Vuoden 2019 europarlamenttivaalit, pienten äänestysalueiden erityisjärjestelyt laskennassa

HEL 2019-005918
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 3. / 27 §

Vuoden 2019 europarlamenttivaalien pienten äänestysalueiden erityisjärjestelyt

Centralvalnämnden

Päätös

Keskusvaalilautakunta määräsi äänestysalueen 51A ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet laskettavaksi yhdessä vaalisalaisuuden turvaamiseksi.

Keskusvaalilautakunta päätti luovuttaa äänestysalueen 51A äänet laskettavaksi Helsingin vaalipiirilautakunnalle, joka suorittaa yhdistettyjen äänten laskennan ja valtuuttaa sihteeristön hoitamaan käytännön järjestelyt.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Vaalilain 82 § mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on määrättävä äänestysalueen ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet laskettavaksi yhdessä, mikäli äänestysalueella on hyväksyttyjä vaalikuoria vähemmän kuin 50 tai jos voidaan perustellusti arvioida, että äänestysalueella äänestää vaalipäivänä vähemmän kuin 50 henkilöä.

Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa Helsingin äänestysalueella 51A on äänestänyt ennakkoon 49 henkilöä. Lisäksi on mahdollista, että vaalipäivänä kyseisellä äänestysalueella tulee vaalipäivänä 26.5.2019 äänestämään alle 50 henkilöä.

Tämän vuoksi keskusvaalilautakunta määrää, että äänestysalueen 51A ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet lasketaan yhdessä. Lautakunta valtuuttaa sihteeristön hoitamaan käytännön järjestelyt ja ilmoittamaan päätöksestä Helsingin vaalipiirilautakunnalle.

Stäng

Detta beslut publicerades 25.04.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Vaalilaki 83 §

Stäng

Föredragande

keskusvaalilautakunnan sihteeri
Veera Reuna

Mer information fås av

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 64572

veera.reuna@hel.fi

Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi