Hankesuunnitelma, Yläkivenrinne 6, vuokrattava väliaikainen lisätila/elementtiratkaisu koulukäyttöön

HEL 2019-006536
Ärendet har nyare handläggningar
§ 121

Yläkivenrinne 6, vuokrattava väliaikainen lisätila / elementtiratkaisu koulukäyttöön, hankesuunnitelman hyväksyminen

Tekniskt chef

Päätös

Tekninen johtaja päätti hyväksyä osoitteeseen Yläkivenrinne 6 sijoittuvan, tilaelementeistä koostuvan koulukäyttöön suunnitellun paviljongin 28.6.2019 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 600 brm² ja hankkeen pääomitettu enimmäishinta on arvonlisäverottomana 1 132 660 euroa toukokuun 2019 kustannustasossa ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

Päätöksen perustelut

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan mukaan Myllypuron peruskoulu tarvitsee lisätilaa 120 oppilaalle/lapselle alueella 7/2019 – 6/2024 väliselle ajalle.

Tarvittava lisätila hankitaan vuokraamalla siirtokelpoisista tilaelementeistä koostuva paviljonki 60 kuukauden ajalle. Lisäksi varataan optio jatkaa vuokrasopimusta 12 kuukauden ajalle.

Hankkeen laajuus

Hankkeen laajuus on 600 brm², 528 htm², 335 hym².

Kustannukset

Kustannusarvion 24.6.2019 mukaan hankkeen kokonaiskustannus arvonlisäverottomana on yhteensä 1 132 660 euroa kustannustasossa 5/2019 (RI 103,9; THI 184,9).

Enimmäishinta sisältää vuokrakustannuksen suunnitellun 60 kuukauden sekä mahdollisena optiona hankittavan 12 kuukauden ajalle, mikä on arvonlisäverottomana yhteensä 507 660 euroa. Lisäksi kokonaiskustannus sisältää investointikustannuksia yhteensä 625 000 euroa. Investointikustannuksiin sisältyvät rakennuttamis- ja suunnittelukustannukset, maanrakennustyöt, pihan toteutus, tontin ulkopuoliset kaivutyöt, rakennuttajan erillishankinnat, lisä- ja muutostyövaraus sekä rakennus-paikan ennallistaminen.

Tilakustannus käyttäjälle

Hankkeen arvioitu tilakustannus käyttäjälle on määritelty tilahankkeiden käsittelyohjeiden (Khs 14.12.2015) mukaan.

Tilakustannus käyttäjälle on 41,30 euroa/htm²/kk, 21 809 euroa/kk. Tästä tilaelementtien vuokra/perustamiskustannus on 
21,27 euroa/htm²/kk, vuokra/sisäänvuokra on 16,02 euroa/htm²/kk, pääomavuokra on 37,29 euroa/htm²/kk ja ylläpitovuokra 
4,01 euroa/htm²/kk. Tilakustannuksen perusteena on 528 htm².

Arvioitu tilakustannus 72 kuukauden ajalta on yhteensä 1 435 462 euroa. Tästä suunnitellun vuokra-ajan (60 kk) osuus on 1 308 523 euroa ja mahdollisen option (12 kk) osuus 126 939 euroa. Optiovuokra ei sisällä perustamiskustannusten aiheuttamaa vuokraa.

Lausunnot

Rakennukset ja yleiset alueet –palvelukokonaisuus on pyytänyt hankesuunnitelmasta lausunnon kasvatus- ja koulutuslautakunnalta.

Hankkeen rahoitus

Kaupunginvaltuuston 28.1.2019 hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2019 hanke sisältyy vuosina 2019 - 21 toteutettaviksi suunniteltuihin vuokra- ja osakekohteisiin.

Tilaelementtien vuokrakustannus maksetaan käyttötalousmäärärahoista.

Hankkeen investointikustannukset rahoitetaan talousarvion talonrakennushankkeiden rakentamisohjelman alakohdalle 8020206 osoitetuista kohdentamattomista korjausmäärärahoista.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

Hankkeen toteutusvastuu on kaupunkiympäristötoimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuudella. Rakennuksen ylläpidosta vastaa kaupunkiympäristötoimialan ylläpito-palvelut.

Hanke on tavoitteena toteuttaa siten, että tilat ovat käytettävissä 7/2019.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa teknisen johtajan hyväksymään tilahankkeiden hankesuunnitelmat ajalla 28.6. - 21.8.2019 päätösvaltuuksien rajoissa, esittämään yli viiden miljoonan euron (alv. 0 %) hankesuunnitelmat kaupunginhallitukselle ja oikeuttamaan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden jatkamaan suunnittelua odottamatta hankepäätöstä.

Detta beslut publicerades 04.07.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Pekka Panhelainen, hankesuunnittelija, puhelin: 09 310 38229

pekka.panhelainen@hel.fi

Beslutsfattare

Sari Hilden
vs. tekninen johtaja