Avustuksen myöntäminen, matka-avustukset yrityksille vuonna 2019, Kansainvälistä kasvua -hanke

HEL 2019-005304
Ärendet har nyare handläggningar
§ 119

Kansainvälistä kasvua –hankkeen matka-avustukset vuonna 2019

Näringslivsdirektör

Päätös

Vs. elinkeinojohtaja päätti myöntää helsinkiläisille kasvuyrityksille matka-avustusta liitteen 1 mukaisesti.

Avustus enintään 4 000 euroa (alv 0 %) yritystä kohti maksetaan elinkeino-osaston uudet yritykset -yksikön hyväksymän yrityksen kansainvälistymissuunnitelman mukaisiin vuoden 2019 hyväksyttyihin ja toteutuneisiin matkoihin. Avustuksia maksetaan määrärahan puitteissa ja matka-avustuksen ehtojen ja edellytysten mukaisesti. Kustannukset maksetaan innovaatiorahaston Kansainvälistä kasvua -projektilta 3599731, elinkeino-osaston uudet yritykset -yksikölle osoitetusta määrärahasta.

Vs. elinkeinojohtaja päätti oikeuttaa uudet yritykset -yksikön päällikön maksamaan avustusosuudet matkasuunnitelmien mukaisiin matkoihin matkaraporttia ja tositteita vastaan.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin Kansainvälistä kasvua -hankkeen yhtenä päätavoitteena on tukea helsinkiläisten kasvuyritysten kansainvälisten markkinoiden kehittämistä. Tähän tarkoitukseen on kehitetty rahoitusinstrumenttina yrityksille myönnettävä matka-avustus. Suoraan yrityksille kohdistettava matka-avustus vauhdittaa konkreettisesti kriittisessä kehityskohdassa olevien yritysten kasvua ja pääsyä kansainvälisille markkinoille.

Matka-avustuksilla tuetaan yritysten kansainvälistymistä ja kasvua. Näin voidaan synnyttää Helsinkiin uusia työpaikkoja, houkutella investointeja ja siten lisätä kaupungin verotuloja. Helsingin kaupunkistrategiassa kansainvälisyys on läpileikkaava teema. Strategian monien alatavoitteiden toteutumisen edellytys on Helsingin kansainvälisen vetovoiman kasvattaminen ja globaalissa kilpailussa pärjääminen. Helsinkiläisten kasvuyritysten kansainvälinen menestys tukee Helsingin tavoitetta olla Euroopan kiehtovampia sijaintipaikkoja uutta luovalle startup-toiminnalle.

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto myönsi (10.12.2018, § 57) innovaatiorahastosta 500 000 euron määrärahan elinkeino-osaston hallinnoimalle Kansainvälistä kasvua -hankkeelle vuodelle 2019. Elinkeinojohtaja päätti (15.2.2019, § 9) vuoden 2019 matka-avustuksen ehdoista ja edellytyksistä sekä avustuksiin varattavasta 190 000 euron määrärahasta. Elinkeinojohtaja päätti (27.9.2019, § 92) nostaa avustuksiin varattavaa määrärahaa 30 000 eurolla, jolloin matka-avustuksen kokonaiskustannukset vuodelle 2019 ovat enintään 220 000 euroa. Kaupungin avustuksissa noudatetaan kaupunginhallituksen hyväksymiä (12.12.2011, § 1126) kaupungin yleisiä avustusohjeita.

Myönnettävä matka-avustus on Euroopan komission asetuksen (EU) Nro 1407/2013 mukaista de minimis -tukea. Yhdelle yritykselle myönnettävän vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa olla yli 200 000 euroa kuluvan ja kahden edellisen verovuoden jakson aikana. Avustuksen saaja vastaa de minimis -tuen kertymisestä ja on avustushakemuksessa ilmoittanut yritykselle myönnetyn de minimis -tuen määrän edellä mainitulta jaksolta.

Yritykselle maksettava avustus vuoden 2019 matkoihin määräytyy toteutuneiden ja hyväksyttävien matkakustannusten perusteella. Maksettava matka-avustus on sidonnainen elinkeinojohtajan (15.2.2019, § 9) päätöksen mukaiseen matka-avustuksiin varattuun 190 000 euron määrärahaosuuteen sekä yrityskohtaiseen enimmäisavustussummaan. Määrärahoista varataan yritykselle matkasuunnitelmassa ilmoitettu kustannusarvion suuruinen osuus. Avustusosuus matkasta maksetaan matkaraporttia ja kulutositteita vastaan. Yrityksen on avustuksen ehtojen ja edellytysten mukaisesti palautettava matkaraportti ja tositteet yhden kuukauden sisällä matkan päättymisestä tai varattu määrärahaosuus vapautetaan. Matkasuunnitelmien mukaiset määrärahavaraukset käsitellään saapumisjärjestyksessä, kunnes varattu määrärahaosuus on käytetty.

Detta beslut publicerades 13.12.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Laura Kylliäinen, projektikoordinaattori, puhelin: 25493

laura.kylliainen@hel.fi

Lauri Määttänen, erityissuunnittelija, puhelin: 33955

lauri.maattanen@hel.fi

Beslutsfattare

Santtu von Bruun
vs. elinkeinojohtaja
Tommo Koivusalo
yksikön päällikkö