Yhteistyöryhmän asettaminen, Keski-Pasilan yhteistyöryhmä ja ryhmien jäsenten nimeäminen

HEL 2019-005891
Ärendet har nyare handläggningar
§ 130

Keski-Pasilan kehittämistä ja toteuttamista ohjaavan yhteistyöryhmän asettaminen

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päätti asettaa Keski-Pasilan keskuksen uuden yhteistyösopimuksen, ratapihakortteleiden yhteistyösopimuksen ja tornialueiden yhteistyösopimuksen seurantaan yhteistyöryhmän ja nimetä siihen Helsingin kaupungin edustajat.

Valtio ja kaupunki jatkavat aiesopimuksen perusteella perustamansa yhteistyöryhmän toimintaa ja nimeävät yhteistyöryhmään edustajansa. Helsingin kaupungin, Senaatti-kiinteistöjen ja Väyläviraston (ent. liikennevirasto) yhteistyöryhmä ohjaa ja valvoo Keski-Pasilan osayleiskaava-alueen kehittämiseksi laadittujen yhteistyösopimusten toteutumista Keski-Pasilan keskuksen, ratapihakortteleiden ja tornialueen osalta. Yhteistyöryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä nimeää valtion ja kaupungin yhteisen ohjausryhmän. Ohjausryhmälle luovutetaan riittävä päätösvalta valmistella ja viedä eteenpäin sopimusten mukaisia hankkeita. Yhteistyöryhmä määrittelee ohjausryhmän kokoonpanon ja tehtävät. Ohjausryhmä määrittelee itse osapuolten keskinäiset vastuualueet. Valtion puolelta ryhmään on jo aiemmin nimetty Senaatti-kiinteistöjen ja Väyläviraston edustajat.

Ryhmän jäsenet on valittu työryhmään tehtäviensä ja asemansa perusteella.

Yhteistyöryhmän jäsenet

Aho Mikko, toimialajohtaja Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Saxholm Tuula, rahoitusjohtaja Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Sahi Mauri, johtaja Senaatti-kiinteistöt

Berger Marjaana, kiinteistökehitysryhmän päällikkö, Senaatti-kiinteistöt

Petäjäniemi Pekka, toimialajohtaja Väylävirasto

Nirhamo Jarmo, projektipäällikkö, Väylävirasto

Yhteistyöryhmän sihteerinä toimii Pasilan aluerakentamisprojektin projektinjohtaja Päivi Ahlroos, Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia.

Hallintosäännön 12 luvun 1§:n 4 kohdan mukaan kansliapäällikön toimivaltaan kuuluu kahta tai useampaa toimialaa käsittelevien työryhmien asettaminen ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty.

Päätöksen perustelut

Keski-Pasilan suunnitteluun ja toteutukseen liittyvät yhteistyösopimukset kaupungin, Senaatti-kiinteistöjen ja liikenneviraston (nyk. Väylävirasto) kesken on sovittu Keski-Pasilan uudessa yhteistyösopimuksessa, ratapihakortteleiden yhteistyösopimuksessa ja tornialueiden yhteistyösopimuksessa (Kaupunginvaltuusto 17.5.2017 §246).

Yhteistyösopimukset osapuolten välillä on laadittu Keski-Pasilan osayleiskaavan alueen tarkoituksenmukaiseksi kehittämiseksi ja niissä sovitaan muun muassa sopimusosapuolten välisestä yhteistyöstä, tulojen jakamisesta, toteutusvastuista sekä maakäyttö- ja luovutusperiaatteista. Samalla aikaisempi ”Aiesopimus Keski-Pasilan tulevan maankäytön periaateratkaisuista” on korvattu uudella, Keski-Pasilan osayleiskaava-alueen kokonaisuudessaan kattavalla sopimuksella.

Keski-Pasilan kehittämistä ja toteuttamista ohjaava kaupungin ja valtion edustajista koostuva yhteistyöryhmä on 31.3.2017 yksimielisesti hyväksynyt esitettyjen sopimusten pääperiaatteet. Yhteistyöryhmän puheenjohtajana toimi kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

Vuoden 2002 aiesopimusta ohjasi ja valvoi valtion ja Helsingin kaupungin Keski-Pasilan yhteistyöryhmä, joka oli toiminut vuodesta 2008 lähtien ja kokoontunut 2-4 kertaa vuodessa. Yhteistyöryhmässä oli 16 jäsentä valtiovarainministeriöstä, liikenne- ja viestintäministeriöstä, Senaatti-kiinteistöstä, liikennevirastosta ja Helsingin kaupungilta.

Koska Keski-Pasilan maankäyttöön liittyvät kaikki merkityksellisimmät sopimukset olivat hyväksyttävinä keväällä 2017, ei Valtion puolelta enää nähty tarkoituksenmukaisena ministeriötason osallistumista. Samaan aikaan Helsinki kehitti johtamisjärjestelmäänsä, jonka vaikutukset tuli ottaa huomioon yhteistyöryhmää muodostettaessa. Uusien yhteistyösopimusten myötä yhteistyöryhmä päätti kokouksessaan 31.3.2017, että Keski-Pasilan yhteistyösopimuksen mukaisesti valtion ja kaupungin yhteistyötä organisoidaan osin uudelleen yhteistyöryhmän ja ohjausryhmän osalta ja että ehdotukset uudesta yhteistyöryhmän kokoonpanosta ja muodostettavan ohjausryhmän kokoonpanosta, joissa valtiota edustavat Senaatti-kiinteistöt ja Liikennevirasto. Valmistelu uuden yhteistyöryhmän ja ohjausryhmän tehtävänkuvausten ja jäsenten nimeämiselle määriteltiin asiantuntijoiden tehtäväksi.

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 17.5.2017 Keski-Pasilan suunnitteluun ja toteutukseen liittyvät yhteistyösopimukset kaupungin sekä Senaatti-kiinteistöjen ja liikenneviraston kesken. Lisäksi samassa kokouksessa kaupunginvaltuusto päätti, että valtio ja kaupunki jatkavat vuoden 2002 aiesopimuksen perusteella perustamansa yhteistyöryhmän toimintaa. Valtio ja kaupunki nimeävät yhteistyöryhmään edustajansa. Yhteistyöryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lisäksi yhteistyöryhmä nimeää valtion ja kaupungin yhteisen ohjausryhmän.

Aiesopimus Keski-Pasilan tulevan maankäytön periaateratkaisuista

Kaupunki ja valtio allekirjoittivat 30.12.2002 aiesopimuksen Keski-Pasilan tulevan maankäytön periaateratkaisuista, joissa sovittiin noin 184 000 m2 suuruisen Keski-Pasilan alueen maankäytöstä, toteuttamisesta ja rakennusoikeuden jakamisesta sen jälkeen, kun alueen käyttö rautatiealueena päättyy Vuosaaren sataman valmistuttua.

Aiesopimuksessa sovittiin, että Vuosaaren sataman valmistuttua kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin asemakaavan muuttamiseksi tai laatimiseksi siten, että Keski-Pasilasta vapautuvat sopimusalueet osoitetaan asuin-, liike-, toimisto- ja yleisten rakennusten korttelialueeksi tarvittavine yleisine alueineen. Edelleen sopimuksessa sovittiin yleisperiaatteet, joiden mukaisesti rautateiden käytöstä vapautuvien ja sopimusalueeseen kuuluvien muiden alueiden tuleva maankäyttö suunnitellaan ja muuttuneet maankäytön edellyttämät järjestelyt toteutetaan tulevaisuudessa.

Aiesopimuksen mukaan sopimusalueen ulkopuolisesta rakentamisesta sopimusosapuolet sopivat erikseen ja sopimusta täsmennetään tarpeen mukaan sen jälkeen, kun sopimusalueen maankäytön suunnittelu on riittävästi täsmentynyt.

Keski-Pasilan osayleiskaava

Aiesopimusta seurasi vuonna 2006 hyväksytty Keski-Pasilan osayleiskaava. Sen mukaisesti rakentamisen ydinalueita ovat keskustakortteli (Tripla), sen eteläpuolelle toteutettava tornialue, sekä keskustakorttelin pohjoispuolelle osoitettu ratapihakortteleiden alue. Osayleiskaavan mukaisesti nämä osa-alueet suunnitellaan siten, että ne yhdessä muodostavat toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoisen kokonaisuuden, joka saumattomasti liittyy Pasilan jo rakennettuihin osa-alueisiin

Keski-Pasilan yhteistyösopimukset

Kaupunki on solminut Senaatti-kiinteistöjen ja liikenneviraston kanssa 20.9.2013 Keski-Pasilan keskustakorttelin suunnitteluun ja toteutukseen liittyvän yhteistyösopimuksen. Yhteistyösopimuksen perusteella sopimusosapuolet järjestivät keskustakorttelia koskevan suunnittelu- ja toteutuskilpailun, jonka voitti YIT Rakennus Oy. Keskustakorttelia koskeva asemakaava tuli lainvoimaiseksi 4.3.2015. Kiinteistökauppa ja sopimus keskustakorttelista allekirjoitettiin 3.3.2016.

Keski-Pasilan keskustakorttelin pohjoispuolelle sijoittuvasta ns. ratapihakortteleiden alueesta on solmittu sopimus alueen suunnittelun, toteutuksen, maankäytön sekä yhteistyön pääperiaatteista. Yhteistyösopimus on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 17.5.2017. Ratapihakortteleiden asemakaava on hyväksytty 17.5.2017, ja se on lainvoimaistunut 30.6.2017.

Keskustakorttelin eteläpuolelle sijoittuvan Keski-Pasilan tornialueen yhteistyösopimus on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 17.5.2017. Alueen suunnittelusta toteutettiin Helsinki High Rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu yhdessä Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Kilpailun voitti YIT Rakennus Oy (vuoden 2019 alusta YIT Suomi Oy). Toteutussopimus ja kiinteistökaupan esisopimus on allekirjoitettu 8.2.2019.

Detta beslut publicerades 18.06.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Päivi Ahlroos, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 23661

paivi.ahlroos@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja