Hankesuunnitelma, Koirasaarentie 31, Lpk Hopealaakso

HEL 2019-005733
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 13. / 825 §

Päiväkoti Koirasaarentie 31 hankesuunnitelma

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi päiväkoti Koirasaarentie 31 uudisrakennuksen 17.6.2019 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 2 229 brm² ja hankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 9 700 000 euroa huhtikuun 2019 kustannustasossa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Hankesuunnitelman kohteena on Kruunuvuorenrannan rakentuvalle asuinalueelle toteutettava päiväkotirakennus. Päiväkotipaikkojen tarve Kruunuvuorenrannan alueella kasvaa tulevaisuudessa ja uudisrakennus tuo alueelle uusia tilapaikkoja. Rakentamisen kustannukset ovat 9 700 000 euroa ja uudisrakennuksen arvioitu valmistumisaika on vuoden 2021 kesällä.

Rakennukseen on tarkoitus toteuttaa viereiselle tontille rakennettavan liikuntapuiston käyttäjien pukutilat sekä henkilökunnan tauko- ja välinevarastotilat.

Kasvatus- ja koulutuslauta on 12.11.2019, 361 § puoltanut hankesuunnitelman hyväksymistä.

Stäng

Rakennuspaikka

Rakennuspaikka sijaitsee Kruunuvuorenrannassa osoitteessa Koirasaarentie 31. Rakennuspaikalla on voimassa asemakaava nro 11950, joka on tullut voimaan 7.6.2013. Päiväkodin tontti sijaitsee korttelissa 49185 ja se on merkitty YL- tunnuksella eli se muodostaa julkisten lähipalvelurakennusten korttelialueen. Rakennus tulee sijoittumaan näkyvälle paikalle ja muodostaa osaltaan portin Laajasalon suunnasta tuleville Kruunuvuorenrannan asuinalueen rajalle.

Hankkeen tarpeellisuus

Kruunuvuorenranta on kasvava alue, jonka myötä alueella tarvitaan lisää päiväkotitiloja. Vuonna 2018 valmistuneen väestöennusteen mukaan Laajasalon peruspiirissä 1–6 -vuotiaiden lasten määrä kasvaa vuosina 2018–2028 noin 900 lapsella. Suurin osa kasvusta kohdistuu Kruunuvuorenrannan alueelle. Päiväkoti tarvitaan osana alueellisen palvelutarpeen ratkaisua.

Kruunuvuorenrannan alueelle on valmistunut vuoden 2019 alussa päiväkoti Borgströminmäki. Tahvonlahden ala-asteen koulun ja päiväkodin perusparannus ja laajennus korvaa vanhan Tahvonlahden päiväkodin. sen nykyiset 101 tilapaikkaa korvaavat uudet tilat mahdollistavat noin 100 tilapaikan lisäyksen. Kruunuvuorenrannan palvelukortteliin tulee koulun, päiväkodin ja leikkipuiston tiloja sekä liikuntahalli. Lisäksi alueelle on suunnitteilla yksityisiä päiväkoteja.

Uudisrakennuksen hankesuunnitelma

Uudisrakennuksen tiloissa järjestetään varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6 -vuotiaille suomen- ja ruotsinkielisille lapsille. Päiväkodissa on tilapaikkoja yhteensä noin 210 lapselle sekä hoito- ja kasvatushenkilökuntaa noin 37–40 riippuen lasten ikäjakaumasta. Tilapaikoista tulee arvion mukaan 147 suomenkieliselle toiminnalle ja 63 ruotsinkieliselle toiminnalle. Päiväkodille rakennetaan aidattu ulkoilupiha, joka muodostaa sisätilojen kanssa yhtenäisen kokonaisuuden oppimisympäristönä.

Rakennukseen sijoitetaan naapuritontille suunniteltavan liikuntapuiston tiloja. Liikuntapuistoa varten tarvitaan tilat henkilökunnalle ja pukutilat puiston käyttäjille. Sijoittamalla liikuntapuiston tilat päiväkotirakennukseen vältytään siltä, että ne jouduttaisiin rakentamaan erikseen liikuntapuiston alueelle joko pysyvänä tai tilapäisenä ratkaisuna. Näiden tilojen käyttäjänä toimii kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelukokonaisuus.

Osa rakennuksen yhteisistä tiloista on asukkaiden ja muiden toimijoiden varattavissa ja käytettävissä iltaisin ja viikonloppuisin päiväkodin toiminta-aikojen ulkopuolella. Tämä otetaan huomioon kulkureittien ja kulunvalvonnan suunnittelussa.

Uudisrakennuksen tilasuunnittelun tavoitteena on tilojen monikäyttöisyys. Toiminnallisena tavoitteena on, että tilat tukevat toisaalta päiväkodin toimintaa, toisaalta tarjoavat hyvät mahdollisuudet spontaaniin leikkiin ja luovaan toimintaan. Tilat suunnitellaan turvallisiksi ja helposti hahmotettaviksi sekä aisti- ja liikuntarajoitteisille lapsille ja aikuisille soveltuviksi. Rakennus ja piha suunnitellaan esteettömiksi. Pihalla on omat alueet ja turvalliset välineet eri ikäisille päiväkotilapsille. Suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota paloturvallisuuteen, esteettömyyteen, sisäilman laatuun, äänenvaimennukseen sekä valaistukseen.

Hankesuunnitelma on liitteenä 1.

Hankkeen laajuus

Hankkeen laajuus on 2 229 brm², 1 930htm², 1 609 hym². Hanke sisältää myös päiväkodin pihan rakentamisen.

Rakentamiskustannus ja rahoitus

Hankkeen rakentamiskustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä 9 700 000 euroa huhtikuun 2019 kustannustasossa.

Vuoden 2020 talousarvion liitteenä olevassa talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2020−2029 hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen on varattu 9,7 miljoonaa euroa vuosille 2020−2021.

Tilakustannus käyttäjälle

Hankkeen arvioitu tilakustannus eli sisäinen vuokra on 56 665 euroa kuukaudessa. Vuosivuokra on 679 980 euroa. Kuukausivuokra on 29,36 euroa/htm², josta pääomavuokran osuus on 22,89 euroa/htm²/kk ja ylläpitovuokran osuus on 6,47 euroa/htm²/kk. Neliövuokran perusteena on 1 930 htm².

Tilakustannus jaetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kesken niiden käyttöön tulevien vuokra-alojen mukaan.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan osuus tilakustannuksesta eli sisäinen vuokra on arviolta 53 347 euroa/kk. Vuosivuokra on 640 165 euroa. Neliövuokran perusteena on käytetty 1 817 htm².

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan osuus tilakustannuksesta eli sisäinen vuokra on arviolta 3 318 euroa/kk. Vuosivuokra on 39 812 euroa. Neliövuokran perusteena on käytetty 113 htm².

Tuottovaade on 3 % ja poistoaika on 30 vuotta. Vuokra-arvio perustuu enimmäiskustannukseen. Lopullinen pääomavuokra
tarkistetaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Ylläpitovuokra
tarkistetaan valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan sekä kaupunginkanslian yhteistyönä. Liikuntapuiston tilatarpeet on selvitetty
yhteistyössä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kanssa.

Rakennus tulee Helsingin kaupungin, kaupunkiympäristön toimialan omistukseen. Hankkeen toteutusvastuu on kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuudella. Rakennuksen ylläpidosta vastaa kaupunkiympäristön toimialan ylläpitopalvelu.

Suunnittelu ja rakentaminen toteutetaan kaupunkiympäristön toimialan kohteesta järjestämän SR-urakkakilpailun (suunnittele ja rakenna -urakan kilpailutus) mukaisesti. SR-urakkakilpailu järjestettiin marraskuun 2018 ja kesäkuun 2019 välisenä aikana. Hankesuunnitelma perustuu kilpailun voittaneeseen ehdotukseen. Urakoitsija vastaa kohteen suunnittelusta, rakentamisen valmistelusta ja rakentamisesta.

Uudisrakennus ja sen piha on suunniteltu toteutettavaksi siten, että työt alkavat kevättalvella 2020 ja tilat valmistuvat kesäkuussa 2021.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 12.11.2019, 361 § päättänyt osoitteeseen Koirasaarentie 31 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksymisestä, antanut lausunnon hankesuunnitelmasta sekä päättänyt päiväkodin perustamisesta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta puoltaa hankesuunnitelman hyväksymistä ja toteaa, että hanke vastaa hyvin kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Lausunto on kokonaisuudessaan asian päätöshistoriassa.

Toimivalta

Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää hankesuunnitelmista, joiden kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus on 18.9.2017, 865 § päättänyt, että kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tilahankkeista, joiden hankesuunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään viisi miljoonaa euroa. Kun hankeen kustannusarvio ylittää 5 miljoonaa euroa on päätösvalta kaupunginhallituksella.

Stäng

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 12.11.2019 § 361

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti

A

hyväksyä osoitteeseen Koirasaarentie 31 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen (liite 1).

B

antaa puoltavan lausunnon osoitteeseen Koirasaarentie 31 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta (liite 2). Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Hankesuunnitelma vastaa hyvin kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee kuitenkin edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Erityisesti ääneneristykseen ja -vaimennukseen sekä valaistukseen tulee kiinnittää huomiota. Lisäksi tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta kiinnittää erityistä huomiota hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyteen koko prosessin ajalta. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin. Myös aikataulun pitävyydestä on huolehdittava.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää edelleen huomioida henkilöstön ja lasten näkemykset tilojen kehittämisessä.

Hanke on esitelty 4.9.2019 kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstölle. Työsuojelun lausunto (liite 3) on otettu huomioon suunnittelussa.

C

perustaa päiväkodin osoitteeseen Koirasaarentie 31, 00590 Helsinki.

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot

Paula Heikkinen, projektiarkkitehti, puhelin: 31022374

paula.heikkinen@hel.fi

Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning 29.10.2019 § 28

Framställning

Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning beslutade föreslå för nämnden att behovsutredningen för en nybyggnad för ett daghem på adressen Hundholmsvägen 31 godkänns i enlighet med bilagan.

Föredragande
direktör för den svenska servicehelheten
Niclas Grönholm
Upplysningar

Paula Heikkinen, projektiarkkitehti, telefon: 31022374

paula.heikkinen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 27.06.2019 § 66

Esitys

A

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle päiväkoti Koirasaarentie 31:n uudisrakennuksen 17.6.2019 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 2 229 brm² ja hankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 9 700 000 euroa huhtikuun 2019 kustannustasossa ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antavat hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon ja rakennetun omaisuuden hallintapäällikön 14.6.2019 tekemä päätös hankkeen suunnittelu- ja toteutuskilpailun voittajasta saa lainvoiman.

B

Samalla kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa rakennukset ja yleiset alueet- palvelukokonaisuuden jatkamaan hankkeen valmistelua odottamatta hankepäätöstä.

Esittelijä
tekninen johtaja
Jaakko Stauffer
Lisätiedot

Juha Aaltonen, projektiarkkitehti, puhelin: 310 21008

juha.aaltonen@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 11.12.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi