Hankesuunnitelma, Mustakiven korttelitalo, julkisivun korjaus

HEL 2019-004708
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 5. / 52 §

Mustakiven korttelitalon julkisivun korjaus, hankesuunnitelman hyväksyminen

Sektionen för byggnader och allmänna områden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä Mustakiven korttelitalo, peruskoulun ja päiväkodin julkisivujen korjaaminen -hankkeen 21.3.2019 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 4 965 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 1 715 000 euroa tammikuun 2019 kustannustasossa.

Päätös tehtiin ehdolla, että kasvatuksen- ja koulutuksen toimiala antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Mustakiven korttelitalossa toimii Puistopolun peruskoulun toimipiste ja päiväkoti Mustakivi. Korjausrakentaminen kohdistuu koulun ja päiväkodin julkisivurakenteisiin. Rakennuksen kuntotutkimuksessa on havaittu, että osa nykyisistä julkisivurakenteista on syy kohteen sisäilmaongelmiin.

Julkisivurakenteet US 3, US 4 ja US 5 uusitaan lämpöeristeineen, jotta rakenteesta saadaan tiivis ja lähes nykyaikaisen uudisrakentamisen määräykset täyttävä. Tavoitteena on saada aikaan sisäilmaolosuhteiden tason nostaminen, sekä kiinteistön yleisilmeen muuttaminen nuhjuisesta ryhdikkääksi.

Stäng

Yleistä hankkeesta

Viranomaisten ennakkolausunnot

Rakennusvalvonnan kanssa on käyty ennakkoneuvottelu. Ei edellytetty toimenpide- tai rakennuslupaa tässä hankkeessa.

Rahoitus

Hankkeen rahoitus on talousarvion ja taloussuunnitelman rakentamisohjelmassa vuosina 2018 - 2023 vuonna 2019 toteutettavana hankkeena.

Kaupunkiympäristön toimialan laatima hankesuunnitteluvaiheen (HKA) kustannusarvio on 1 715 000 euroa arvonlisäverottomana; kausi tammikuu/2019.

Teknisen hankkeen vuokravaikutus

Vuokranmääräytymisperusteena pinta-ala 4 220 htm². Kaupunkiympäristön toimialan rakennetun omaisuuden hallinnan asiakaspäällikön mukaan vuokra tulee olemaan 21,78 euroa/htm²/kuukaudessa. Vuokrakustannukset ovat 91 912 euroa/kk ja 1 102 939 euroa/vuodessa.

Pääomavuokra noin 18,04 euroa/htm²/kk (korko 3 %)
Ylläpitovuokra 3,74 euroa/htm²/kk (vuoden 2019 tasossa)
Yhteensä 21,78 euroa/htm²/kk (takaisinmaksuaika 20 vuotta).

Ei väistötiloja. Rakennus on toiminnassa korjausten ajan ja työt toteutetaan vaiheittain.

Aikataulu ja toteutus

Rakentaminen alkaa 4/2019, ja työ valmistuu 12/2019.
Kaupunkiympäristön toimiala vastaa hankkeen toteuttamisesta ja kiinteistön ylläpidosta.

Stäng

Detta beslut publicerades 06.05.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

tekninen johtaja
Jaakko Stauffer

Mer information fås av

Kalevi Hinkkanen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 43867

kalevi.hinkkanen@hel.fi

Bilagor

2. Kustannusarvio HKA 16.4.2019, Mustakiven korttelitalo

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.