Kaupungin palveluksessa vuonna 2018 olleille myönnettyjen maksullisten kunniamerkkien lunastaminen

HEL 2019-003005
Ärendet har nyare handläggningar
§ 46

Kaupungin palveluksessa vuonna 2018 olleille myönnettyjen maksullisten kunniamerkkien lunastaminen

Kanslichef

Päätös

Vs. kansliapäällikkö päätti, että vuonna 2018 kaupungin palveluksessa olleille myönnettyjen Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkien lunastamisesta aiheutuneet 6 000 euron sekä kunniamerkkien ompelutyön 600 euron (alv 0 %) kustannukset saadaan maksaa talousarvion kohdalta 1 30 01 Kaupunginhallituksen käyttövarat (tulosyksikkö 1000021, projekti 1040201010).

Päätöksen perustelut

Toimialat, virastot ja liikelaitokset tekivät huhtikuussa 2018 esityksensä kaupungin palveluksessa oleville myönnettävistä valtion kunniamerkeistä. Kaupunginkanslia kokosi kaupungin kunniamerkkiehdotukset, mitkä pormestarin nimissä lähetettiin keväällä 2018 eri ministeriöihin ja aluehallintovirastoihin.

Vuonna 2018 kaupungin palveluksessa olleille myönnettiin 6.12.2018 kunniamerkkejä 29 kappaletta, joista maksullisia on viisitoista kappaletta. Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien komentajamerkkejä (K) on yksi kappale, I luokan ritarimerkkejä (R I) on kolme kappaletta, ritarimerkkejä (R) on neljä kappaletta ja ansioristejä (Ar) seitsemän kappaletta.

Sotainvalidien Veljesliiton kunniamerkkipalvelusta tilataan kunniamerkkien ompelutyö.

Kunniamerkin saaneille järjestetään maaliskuussa yhteinen juhlatilaisuus, jossa kunniamerkit jaetaan.

Detta beslut publicerades 11.03.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Soile Maunula, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 71337

soile.maunula@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
vs. kansliapäällikkö
Marko Karvinen
vs. rahoitusjohtaja