Ruokamyrkytykset Helsingissä vuonna 2018

HEL 2019-005267
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 17. / 129 §

Ruokamyrkytykset Helsingissä vuonna 2018

Miljö- och tillståndssektionen

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti merkitä tiedoksi yhteenvedon Helsingissä vuonna 2018 selvitetyistä ruokamyrkytysepidemioista.

Elintarvikkeiden välityksellä leviävien ruokamyrkytysten selvittäminen ja seuranta on tarpeellista, jotta niiden esiintymistä osattaisiin ehkäistä ja siten parantaa elintarviketurvallisuutta.

Ruokamyrkytysepäilyjä ilmoitetaan ympäristöpalveluihin joka työpäivä ja epidemiaepäilyjä 10–30 vuosittain. Elintarvikealan toimija tai sairastunut ruokailija voi ilmoittaa epäillystä ruokamyrkytyksestä sähköisellä lomakkeella. Sähköisen lomakkeen avulla saadaan olennaiset tiedot ruokamyrkytysepäilyn selvittämistä varten määrämuotoisesti, mikä helpottaa epäilyilmoitusten käsittelyä ja vähentää tarvetta lisätietojen kysymiseen esimerkiksi sähköpostitse.

Ruokamyrkytysepidemialla tarkoitetaan tapausta, jossa vähintään kaksi henkilöä on saanut oireiltaan samanlaatuisen sairauden nautittuaan samaa alkuperää olevaa ruokaa tai talousvettä ja jossa kyseinen ruoka tai vesi voidaan todeta sairauden lähteeksi. Hyvin vakavan taudinaiheuttajan, kuten Clostridium botulinum - tai EHEC-bakteerin aiheuttamassa ruokamyrkytyksessä yhdenkin henkilön sairastuminen selvitetään kuten epidemiaepäily.

Ruokamyrkytysepidemioiden ja -epäilyjen selvittämistä varten toimii Helsingissä selvitystyöryhmä. Ruokamyrkytysepidemioita selvitetään Kaupunkiympäristön toimialan elintarviketurvallisuusyksikön ja Sosiaali- ja terveystoimialan epidemiologisen toiminnan yhteistyönä. Selvitystyön tavoitteena on löytää epidemian syy sekä saada käsitys sen laajuudesta ja merkityksestä, jotta voitaisiin estää epidemian mahdollinen laajeneminen ja hyödyntää selvityksessä saatu tieto valvonnassa ja ennaltaehkäisyssä.

Ruokamyrkytysepidemioiden selvittämiseen liittyy käytännössä tarkastus- ja näytteenottokäynti elintarvikehuoneistoon, elintarvike- ja potilasnäytteiden otto, potilaiden hoitoonohjaus selvitystyöryhmässä sovitun työnjaon mukaisesti, epidemiologinen tutkimus ja viestintä eri viranomaisten kesken sekä tiedotteiden laatiminen. Elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden epäily- ja selvitysilmoitukset tehdään Ruokaviraston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteiseen ruokamyrkytysepidemiarekisteritietojärjestelmään (RYMY-tietojärjestelmään).

Ruokamyrkytykset vuonna 2018

Helsingissä selvitettiin vuonna 2018 yhteensä 555 (vastaava luku vuonna 2017 534 kpl ja vuonna 2018 380 kpl) ruokamyrkytysepäilyä, joista suurin osa oli yksittäisiä ruokamyrkytysepäilyjä. Sähköisen lomakkeen kautta ilmoituksia tuli 350, joka on 63 % kaikista ruokamyrkytysepäilyilmoituksista.

Elintarviketurvallisuusyksikkö osallistui 23 ruokamyrkytysepidemiaepäilyn selvitykseen. Epidemioista 14 todettiin ravintoloissa. Lisäksi epidemioita todettiin esimerkiksi keskuskeittiöissä ja ulkomyyntitapahtumassa. Epidemiat on tarkemmin kuvattu liitteessä 1.

Norovirus aiheutti kuusi epidemiaa, joissa sairastui yhteensä 317 henkilöä. Helsingin epidemiaselvitysryhmä selvitti laajan norovirusepidemian aiheuttajan. Epidemia aiheutui keskuskeittiön valmistamasta ruoasta, jota toimitettiin neljään toimipisteeseen. Epidemiassa sairastui yhteensä 287 henkilöä. Sairastuneet olivat palvelukeskusten ja sairaalan asiakkaita ja henkilökuntaa sekä keittiöhenkilökuntaa. Epidemian aiheuttajaksi osoittautui ulkomaisista pakastemarjoista valmistettu jälkiruoka. Muut norovirusepidemiat liittyivät riskielintarvikkeisiin eli ostereiden tai simpukoiden syömiseen. Isosta norovirusepidemiasta tiedotettiin yleisöä ja tiedotuksen yhteydessä korostettiin käsienpesun tärkeyttä noroviruksen leviämisen ehkäisyssä.

Keskuskeittiön valmistamaa ruokaa epäiltiin myös yhden merkittävän salmonellaepidemian aiheuttajaksi. Epidemiassa sairastui yhteensä 15 henkilöä, joista 14 oli sairaalan potilaita. Epidemian välittäjäelintarviketta ei saatu selville. Epidemioiden johdosta keskuskeittiöiden raaka-aineiden hankintaa ja ulkomaisten pakastemarjojen käyttöä koskevia ohjeita tarkennettiin.

Kampylobakteeri aiheutti yhden epidemian, jonka syynä oli ulkomaista alkuperää olevan ankanlihan riittämätön kypsennys kodeissa. Lisäksi selvitettiin kolmea listeriabakteerin aiheuttamaa vakavaa sairastumista (listerioosi), joissa yhdessä saatiin selville välittäjäelintarvike.

Ulkoilmatapahtumassa todettiin kahdesta eri myyntipisteestä aiheutuneita sairastumisia, joissa varsinainen aiheuttaja jäi tuntemattomaksi. Myyntipisteiden toiminnassa oli huomautettavaa tapahtumaan kuljetettujen ruokien lämpötilanhallinnassa. Havaittujen epäkohtien johdosta tehtiin useita tarkastuksia ja tapahtuman järjestäjän kanssa neuvoteltiin tavoista, joilla vastaavia epäkohtia voidaan ehkäistä tulevaisuudessa.

Muut epidemiat johtuivat virheellisistä kypsennys-, säilytys- tai jäähdytyslämpötiloista tai puutteellisesta käsittelyhygieniasta. Yksi epidemia johti mausteiden takaisinvetoon EU-alueelta, sillä mausteissa todettiin kiellettyjä väriaineita. Lisäksi osa tutkituista mausteista osoittautui mikrobiologiselta laadultaan huonoksi. Elintarvikemääräystenvastaiset mausteet määrättiin hävitettäväksi.

Ympäristöpalveluiden tietoon tulleiden ruokamyrkytykseen sairastuneiden henkilöiden määrä oli 432 (vuonna 2017 yhteensä 112, vuonna 2016 yhteensä 260), mikä oli enemmän kuin edellisvuonna johtuen norovirusepidemioiden määrästä.

Sairastuneiden määrä vaihtelee vuosittain, sillä yksittäisten epidemioiden laajuus ja vakavuus vaihtelevat. Liitteessä 2 on kuvattu vuosina 2008–2018 ympäristöpalveluissa selvitetyt ruokamyrkytysepäilyt. Suurimmassa osassa yksittäisiä ruokamyrkytysepäilytapauksia ei aiheuttajaa saada selville tai sairastumisen ei voida osoittaa liittyneen ruokailuun.

Elintarvikkeiden jäähdytykseen, valmistuslämpötiloihin, keittiöhenkilökunnan hygieenisiin toimintatapoihin ja ristikontaminaation estoon on kiinnitettävä jatkuvasti huomioita valvonnassa ja elintarvikehuoneistojen tarkastuksissa. Siipikarjanlihan ja jauhelihan kypsentämisellä täysin kypsäksi, voidaan estää vakavien taudinaiheuttajien kuten salmonellan, kampylobakteerin ja EHEC-bakteerin aiheuttamia ruokamyrkytyksiä. Norovirustartunnan ehkäisemisessä keskeistä on huolellinen käsienpesu ja riskielintarvikkeiden kuten ulkomaisten pakastevadelmien ja simpukoiden riittävä kuumentaminen ennen käyttöä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Ruokamyrkytysten käsittelystä on säädetty valtioneuvoston asetuksella elintarvikkeiden ja veden välityksellä leviävien epidemioiden selvittämisestä, elintarvikelaissa sekä tartuntatautilaissa ja -asetuksessa.

Elintarvikelain 24 §:n mukaan elintarvikealan toimija on velvollinen ilmoittamaan välittömästi kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle saatuaan tiedon käsittelemänsä elintarvikkeen aiheuttamasta ruokamyrkytyksestä tai epäillessään elintarvikkeen voivan aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Ruokamyrkytyksen aiheuttajaksi epäillystä elintarvikkeesta tulee säilyttää näyte siten, että se voidaan tutkia laboratoriossa ruokamyrkytyksen syyn selvittämiseksi.

Stäng

Detta beslut publicerades 23.05.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

yksikön päällikkö
Riikka Åberg

Mer information fås av

Riikka Åberg, yksikön päällikkö, puhelin: +358 9 310 32010

riikka.aberg@hel.fi

Pirkko Hokkanen, elintarviketarkastaja, puhelin: +358 9 310 31527

pirkko.hokkanen@hel.fi