Kansainvälisen toiminnan painopisteet

HEL 2019-005840
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 5. / 23 §

Kaupungin kansainvälisen toiminnan painopisteiden jalkauttamissuunnitelma

Stadsstyrelsens näringslivssektion

Päätös

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto merkitsi tiedoksi liitteen 1 mukaisen kaupungin kansainvälisen toiminnan painopisteiden jalkauttamissuunnitelman.

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kuultavana oli kansainvälisten asioiden päällikkö Jani Moliis. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto hyväksyi 16.9.2019 kokouksessaan kaupungin kansainvälisen toiminnan painopisteet -asiakirjan (Eja 16.9.2019, § 35). Asiakirjassa määriteltiin kaupungin kansainväliselle toiminnalle kolme tavoitetta ja kahdeksan painopistettä. Tavoitteiksi määriteltiin osaamisen ja ymmärryksen kasvattaminen, Helsingin kansainvälisen tunnettuuden kehittäminen ja Helsingin vaikuttavuuden ja merkityksen kasvattaminen, ja painopisteiksi

  • Smart City ja digitalisaatio
  • Ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävä kehitys
  • Innovaatiot ja kilpailukyky
  • Liikenne ja liikkuminen
  • Koulutus ja osaaminen
  • Eriytymisen ehkäisy ja osallisuus
  • Kulttuuri ja taide sekä
  • Muotoilu

Kansainvälisen toiminnan kehittämistä painopisteiden mukaisesti on edistetty kansainvälisten asioiden yksikön järjestämissä keskustelutilaisuuksissa, joissa keskeisten kaupunkiorganisaation toimijoiden edustajien kesken on käyty läpi painopisteiden nykytilaa ja tavoitteita. Työskentelyyn on osallistunut noin 50 henkilöä eri puolilta kaupunkiorganisaatiota. Kansainvälisen toiminnan painopisteiden jalkautussuunnitelmaa on käsitelty kaupunkiyhteisen kansainvälisen toiminnan koordinaatioryhmässä 28.2. ja 27.3. sekä kaupungin johtoryhmässä 5.5.

Jalkautussuunnitelmassa on tiivistetysti kuvattu toimenpiteet, joilla kaupungin kansainvälisen toiminnan painopisteitä edistetään lähivuosien aikana. Keskeisimmät toimenpiteet ovat:

  • Luodaan kaupungin kansainvälisen toiminnan parissa työskentelevien saatavilla oleva ”materiaalipankki”, josta löytyy ajantasaiset kuvaukset kaupungin ydinviesteistä ja -sisällöistä niin painopistekohtaisesti kuin yleisesti kaupungin kansainvälisestä toiminnasta. Materiaalien avulla kaupungin edustajien viestintää saadaan yhdenmukaistettua ja avainviestien viestimistä edistettyä.
  • Kootaan strategiaosasto/kv yksikön johdolla painopisteiden kansainväliseen edistämiseen tarvittavat resurssitarpeet, jotta painopisteiden avainviestejä voidaan kehittää ja jakaa nykyistä kattavammin ja vaikuttavammin, ja oman osaamisen kehittämistä voidaan suunnitella strategisemmin.
  • Kehitetään keskeisten kansainvälisten yhteistyöverkostojen kaupunkiyhteinen koordinoinnin toimintamalli. Toimintamallin avulla varmistetaan, että kaupungin toiminta keskeisissä yhteistyöverkostoissa on suunnitelmallista ja sillä saavutetaan haluttu vaikuttavuus.
  • Suunnitellaan seurantamalli, jolla kansainvälisen toiminnan tavoitteiden toteutumiseen kohdistuvista toimenpiteistä, onnistumisista ja opeista voidaan raportoida järjestelmällisesti. Kehittämällä kansainvälisen toiminnan seurantaa voidaan sen vaikuttavuutta tavoitteisiin nähden kehittää systemaattisesti.
  • Luodaan kaupungin kansainvälisen toiminnan parissa työskentelevien käyttöön kumppanuushallintajärjestelmä, johon kootaan kumppanikohtaisesti ajantasaiset tiedot kaupungin yhteistyöstä kunkin kansainvälisen kumppanin kanssa. Järjestelmä edesauttaa tiedonjakamista kaupunkiorganisaation sisällä ja vähentää päällekkäisiä tai jopa ristiriitaisia kanssakäymisiä kaupungin kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Kansainvälisen toiminnan painopisteet hyväksyttiin ja niiden jalkauttamista suunniteltiin ennen kuin koronaepidemia levisi Helsinkiin. Kevään jatkotyöstämisen aikana on painopisteiden kehittämiseen osallistuneilta asiantuntijoilta kysytty, miten koronakriisi mahdollisesti vaikuttaa painopisteiden tavoitteiden saavuttamiseen. Vaikka vielä on liian varhaista tunnistaa kriisin kaikkia pitkäaikaisia vaikutuksia, kaupungin asiantuntijat suhtautuvat pääsääntöisesti optimisesti siihen, että kansainvälisen toiminnan painopisteet säilyvät ajankohtaisina ja tärkeinä koronakriisistä huolimatta. Koronan vaikutukset tulevat kuitenkin vaihtelemaan merkittävästi eri painopisteiden välillä. Esimerkiksi Smart city ja digitalisaatio -painopisteessä tunnistettujen toimenpiteiden toteuttamisen tarve tulee todennäköisesti vain korostumaan ja nopeutumaan globaalisti, kun etätyöskentelyn ja virtuaalikokousten tarve lisääntyy. Toisaalta kulttuuri ja taide tai liikenne ja liikkuminen-painopisteissä tullee tarve miettiä kokonaisvaltaisesti uusiksi, miten koronanjälkeisessä maailmassa kaupunki järjestää toimintaansa niin, että se vastaa uusiin tarpeisiin. Tämä uudelleentarkastelu ei voi olla vaikuttamatta myös siihen, miten kaupungin kansainvälinen toiminta näissä painopisteissä järjestäytyy.

Kansainvälisten asioiden yksikkö koordinoi kaupungin kansainvälisen toiminnan painopisteiden jalkauttamista suunnitelman mukaisesti. Kansainväliseen toimintaan osallistuu laaja ryhmä asiantuntijoita koko kaupunkiorganisaatiossa.

Stäng

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto 16.09.2019 § 35

10.06.2019 Pöydälle

Stäng

Detta beslut publicerades 17.06.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

elinkeinojohtaja
Marja-Leena Rinkineva

Mer information fås av

Jani Moliis, kansainvälisten asioiden päällikkö, puhelin: 09 310 22781

jani.moliis@hel.fi

Bilagor

1. Kansainvälisen toiminnan painopisteiden jalkautus

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.