000 euroa) toimitusten viivästyminen.

Toimialan hallinnon osalta ylitysesitys koostuu seuraavista eristä:

Tietohallintopalvelut (1 531 954 euroa). Suurin irtaimen siirrettävä erä koskee keskustakirjasto Oodin tietoteknistä varustamista valmiiksi. Rakennuksen valmistuminen viivästyi, joten vuoden 2019 puolelle siirtyy tietotekniikan budjetissa olleita laite- ja AV-hankintoja. Oodi-hankkeen priorisoinnin vuoksi muitakin toimialan ICT-hankintoja osittain tai kokonaan siirretään vuodelta 2018 mm. museotoiminnan kokoelmanhallinta -järjestelmä, arvoltaan 150 000 euroa.

Lähiörahastosta rahoitettavien hankkeiden osalta ylitysesitys koostuu:

Stoan aukion kehittämishankkeen käyttämättä jääneet määrärahat (kirjanpito 4.1. jäljellä 839 723 euroa/kokonaismääräraha 2 215 000 euroa). Osa hankkeen toimenpiteistä siirtyy keväälle 2019. Urakka keskeytettiin roudan takia ja rakentaminen jatkuu huhtikuussa ja viimeiset vuoden 2018 laskut ovat vielä kohdistamatta.

Pitäjänmäen kirjaston (170 900 euroa) hanke on viivästynyt toimialamuutoksesta johtuvien henkilöstömuutosten ja työtehtävien vaihtumisen vuoksi. Myös kirjaston sisäinen organisaatiomuutos vaikutti hankkeen käynnistämiseen. Suunnittelu asukkaiden osallistamisineen käynnistyi vuoden 2018 puolella ja toteutus päästään aloittamaan 2019.

Lisäksi Helsingin taidemuseo HAM on saanut Altia Oyj:ltä hyväntekeväisyyslahjoituksia vuosina 2017–2018 taidehankintoihin, josta esitetään siirrettäväksi käyttämättä jäänyt 40 605 euron rahoitusosuus vuodelle 2019.

Stäng

Detta beslut publicerades 23.01.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Tommi Laitio

Mer information fås av

Ari Tirri, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi