Vahingonkorvaus, autovaurio, 27.3.2019, Sarsantie 5, Matwex Oy
Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui 27.3.2019 kello 15.00 kadun varrella olleen pusikon katkaistuista oksista ositteessa Sarsantie 5. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan vielä erittelemättömät ajoneuvon korjauskulut.
Katujen kunnossapitolain mukaan kunnan tulee pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.
Hakijan tekemän vaatimuksen perusteella kaupungin viheryksikkö on tarkastanut kasvillisuuden vahinkopaikalla. Sarsantie 5 kohdalla, yleisellä alueella ei ole sellaista kasvillisuutta, mikä voisi hakijan kertoman vahingon aiheuttaa. Sen sijaan Sarsantie 7 kohdalla tonttikasvillisuus kasvaa vähäisessä määrin kadulle.
Kaupunki kunnossapitää yleiset alueet. Tonttikasvillisuuden hoito ja kunnossapito kuuluu kohdalla olevalle kiinteistölle. Hakija voi osoittaa mahdollisen korvausvaatimuksen vahingon aiheuttaneen tonttikasvillisuuden kohdalla olevan kiinteistön haltijalle tai omistajalle.
Kaupunki ei vastaa kolmansien osapuolten toisilleen aiheuttamista vahingoista.
Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä. Tämän lisäksi laiminlyönnillä ja vahingolla tulee olla syy-yhteys. Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti ja tehneensä kaikki kunnossapitolain edellyttämät tarvittavat toimenpiteet, eikä vahinko ole seurausta sen laiminlyönnistä. Näin ollen kaupunki katsoo, ettei ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 22.05.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506