Talousarvion toteutumisennuste vuonna 2019, Taloushallintopalveluliikelaitos

HEL 2019-003589
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 3. / 12 §

Taloushallintopalveluliikelaitoksen vuoden 2019 talousarvion toteutumisennuste 2/2019

Direktionen för affärsverket ekonomiförvaltningen

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä taloushallintopalveluliikelaitoksen vuoden 2019 talousarvion toteutumisennusteen 2/2019 liitteiden 1 ja 2 mukaisesti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Taloushallintopalveluliikelaitoksen vuoden 2019 toinen talousarvion toteutumisennuste on tehty viimeisimmän käytössä olevan kirjanpidon tuloslaskelman perusteella. Taloushallintopalveluliikelaitoksen kuluvan vuoden tuloksen ennustetaan toteutuvan talousarviota suurempana. Tulosennustetta nostavat etenkin toimenpiteet, joilla taloushallintopalveluliikelaitos on ohjelmistorobotiikan avulla pystynyt laajentamaan palveluitaan ja tehostamaan prosesseja.

Kaupunkistrategian pohjalta asetettujen tavoitteiden saavuttaminen on edennyt suunnitellusti, eikä talousarviovuoden tavoitteiden toteutumiseen ole havaittu esteitä. Prosesseja sähköistetään esimerkiksi ohjelmistorobotiikan avulla ja tuetaan asiakkaita siirtymään sähköisten palvelujen käyttäjiksi. Sähköisten palvelujen käyttöä edistetään myös edullisemmilla palveluhinnoilla. Sovitun mukaisesti taloushallintopalveluliikelaitos seuraa ja raportoi myös asiakkailleen kuukausittain talous- ja palkkahallinnon eri suoritteiden ja sähköisyysasteiden toteutumisesta. Lisäksi tavoitteiden toteutumista seurataan muun muassa toteutuneilla yksikkökustannuksilla sekä seuraamalla työn tuottavuutta ja kokonaistuottavuutta.

Taloushallintopalveluliikelaitoksella on talousarviossa kaksi sitovaa tavoitetta: asiakastyytyväisyys vähintään 3,85 ja tilikauden tulos on ≥ 15 000 euroa. Näiden molempien ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.

Taloushallintopalveluliikelaitoksen investointeihin on varattu talousarviossa 400 000 euroa ja tämän ennustetaan toteutuvan hieman talousarviota pienempänä.

Kaupunginhallituksen antamien vuoden 2019 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan talousarvion toteutumisennuste laaditaan vuonna 2019 kolme kertaa. Liikelaitokset laativat myös alustavan tilinpäätöksen tammikuussa 2020. Liikelaitokset antavat ennusteen tuloslaskelman ja rahoituslaskelman sekä toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Liikelaitosten on saatettava toteutumisennuste myös johtokuntansa tietoon. Johtokunnan on lähetettävä asiasta pöytäkirjanote, josta käy ilmi, mihin toimenpiteisiin se on päättänyt ennusteen johdosta ryhtyä.

Stäng

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta 02.04.2019 § 6

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä taloushallintopalveluliikelaitoksen vuoden 2019 talousarvion toteutumisennusteen 1/2019.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Tuija Kuivalainen
Lisätiedot

Kaisa Okkeri, talouspäällikkö, puhelin: 310 25106

kaisa.okkeri@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 03.09.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

toimitusjohtaja
Tuija Kuivalainen

Mer information fås av

Kaisa Okkeri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 25106

kaisa.okkeri@hel.fi