Postilaatikon paikan määrääminen, Vartiokylä

HEL 2019-002228
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 19. / 149 §

Postilaatikon paikan määrääminen, Vanha Koivuniementie 16

Miljö- och tillståndssektionen

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti määrätä ********** kiinteistötunnus ********** postilaatikon sijaintipaikaksi Posti Oy:n määräämän paikan ********** varressa, **********

Päätös saantitodistuksella postinsaajalle sekä Posti Oy:lle.

Perustelut

Postilain 43 §:n 1 momentin mukaan pientaloihin jaettavat kirjelähetykset on kannettava postilaatikkoon, joka sijaitsee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen matkan päässä postin saajan osoitepaikasta.

Postilain 44 §:n mukaan postilaatikon sijainnin määrittelee kirjepalveluiden yleispalvelun tarjoaja tai, ellei yleispalveluvelvollisuutta ole asetettu, muu postiyritys Liikenne- ja viestintäviraston päätöksestä. Paikkaa määriteltäessä on otettava huomioon 43 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset sekä 48 §:n nojalla annetut määräykset. Postilaatikon paikkaan tyytymätön asianosainen voi viedä asian kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätettäväksi. Yleispalvelun tarjoaja voi hakea rakennusvalvontaviranomaiselta päätöksen postilaatikon paikkaa koskevaan erimielisyyteen, jos postin saaja ei sijoita postilaatikkoaan sen osoittamaan paikkaan mutta ei riitauta asiaa. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee päätöksessään ottaa huomioon kysymykseen tulevan paikan muu käyttö, tarkoituksenmukaisen postitoiminnan vaatimukset sekä 43 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset ja 48 §:n nojalla annetut määräykset.

Postilain 45 §:n 1 momentin mukaan kunta on velvollinen sallimaan kirjelähetysten keräilyssä ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien, kuten postilaatikkojen, sijoittamisen asemakaavassa osoitetuille yleisille alueille, jos sijoittamista ei voida muulla tavoin järjestää postiyrityksen ja postin saajan kannalta kohtuullisella tavalla ja kohtuullisin kustannuksin. Keräilyssä ja jakelussa tarvittavista laitteista ja vähäisistä rakennelmista tai niiden käytöstä ei saa aiheutua tarpeetonta vaaraa liikenteelle eikä olennaista haittaa yleisen alueen kunnossa- ja puhtaanapidolle tai muulle käytölle.

Postilain 48 §:n nojalla annetun Viestintäviraston määräyksen 4 §:n mukaan pientalojen postilaatikot voidaan sijoittaa yhtenäisiin ryhmiin edellyttäen, että jokaisen postilaatikon sijainti täyttää postilaissa ja tässä määräyksessä säädetyt vaatimukset. Mikäli postilaatikkoa ei sijoiteta ryhmään, se tulee mahdollisuuksien mukaan sijoittaa osoitepaikan ajo- tai kulkuliittymän yhteyteen. Postilaatikko on sijoitettava vähintään puolen metrin etäisyydelle jalkakäytävän, ajoradan piennaralueen tai levennyksen ulkoreunasta siten, että postilaatikon täyttöaukko on noin metrin korkeudella tien pinnasta ja mahdollisuuksien mukaan siten, että lähetykset voidaan jakaa suoraan postinjakeluautosta. Postilaatikko on sijoitettava siten, ettei postin saaja joudu laatikolla asioidakseen ylittämään ajoväylää, jolla on linja-autoliikennettä tai merkittävää läpiajoliikennettä. Jos postilaatikkoja ei sijoiteta tien kummallekin puolelle, ne on sijoitettava kevyen liikenteen väylän puolelle, jollei liikenneturvallisuus tai muu vastaava syy toisin edellytä.

Viestintäviraston määräyksen 3 §:n mukaan kohtuullinen matka pientalon postilaatikolle on enintään 50 metriä postinsaajan osoitepaikan kulkuliittymästä.

Nyt käsillä olevassa tapauksessa kyseessä on pientalon postilaatikko. Posti Oy on määritellyt postilaatikon sijoitettavaksi yhtenäiseen ryhmään kadun varteen siten, että laatikkoryhmä sijaitsee kuitenkin vielä ********** tontin kohdalla, mutta kaupungin katualueella, noin 2,5 metrin levyisellä pientareella.

Alueella voimassa oleva asemakaava ei sisällä määräyksiä postilaatikoiden sijoittamisesta. Postilaatikon sijainti Posti Oy:n määrittämään paikkaan täyttää Viestintäviraston määräyksen 3 §:n etäisyysvaatimuksen. Kuljettaessa postilaatikolle ei jouduta ylittämään tietä. Määrätystä paikasta ei voida myöskään katsoa aiheutuvan tarpeetonta vaaraa liikenteelle. Toisaalta postinsaajan ehdottamaa paikkaa postilaatikon sijainniksi ei voida pitää postitoiminnan vaatimukset huomioon ottaen tarkoituksenmukaisena.

Ottaen huomioon paikan muu käyttö, tarkoituksenmukaisen postitoiminnan vaatimukset sekä postilain 43 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset ja se, että Viestintäviraston määräyksen mukaan pientalojen postilaatikot voidaan sijoittaa yhtenäisiin ryhmiin, Posti Oy:n määrittelemää postilaatikon paikkaa voidaan pitää hyväksyttävänä.

Sovelletut oikeusohjeet

Postilaki 43 §, 44 §, 45 §, 48

Viestintäviraston määräys postilaatikkojen sijoittelusta 3 ja 4 §

Postilaatikon paikan määräämistä koskeva vaatimus

Postinsaaja on toimittanut rakennusvalvonnalle kirjelmän valitukseksi Posti Oy:n määräämästä uudesta postilaatikon paikasta. Postinsaaja on täydentänyt valitustaan lisäkirjelmillä. Kirjelmissä on todettu muun ohella seuraavaa.

Olen reklamoinut aiemmin Postiin seuraavin perustein ilman tulosta: Ymmärtääkseni § 44 edellyttää pykälien 43 ja 45 toteutumisen. Nämä toteutuvat seuraavasti: § 43: Postilaatikkoa ei tarvitse siirtää uuteen paikkaan, koska se jo nyt sijaitsee kohtuullisen matkan päässä postin saajan osoitepaikasta. Ristiriitaa §:n 43 kanssa ei siis ole. § 45: Postilaatikkoa ei tarvitse siirtää, koska se on pystytty sijoittamaan postiyrityksen ja postin saajan kannalta kohtuullisella tavalla ja kohtuullisin kustannuksin postin saajan tontille. Koska tämä ehto täyttyy, ei kuntaa voi velvoittaa sallimaan postilaatikon sijoittamista asemakaavassa osoitetulle yleiselle alueelle. Ristiriitaa §:n 45 kanssa ei ole.

Uudeksi postilaatikon sijoituspaikaksi Posti on määrännyt tien pientareen, mikä häiritsee tien kunnossapitoa talvisin. Paikkaa käytetään lumen kasaamiseen lumen luonnin yhteydessä. Sijoittelu lisää myöskin tarpeetonta tien ylittämistä. Näin syntyy mahdollisia vaaratilanteita varsinkin, kun autotallin ovi avautuu kohtisuorasti tielle ja postilaatikon uusi paikka on juuri aidan katveessa. Uuden postilaatikon paikan ja §:n 45 välillä on ristiriita.

Postilaatikkoni on noin 10 metrin päässä uudesta ehdotetusta sijoituspaikasta. Postilaatikkoni paikka ei olennaisesti hidasta postinjakelua, on turvallisella paikalla ja oman tontin puolella tien reunassa eikä häiritse lumenluontia. Osoittaako Helsingin kaupunki tästä huolimatta uudeksi postilaatikon paikaksi Postin määräämän paikan?

Posti Oy muutti postin hakemisen postista maksulliseksi, joten viikonloppuna asensin postilaatikon Posti Oy:n osoittamaan paikkaan Helsingin kaupungin luvalla. Tänään 13.2.2019 laatikko on irrotettu telineestä ja laskettu maahan. Laatikko on ehjä, mutta kolme kiinnitysruuvia on katkennut ja yksi kiskottu irti. Viereinen laatikko on ruttaantunut ja lojuu maassa. Tätä ihmetellessäni saapuu postiauto paikalle, ja postinjakaja toteaa, että vahinko on tullut Staran lumiaurauksesta. Olen yhä sitä mieltä, ettei laatikkomme uusi sijoittelu ole sopusoinnussa postilain kanssa. Aiemmin totesin valituksessani, että sijoitus aiheuttaa kohtuutonta ongelmaa lumitöissä ja huonontaa turvallisuutta tien käytössä. Alkuperäinen laatikon paikka postin pielessä ei ole ongelma postiljoonille ja lisäksi se on omalla tontilla.

Postin vastine

Posti Oy on toimittanut vastineensa, jossa todetaan muun ohella seuraavaa.

Postilaatikoiden sijainti ratkaistaan postilain (415/2011) mukaisesti. Viestintävirasto on antanut määräyksen postilaatikkojen sijoittelusta (61/2011) postilain 48 §:n nojalla.

Postilain 44 §:n mukaan postilaatikon sijainnin määrittelee kirjepalveluiden yleispalvelun tarjoaja tai muu postiyritys, jolle on toimiluvassa asetettu velvollisuus postilaatikoiden sijainnin määrittelyyn. Paikkaa määriteltäessä on otettava huomioon lain 43 §:ssä ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset sekä lain 48 §:n nojalla annetut määräykset.

Tapauksessa Posti on määritellyt kyseisen ryhmän sijainnin huomioiden asiaan liittyvät tarkoituksenmukaiset jakelujärjestelyt ja liikenne- ja työturvallisuusseikat. Postinsaajan oikaisupyynnön johdosta Posti on myös käynyt läpi vielä uudelleen kyseisen laatikkoryhmän paikan Postin reittisuunnittelussa sekä paikan päällä. Kyseinen pientaloalue on autolla jaettava, eikä vanha postilaatikon paikka (liite 1) ole soveltuva näin tehtävään jakeluun. Laatikon sijainti vanhassa paikassa olisi myös työturvallisuuden kannalta ongelmallinen. Tämän lisäksi vanha paikka olisi hyvin vaikea kaikilla muillakin jakeluvälineillä. Postin määräämä uusi sijainti on Postin näkemyksen mukaan jakelujärjestelyt, työturvallisuusseikat ja muut näkökohdat huomioiden tarkoituksenmukainen ja täyttää myös kaikki muut postilain sekä Viestintäviraston määräyksen asettamat ehdot postilaatikkoryhmän sijainnille. Postilaatikon sijaintipaikaksi tulee siten määrätä Postin määrittelemä paikka.

Posti pahoittelee vaurioita, jotka ilmeisesti ovat aiheutuneet tien auraamisesta. Valitettavasti Posti ei tällä perusteella voi poiketa postilaatikkoryhmän sijoittelusta. Tarkempia ohjeita postilaatikoiden sijoittelusta on saatavilla esimerkiksi täältä: https://support.posti.fi/liitteet/opas-postilaatikoiden-jalaatikkoryhmien-sijoittamiseen.pdf.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Detta beslut publicerades 19.06.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

yksikön päällikkö
Pentti Ruuska

Mer information fås av

Kaisa Hongisto, rakennuslakimies, puhelin: 09 310 26404

kaisa.hongisto@hel.fi

Bilagor

1. Asemakaava 10835
2. Sijaintikartta
3. Kantakartta
4. Postinsaajan valitus
5. Postinsaajan lisäkirjelmä 1
6. Postinsaajan lisäkirjelmä 2
7. Posti Oyn vastine 18.4.2019
8. Google katunäkymä

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.