Vahingonkorvaus, takaisinsaantivaatimus, vahinkoasia 14.1.2019, LähiTapiola
Takaisinsaantivaatimus, LähiTapiola
Päätös
Lakipalvelut -yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Takaisinsaantivaatimuksen mukaan hakija on oikeutettu takaisinsaantiin maksamassaan liukastumisvahingossa 3501904281 työtapaturma ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan liukastuminen on tapahtunut 14.1.2019 kello 7.50 jalkakäytävällä Puistolassa jalankulkijoiden alitunnelin Tapulinaukion puolella. Vahinkopaikalla jalkakäytävä on ollut liukas ja jäinen eikä kaatumiskohdassa ole ollut hiekkaa. Takaisinsaantivaatimuksessa on vaadittu kaupunkia korvaamaan yhteensä 2 437,15 euroa.
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.
Kunnossapitolaki sallii kunnan antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella ovat laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Helsingin kadut ja kevyen liikenteen väylät jaetaan kolmeen hoitoluokkaan katuluokituksen sekä liikenteellisen merkityksen mukaan.
Vahinkopaikka kunnossapidetään hoitoluokan I mukaisesti. I-luokan kaduilta torjutaan liukkaus ja poistetaan liikennettä haittaava lumi, sohjo ja jää välittömästi tai aamun työmatkaliikennettä varten kello 7 mennessä. I-luokan kevyen liikenteen väylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Toimenpideaika on aurauksen osalta neljä tuntia, kuitenkin niin, että ennen klo 3 yöllä päättyneen lumisateen lumet poistetaan klo 7 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on kolme tuntia, kuitenkin niin, että klo 18-04 havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 7 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.
Ilmatieteen laitoksen mukaan vahinkopäivänä lämpötila on vaihdellut Kaisaniemen mittausasemalla tehdyissä mittauksissa -4,8 ja 0,7 välillä. Vahinkopäivänä klo 8 lämpötila on ollut 0°C ja tällöin on esiintynyt vähäistä lumisadetta. Kaisaniemen mittausasemalla klo 8 mitattu lumensyvyys on vahinkopäivänä ollut 11 cm.
Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan sää on pysynyt useamman päivän ennen vahingon sattumista pakkasen puolella. Vahinkopaikka on edellisen kerran hiekoitettu ennen vahingon sattumista 10.1.2019. Tämän jälkeen työnjohto on päivittäisillä tarkastuskierroksilla todennut, ettei säässä ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka olisivat aiheuttaneet liukkauden tuntuvaa lisääntymistä ja näin ollen lisähiekoituksen tarvetta ei ole ollut. 13.1.2019 illasta alkaen on satanut kevyttä pakkaslunta noin 1-2 cm verran. Sade on jatkunut vahinkopäivänä noin klo 17.00 saakka ja auraamaan on lähdetty toimenpideaikojen puitteissa. Hiekoitusta ei suoriteta lumisateen aikana, sillä päälle satanut lumi peittäisi hiekan.
Vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä. Tämän lisäksi teon tai laiminlyönnin ja seurauksen välillä on oltava syy-yhteys. Kadun kunnossapitovelvollinen voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan, jos hän voi osoittaa, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti. Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti ja määriteltyjen toimenpideaikojen puitteissa. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §
Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 17.05.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Katriina Pönkä, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 22765