Hankerahoitus, EU:n aluekehitysrahaston hankehaku, Urban Food Lab -hanke, keskushallinto

HEL 2019-006791
Ärendet har nyare handläggningar
§ 113

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 EU:n rahoittamalle hankkeelle Mission Zero Foodprint

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti, että keskitetylle hanketoiminnalle varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikölle vuodelle 2019 enintään 10 000 euroa hankkeen ”Mission zero foodprint” (projektinumero 1098070001) kuntaosuuden maksamiseksi Forum Virium Helsinki Oy:lle.

Päätöksen perustelut

Mission Zero Foodprint -hanke keskittyy pääkaupunkiseudun ravintoloiden ja muiden ruokapalveluyritysten hiilineutraaliuden kehittämiseen ja tässä tarvittavien älykkäiden ratkaisujen ja työkalujen luomiseen. Hankkeen hallinnoijana ja koordinoijana toimii Forum Virium Helsinki Oy. Helsingin kaupunki osallistuu hankkeeseen osarahoittamalla Forum Virium Helsinki Oy:n osatoteutusta. Hanke toteutetaan vuosina 2019–2021 ja hankkeelle tehdään määrärahapäätökset kalenterivuosittain.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 18.6.2019 § 128 hyväksynyt kaupungin osallistumisen osarahoittajana Mission Zero Foodprint -hankkeeseen ja hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Uudenmaan liitolta 14.8.2019 hankekoodilla A75158.

Helsingin osahankkeen toteuttajana toimii Forum Virium Helsinki Oy. Kaupunginkanslian elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö seuraa hankkeen toteuttamista ja maksaa hankkeen kuntarahaosuuden erikseen sovitulla tavalla. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 528 956 euroa, josta EU-tuen osuus on 370 269 euroa. Forum Virium Helsinki Oy:n osahankkeen budjetti on 321 245 euroa, josta tuen osuus on 224 871 euroa, Forum Virium Helsinki Oy:n omarahoitusosuus 1 500 euroa ja Helsingin kaupungin kuntarahoitusosuus 94 874 euroa. Hanke on tarkoitus toteuttaa ajalla 1.10.2019–31.9.2021.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 8.2.2019 § 27 jakanut talousarviokohdan 1 50 04 määrärahan elinkeinojohtajan käytettäväksi.

Elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Detta beslut publicerades 11.12.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö

Bilagor

1. Mission Zero Foodprint hankepäätös

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.