Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019, Yhdessä elämisen taitokeskus-kansalaistoimintaa helsinkiläisille -hanke, keskushallinto
Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 hankkeelle "Yhdessä elämisen taitokeskus - kansalaistoimintaa helsinkiläisille"
Päätös
Elinkeinojohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 15004 voidaan myöntää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kehittämispalveluille 180 000 euroa (projektinumero 1095111) vuodelle 2019 hankkeen ”Yhdessä elämisen taitokeskus – kansalaistoimintaa helsinkiläisille” Helsingin osuuden kustannusten maksamiseksi.
Päätöksen perustelut
Hankkeen tavoitteena on perustaa Helsinkiin vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan keskus. Tavoitteena on madaltaa kynnystä vapaaehtoistoimintaan hakeutumiseksi ja toiminnassa mukana olemiseksi. Hanke toteutetaan yhteistyössä Diakonissalaitoksen ja muiden hankekumppaneiden kanssa vuosina 2018–2020. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain hakemuksesta.
Tietotekniikka- ja viestintäosasto on päätöksellään 17.5.2017 § 17 hyväksynyt hankekumppanuuden Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa, joka hakee rahoitusta hankkeelle Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta (STEA). Vapaaehtoistoiminnan koordinointi on vuonna 2018 siirtynyt kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle, mistä syystä kaupunginkanslian tietotekniikka- ja viestintäosaston osalta hanke on siirretty toteutettavaksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kehittämispalveluihin.
Perustettava vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan keskus ehkäisee syrjäytymistä, edistää osallisuutta sekä kaupunkilaisten välistä yhteisöllisyyttä. Lisäksi hanke jalkauttaa uuden johtamisjärjestelmän ja brändin mukaista osallisuusmallia sekä toteuttaa Helsingin kaupunkistrategiaa 2017–2021.
Kaupungin rahoitusosuudella toteutetaan kaupungin oman vapaaehtoistyön koordinoinnin ja ohjaamisen kehittäminen. Kaupunginkansliassa tehdyn selvityksen perusteella vapaaehtoistyö edellyttää kaikille toimialaoille ulottuvaa keskitettyä koordinaatiomallia, brändin kirkastusta, viestinnän yhtenäistämistä, tiedon kokoamista yhteen internetsivustolle, vapaaehtoisten toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoa, kaupungin henkilökunnalle järjestettävää valmennusta sekä yhtenäisiä käytänteitä.
Helsingin kaupungin rahoitusosuus on 100 000 euroa vuodessa. Hankkeen käynnistyminen kuitenkin viivästyi ja vuodelle 2018 suunnitellut toimenpiteet ja kustannukset siirtyivät vuodelle 2019. Siksi määrärahan tarve on tälle vuodelle 180 000 euroa. Projektirakenneosalle 1095111001 kohdistetaan hankkeen henkilökustannukset ja projektirakenneosalle 1095111002 hankkeen muut kustannukset.
Kansliapäällikkö on päätöksellään 8.2.2019 § 27 jakanut talousarviokohdan 1 50 04 määrärahan elinkeinojohtajan käytettäväksi.
Detta beslut publicerades 06.06.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685