Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustushakemukset 2019, Ryhmäteatterin kannatus ry

HEL 2019-005130
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 28 §

Ryhmäteatterin kannatus ry:n projektiavustushakemus

Ungdomssektionen

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto ei myöntänyt Ryhmäteatterin kannatus ry:lle projektiavustusta FOMO – Fear Of Missing Out nuorisomusikaalin kustannuksiin ajalle 22.10.2018–29.5.2019.

Hylkäysperuste: yhdistys on kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston tuen piirissä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Projektiavustusta myönnetään varhaisnuoriso- tai nuorisoyhdistyksille ja nuorten toimintaryhmille nuorisotyöllisten hankkeiden toteuttamiseen. Avustusta ei myönnetä järjestön toimintasuunnitelman mukaiseen tai varsinaisen toiminnan piiriin kuuluviin hankkeisiin eikä samaan käyttötarkoitukseen kahdesta tai useammasta määrärahasta kaupungin sisällä. Avustushakemus tulee toimittaa aina ennen hankkeen alkamista. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.11.2018).

Ryhmäteatterin kannatus ry:lle ei myönnetä nuorisojaoston projektiavustusta, koska toimialan kulttuuri- ja kirjastojaosto on 19.12.2018, § 38 myöntänyt hakijalle 379 346 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2019 ja toimialan kulttuuripalvelujen kumppanuuspäällikkö on myöntänyt 10.1.2019, § 2 ko. hankkeelle 10 000 euron projektiavustuksen.

Ryhmäteatterin kannatus ry on helsinkiläinen yhdistys, jonka sääntöjen mukaisena tarkoituksena on tukea edistyksellistä teatterityötä ja huolehtia edistyksellisen ohjelmiston saattamisesta yleisön saataviin kotimaassa ja ulkomailla. RyhmisNuoret on teatterissa toimiva monikulttuurinen nuorten teatteriryhmä, jossa kantasuomalaiset teatteriharrastajat toimivat vertaistukena maahanmuuttajanuorten kotouttamisessa. Ryhmässä harjoitellaan teatterin menetelmin suomen kieltä, vuorovaikutustaitoja ja esiintymistä. Lopulta ryhmä valmistelee esityksen, joka tuodaan osaksi Ryhmäteatterin virallista ohjelmistoa.

RyhmisNuoret on valmistanut Hype-musikaalista inspiroitunutta nuorisomusikaalia FOMO – Fear Of Missing Out syksystä 2018 lähtien. Projekti tiivistyy toukokuun 2019 kymmeneen esitykseen teatterin Helsinginkadun näyttämöllä. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 56 922 euroa. Tuloja hankkeelle saadaan lipunmyynnistä, teatterin omarahoituksesta ja eri avustuksista yhteensä 53 500 euroa.

Ryhmäteatterin kannatus ry hakee 6.4.2019 saapuneella hakemuksellaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaostolta 3 422 euron projektiavustusta nuorisomusikaalin tekemisestä aiheutuviin kuluihin. Työryhmä on hakemuksessaan ilmoittanut saaneensa hankkeelta Helsingin kaupungilta tälle vuodelle avustusta ja toivoo tällä hakemuksella kattavansa hankkeen loppukustannukset. Työryhmä haki samaan projektiin 19.12.2018 saapuneella hakemuksellaan 20 000 euroa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri-ja kirjastojaoston projektiavustusta.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen yli 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Stäng

Detta beslut publicerades 17.09.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Mer information fås av

Virpi Talasmäki, suunnittelija, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi