Helsingin kaupungin liittyminen Suomen tekoälykeskuksen (FCAI) jäseneksi

HEL 2019-005079
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 13. / 398 §

Helsingin kaupungin liittyminen Suomen tekoälykeskuksen (FCAI) jäseneksi

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus päätti, että Helsingin kaupunki liittyy Suomen tekoälykeskuksen (FCAI) jäseneksi elokuun 2019 alusta.

Samalla kaupunginhallitus päätti valtuuttaa kaupunginkanslian elinkeino-osaston edustamaan kaupunkia verkostossa ja allekirjoittamaan yhteistyön toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Suomen tekoälykeskus

Suomen tekoälykeskus, FCAI (Finnish Center for Arfiticial Intelligence) on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n vuoden 2018 alussa perustama osaamiskeskus, joka kokoaa yhteen Suomen parhaat tekoälyn tutkijat. Keskuksen tarkoituksena on löytää keinoja tuoda edistyneimpiä tekoälysovelluksia yritysten, organisaatioiden ja yhteiskunnan käyttöön. Lisäksi FCAI on aktiivisesti mukana synnyttämässä tekoälyn innovaatioekosysteemiä sekä vahvistamassa alueen kilpailukykyä huippuosaamisen ja digitaalisten ratkaisujen alueena.

FCAI tekee tekoälyn perustutkimusta yhteistyössä yritysten ja julkisen alan toimijoiden kanssa ja kehittää käytännön tekoälysovelluksia. Tekoälykeskuksella on noin 130 ICT-alan professorin ja heidän tutkimusryhmiensä voimin kyky tuottaa huippututkimusta ja ylläpitää vahvaa tekoälyosaamista Suomessa. Samalla keskus pyrkii edesauttamaan uusien yritysten syntymistä ja mahdollistamaan parempia tuotteita, palveluita ja toimintatapoja eri teollisuuden ja yhteiskunnan alueille ja siten edistää kestävää kasvua. Mukana ovat vahvasti myös tekoälyn etiikka ja yhteiskunnalliset vaikutukset.

Tekoälykeskukselle on myönnetty Suomen Akatemian lippulaivaohjelmasta 8,3 miljoonan euron rahoitus vuosille 2019-2023. Lippulaivastatuksen voi saada vain korkeatasoinen ja yhteiskunnallisesti vaikuttava osaamiskeskittymä. FCAI kokoaa Suomessa hajallaan olevaa tekoälyosaamista yhteen ja lippulaivastatus mahdollistaa sen, että tutkijat eri tieteenaloilta saadaan tekemään tutkimusta yhteisen tutkimusagendan eteen. Näin FCAI voi tuoda tekoälyä muiden tieteenalojen ja yhteiskunnan sekä yritysten hyödyksi.

Jäsenyyden hyödyt kaupungille

FCAI on kutsunut Helsingin kaupungin jäsenekseen. Kaupungin jäsenyys tekoälykeskuksessa edistää kaupungin henkilöstön kompetenssin kehittymistä ja luo samalla edellytyksiä huipputeknologian hyödyntämiselle kaupungin palveluiden kehittämisessä.

Kaupunkistrategian mukaan kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä pääkaupunkiseudun yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa edistääkseen kansainvälisen tason opetuksen ja tutkimuksen edellytyksiä, kilpailukykyisten osaamiskeskittymien ja kampusten kehittämistä, sekä kaupungin strategisia päämääriä. Kaupunkistrategiassa tekoälyn merkitystä tuodaan esille paitsi osana henkilöstön kompetensseja niin myös keskeisenä osana parempia kuntalaisten palveluita. Kaupungin digitalisaatiohjelmassa on useita kohtia, joiden sisältöön tekoäly ja yhteistyö verkostossa liittyvät. Yksi näistä kehitettävistä kohdista on data, tekoäly ja robotisaatio -kokonaisuus.

Helsingin kaupungin liittyminen tekoälykeskukseen tukee kaupungin korkeakouluyhteistyöhön, kilpailukykyyn ja digitalisaatioon liittyviä tavoitteita. Erityisesti se tukee kaupungin ja Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston välistä yhteistyötä ja toimenpiteitä, joilla alueelle houkutellaan uusia innovaatiotoimijoita ja investointeja. Se vahvistaa pääkaupunkiseudun ict-alan innovaatioyhteisöä ja profiloitumista digitaalisena huippuosaamiskeskittymänä.

Tekoälykeskuksen jäsenyys edistää kaupungin henkilöstön kompetenssin kehittymistä ja luo pohjaa paremmin suunnitelluille palveluille sekä innovatiivisille kokeiluille. Lisäksi jäsenyys antaa suoran yhteyden tekoälytutkimuksen huippuasiantuntijoihin, joiden kanssa käyttötapauksia voidaan valita ja työstää yhdessä etsien samalla verkostosta tapauksesta kiinnostuneita yrityskumppaneita. Mahdollisia yhteistyökohteita ovat muun muassa kaupunkidata ja sen analysointi liittyen esimerkiksi vähäpäästöiseen liikenteeseen, sisäilmanlaadun parantamiseen ja sosiaaliseen inkluusioon. Rohkeiden kokeilujen avulla rakennetaan kuvaa Helsingistä keinoälyn edelläkävijänä.

Liittyminen tekoälykeskukseen

Päätösesitys kaupungin liittymisestä tekoälykeskukseen on valmisteltu kaupunginkanslian elinkeino-osaston ja talous- ja suunnitteluosaston tietohallinnon yhteistyönä.

Tekoälykeskuksen jäsenyys edellyttää aktiivista osallistumista ja siihen osoitettua työpanosta. Kaupunginkanslian elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut yksikkö toimii Helsingin kaupungin vastuuyksikköinä FCAI:n hyödyntämisessä ja siihen liittyvässä yhteistyössä. Toiminta kytkeytyy vahvasti myös kaupungin tietohallintoon, digitaaliseen johtoryhmään, toimialoihin ja kaupungin digitalisaatio-ohjelmaan ja kaupungin tietohallinto osallistuu yhteistyöhön aktiivisesti.

FCAI:n kumppanuusohjelman arvonlisäveroton jäsenmaksu on 25 000 euroa vuodessa.

Vuoden 2019 talousarvion noudattamisohjeen (Khs 17.12.2018) mukaan toimialan tai liikelaitoksen esityksestä kaupunginhallitus päättää kaupungin liittymisestä järjestöihin. Järjestöistä eroamisesta voi päättää toimialan tai liikelaitoksen päällikkö. Ehdotettaessa liittymistä uuteen järjestöön, tulee samassa yhteydessä pyrkiä tarkastelemaan hallintokunnan jäsenyyksiä kokonaisuutena ja mahdollisuutta luopua jostakin jäsenyydestä.

Tietohallinnon alaan liittyvien verkostojen jäsenyyksiä on arvioitu ja Helsinki on kansliapäällikön päätöksellä 25.10.2017 §131 irtautunut vuodesta 2018 lähtien verkostosta World e-governments Organisations of Cities and Local Governments (WeGo).

Stäng

Detta beslut publicerades 04.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Ida Björkbacka, erityissuunnittelija, puhelin: 25281

ida.bjorkbacka@hel.fi

Pasi Rautio, erityissuunnittelija, puhelin: 040 833 2528

pasi.rautio@hel.fi