Vahingonkorvaus, henkilövahinko, 20.3.2018, Traktoritie-Viskurikuja-Kenttäpolku-Pukinmäenkaari
Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakija on liukastunut 20.3.2018 matkalla Kenttätien bussipysäkille klo 7.25. Hakija oli painamassa suojatien nappia Kenttätien päädyssä, juuri ennen Pukinmäenkaaren liikennevaloja ja liukastui. Hakijan ylös auttanut mies tarkisti, että tienpinta oli jäässä eikä kyseisessä kohdassa ollut hiekkaa. Hakija on esittänyt kaupungille vielä määrittelemättömän vahingonkorvausvaatimuksen kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä pysyvästä haitasta.
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten jalankulun, tarpeet.
Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.
Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Vahinkopaikan kunnossapito hoidetaan II-luokan mukaisesti. II-luokan kevyen liikenteen väyliltä poistetaan lumi, sohjo ja jää niin, ettei synny liikennettä haittaavaa epätasaisuutta. Liukkaus torjutaan heti I-luokan katujen jälkeen. Toimenpideaika on neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 17-06 satanut lumi poistetaan kello 10 mennessä. Aurauksen lähtökynnys on 5 cm. Liukkaudentorjunnan toimenpiteiden osalta toimenpideaika on neljä tuntia, kuitenkin niin, että klo 17-06 aikavälillä ilmenneen liukkauden tuntuvan lisääntymisen johdosta liukkaudentorjuntatoimenpiteet tulee olla suoritettu klo 10 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika alkaa siitä, kun liukkaudessa on tapahtunut tuntuva lisääntyminen.
Ilmatieteenlaitoksen mukaan vahinkopäivänä lämpötila on vaihdellut Kaisaniemen mittausasemalla tehdyissä mittauksissa -5,8°C ja 0,5°C välillä. Vahinkopäivänä klo 7.00 sää on ollut pilvinen ja lämpötila on ollut -2,7°C. Lumensyvyys on ollut 15 cm. Vahinkopäivää edeltäneenä päivänä lämpötila on vaihdellut -0,5°C ja 3,3°C välillä.
Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan 19.3.2018 kunnossapitoalueella ei ole esiintynyt liukkauden tuntuvaa lisääntymistä siten, että se olisi vaatinut lisähiekoituksia koko piirin alueella. Tällöin on kuitenkin suoritettu tarkistushiekoituksia ja hiekkaa on lisätty tarpeen mukaan. Koko piirin alueella on tehty edellisen kerran kokonaisvaltaisia auraustoimenpiteitä ja hiekoituksia 15.3.2018 klo 8.00. Henkilö, joka on toimittanut hakijan sairaalaan on ollut Staran suolausautonkuljettaja. Hänen kertomansa mukaan kevyenliikenteenväylä on ollut hiekoitettu. Kohta, johon vahingoittunut on liukastunut on mahdollisesti kuitenkin ollut liukas.
Vahingonkorvausvastuu edellyttää laiminlyöntiä tai tuottamusta. Lisäksi toiminnan tai laiminlyönnin ja seurauksen välillä on oltava syy-yhteys. Kadun kunnossapitovelvollinen voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan, jos hän voi osoittaa, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti. Vahinkopaikan talvikunnossapitotoimenpiteet on hoidettu kunnossapitolain edellyttämällä tavalla. Vahinkopaikalla on vahinkopäivänä suoritettu tarkistushiekoituksia, mutta kokonaisvaltaisille hiekoituksille ei ole ollut tarvetta, sillä säässä ei ole tapahtunut mitään sellaista, joka olisi aiheuttanut liukkauden tuntuvaa lisääntymistä. Lisäksi Staran suolausauton kuljettajan kertoman mukaan kevyenliikenteenväylä on ollut hiekoitettu asianmukaisesti. Hiekoituksella ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tavalla. Aina on jokin kohta, josta hiekka on voinut siirtyä pois ja johon on mahdollista liukastua.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti ja määriteltyjen toimenpideaikojen puitteissa. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 27.06.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Katriina Pönkä, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 22765