Vahingonkorvaus, takaisinsaantivaatimus, henkilövahinko 29.11.2018, If Vahinkovakuutus Oyj
Takaisinsaantivaatimus, vahingonkorvaus, If Vahinkovakuutus Oyj
Päätös
Lakipalveluiden yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Takaisinsaantivaatimuksen mukaan hakija on oikeutettu takaisinsaantiin maksamassaan liukastumisvahingossa 18.329544 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan liukastuminen on tapahtunut 29.11.2018 noin kello 7.10 Tehtaankadulla Kapteenin puistikon kohdalla. Vaatimuksen mukaan jalkakäytävä on ollut jäinen, eikä hiekkaa näkynyt tiellä ollenkaan. Takaisinsaantivaatimuksessa on vaadittu kaupunkia korvaamaan yhteensä 1 538,74 euroa.
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten jalankulun, tarpeet.
Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.
Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Tehtaankadun kunnossapito hoidetaan II-luokan mukaisesti. II-luokan kaduilta poistetaan lumi, sohjo ja jää niin, ettei synny liikennettä haittaavaa epätasaisuutta. Liukkaus torjutaan heti I-luokan katujen jälkeen. Toimenpideaika on neljä tuntia, kuitenkin niin, että kello 17-06 välisenä aikana havaittu liukkauden tuntuva lisääntyminen torjutaan kello 10.00 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.
Vahinkopäivänä Kaisaniemen mittausasemalla tehtyjen mittausten mukaan lämpötila on vaihdellut -1.4°C ja 3°C välillä. Vahinkopäivänä ei ole esiintynyt sateita. Vahinkopäivänä lämpötila on klo 7.00 ollut 0,6°C astetta. Vahinkoa edeltäneenä päivänä sää on vaihdellut -0.8°C ja -6.1°C asteen välillä.
Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan kelikeskukselta tuli hälytys vahinkopäivänä ja liukkaudentorjunta aloitettiin ajoratojen osalta klo 4.00. Kevyenliikenteiden väylien osalta liukkauden torjunta aloitettiin klo 06.00. Tehtaankatu kuuluu kunnossapitoluokkaan II. Toimenpideaika on neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 17-06 välisenä aikana havaittu liukkauden tuntuva lisääntyminen torjutaan kello 10.00 mennessä. Näin ollen vahingon sattuessa klo 07.10 kunnossapitoimet liukkauden torjumiseksi olivat vielä käynnissä eikä toimenpiteiden määräaika ollut vielä täyttynyt.
Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti ja määriteltyjen toimenpideaikojen puitteissa. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 03.04.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Katriina Pönkä, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 22765