Hankesuunnitelma, peruskorjaus, Kampin metroasema

HEL 2019-006529
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 17. / 114 §

Kampin metroaseman peruskorjaus, hankkeen valmistelu

Direktionen för trafikaffärsverket

Päätös

Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi saamansa informaation.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Kampin metroasema on otettu käyttöön vuonna 1982 yhtenä Helsingin metrojärjestelmän alkuperäisistä asemista ja siten aseman alkuperäinen länsipään sisäänkäyntirakennus lippuhalleineen on yleisilmeeltään vanhentunut ja kunnoltaan heikentynyt. Asema tarvitsee huomattavampia korjaustoimenpiteitä lähivuosina aseman viihtyisyyden ja käytettävyyden kohentamiseksi.

Kaupunkiympäristön toimiala (KYMP) on valmistellut uuden keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen sijoittamista Kamppiin ja toteutetussa selvityksessä keskus on suunniteltu sijoittuvan nykyisen Kampin metroaseman läntisen sisäänkäynnin päälle. Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL) on ollut mukana KYMP:n vetämässä hankkeen valmistelussa.

Terveys- ja hyvinvointikeskusta koskevan hankesuunnitelman ensimmäisessä versiossa osa keskuksen toiminnoista oli sijoitettu viereiseen Sähkötaloon, mutta kevään 2019 tehdyssä jatkovalmistelussa on todettu mahdollisuus tästä alkuperäisestä suunnitelmasta laajempaan kaavoitusratkaisuun, joka mahdollistaa keskuksen täysimittaisen sijoittamisen metroaseman sisäänkäynnin tontille.

Päivitetyssä hankesuunnitelmassa metroaseman yhteyteen voidaan myös toteuttaa nykyistä laajemmassa mittakaavassa liiketiloja. Jatkosuunnittelussa pyritään metroasemalle myös sisällyttämään nykyhetken vaatimukset täyttävät liityntäpyöräpysäkointimahdollisuudet.

Koska terveys- ja hyvinvointikeskus toteutetaan Kampin metroaseman läntisen sisäänkäynnin päälle, on metroaseman tämän osuuden peruskorjaus tarkoituksenmukaista yhdistää KYMP:n kanssa yhdessä suunniteltavaan ja toteutettavaan hankkeeseen.

Metroaseman peruskorjauksen sisältävä hankesuunnitelma tuodaan johtokunnan käsiteltäväksi syyskauden 2019 aikana.

Stäng

Detta beslut publicerades 24.06.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

yksikön johtaja
Artturi Lähdetie

Mer information fås av

Anne Mannerkorpi, isännöitsijä, puhelin: 09 310 35943

anne.mannerkorpi@hel.fi