Määrärahan myöntäminen Kaupunkiakatemia-yhteistyölle, sopimuskausi 2019-2023

HEL 2019-008695
Ärendet har nyare handläggningar
§ 88

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 Kaupunkiakatemia-yhteistyön toteuttamiseksi

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikölle 120 000 euroa (projektinumero 1095103) vuodelle 2019 Kaupunkiakatemia-yhteistyön toteuttamiseksi. Määrärahalle saadaan Espoon ja Vantaan kaupungeilta sekä Helsingin yliopistolta ja Aalto-yliopistolta yhteensä 120 000 euron maksuosuudet.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiakatemia on kaupunkien ja yliopistojen välinen strateginen kumppanuus ja yhteistyömuoto, jossa edistetään kaupunkikehittämisen, kaupunkitutkimuksen ja opetuksen vuorovaikutusta ja tuetaan poikkitieteellisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden käynnistymistä. Kaupunkiakatemian toinen sopimuskausi kattaa vuodet 2019–2023. Innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö toimii Kaupunkiakatemia-yhteistyön Helsingin kaupungin vastuutahona ja raportoi yhteistyön toteutumisesta sekä vastaa muista sopimuksessa sovituista toimenpiteistä

Kaupunginhallitus on hyväksynyt Helsingin kaupungin, Espoon kaupungin, Vantaan kaupungin, Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston välisen sopimuksen Kaupunkiakatemia-yhteistyön toteuttamisesta päätöksellään 10.12.2018 § 804.

Kaupunkiakatemian ensimmäinen sopimuskausi 2016–2018 toteutettiin Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston kumppanuutena. Toisella sopimuskaudella toiminta on laajentunut Espoon ja Vantaan kaupunkien liityttyä mukaan yhteistyöhön. Helsingin kaupunki toimii Kaupunkiakatemia-yhteistyön koordinaattorina ja huolehtii kustannusten maksamisesta. Helsingin kaupungille aiheutuvat kustannukset sopimuskaudella 2019–2023 ovat yhteensä 150 000 euroa ja vuosittainen maksuosuus on 30 000 euroa. Kaupungin maksuosuus vuonna 2019 maksetaan talousarvion kohdalta 1 40 01, kaupunginkanslian elinkeino-osastolle osoitetusta määrärahasta projektilta 1801004010 (Kaupunkiakatemia).

Kansliapäällikkö on päätöksellään 8.2.2019 § 27 jakanut talousarviokohdan 1 50 04 määrärahan elinkeinojohtajan käytettäväksi.

Detta beslut publicerades 03.09.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö