Hankesuunnitelma, ohjaamoergonomian kehittäminen, M300-sarjan metrojunat, liikenneliikelaitos
M300-sarjan metrojunien ohjaamoergonomian kehittäminen, hankesuunnitelma
Päätös
Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä M300-junien ohjaamoergonomian kehittämisen hankesuunnitelman niin, että hankkeen enimmäishinta voi olla yhteensä enintään 2.000.000 euroa (alv 0 %).
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Construcciones y Auxiliar de Ferrocarriles S.A.:n (CAF) valmistamat M300 metrojunat hankittiin vuonna 2012 tehdyn hankesuunnitelman mukaisesti länsimetron liikennöintitarpeen mahdollistamiseksi. Junia hankittiin 20 kappaletta, minkä lisäksi hankintasopimukseen varattiin mahdollisuus tilata samanlaisia junia optiona enintään 5 kappaletta. Junat tilattiin automaattijunina siten, että junaan ei alun perin suunniteltu ohjaamoa.
Automaattimetrohankinnan epäonnistumisen vuoksi juniin jouduttiin suunnittelemaan ja toteuttamaan jälkikäteen tilapäinen ohjaamo. Nykyisessä tilapäisessä ohjaamossa on todettu olevan ongelmia työergonomiassa, mikä aiheuttaa kuljettajien fyysistä kuormitusta ja siitä aiheutuvia sairauspoissaoloja. Ohjaamoergonomian kehittäminen on nostettu HKL:n henkilöstöohjelman keskeiseksi toimenpiteeksi.
Ohjaamoergonomian toimivuudella on suora ja suuri vaikutus niin kuljettajien terveyteen kuin laajemminkin työhyvinvointiin. Yhtäjaksoiset ajoajat pitenevät metrolinjan pitenemisen ja kuljettajatyön tehostamisen myötä, mikä osaltaan asettaa entistä korkeammat vaatimukset ohjaamon viihtyisyydelle. Kuljettajan näkökulmasta on tärkeää, että kulku ohjaamoon on mahdollisimman sujuvaa, mikä tarkoittaa myös sitä, että kulun matkustamon puolella tulisi olla esteetöntä. Ohjaamossa on oltava riittävästi tilaa. Kuljettajan istuimella ja sen säädettävyydellä on suuri merkitys työskentelyergonomiaan. Näkyvyys eteen ja sivulle on oltava hyvä. Tärkeä merkitys työympäristön viihtyisyyteen on myös uudenmallisen istuimen varustaminen lämmityksellä ja tuuletuksella.
Hankkeen tavoitteena on kehittää M300 ohjaamoergonomiaa siten, että kuljettajan työergonomiassa havaitut ongelmat, jotka ovat aiheutuneet tilapäisen ohjaamon vajaavasta ergonomiasuunnittelusta saadaan hallintaan. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kuljettajien ja liikennöintiyksikön kanssa.
Hankkeen kustannusarvio perustuu ergonomiakonsultin kanssa tehtyyn suunnitelmaan ja siitä yhdessä CAF:in kanssa laadittuun kustannusarvioon.
Detta beslut publicerades 25.01.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Perttu Juhas, kaluston kunnossapitopäällikkö, puhelin: 09 310 70547