Hankehaku, Helsingin osallistuminen Sitran Demokratiakokeilut 2020 -hankehakuun

HEL 2019-009013
Ärendet har nyare handläggningar
§ 48

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2020 Sitran Demokratiakokeilut -hankkeelle

Strategidirektör

Päätös

Vt. strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 500 4 voidaan myöntää kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikölle 100 000 euroa ja kaupunkiympäristön toimialan viestintäpalveluille 50 000 euroa vuodelle 2020 Sitran Demokratiakokeilut -hankkeen "Venäjänkielisen väestön äänen vahvistaminen kaupungin palveluiden kehittämisessä ja päätöksenteossa" kustannusten maksamiseksi. Myönnetylle määrärahalle saadaan tukea arviolta 80 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Sitran Demokratiakokeilut 2020 -hankkeella tavoitellaan demokratiaa vahvistavia innovatiivisia yhteishankkeita, joilla edistetään demokraattista osallisuutta, osallistumista ja vuoropuhelua. Hankkeesta vastaa kaupunginkanslian viestintäosaston osallisuus ja neuvonta -yksikkö, ja se on tarkoitus toteuttaa vuosina 2020–2021.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 9.12.2019 § 245 hyväksynyt kaupungin osallistumisen Sitran Demokratiakokeilut 2020 -hankehakuun. Hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Sitralta, ja lisäksi Ympäristöministeriö on myöntänyt valtionavustusta Kestävä kaupunki -ohjelman kokeiluihin.

Hankkeessa tehtävien kokeilujen toivotaan pohtivan keinoja, joilla voitaisiin vahvistaa erityisesti niiden väestöryhmien osallistumista ja osallisuutta, jotka ovat syrjäytyneet tai vaarassa syrjäytyä demokraattisesta osallistumisesta. Hanketta toteutetaan kaupunginkanslian osallisuus ja neuvonta -yksikössä sekä kaupunkiympäristön toimialan viestintäpalveluissa. Hanke tukee kaupunkistrategian ja osallisuus- ja vuorovaikutusmallin mukaista yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien luomista niille asukkaille, joilla on haasteita osallistua kaupungin kehittämiseen tavanomaisia osallistumiskanavia hyödyntäen.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 170 000 euroa, josta Sitra rahoittaa 88 000 euroa ja ympäristöministeriö 20 000 euroa, jolloin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää 62 000 euroa. 142 000 euroa hankkeen kuluista on varauduttu maksamaan keskitetyistä hankemäärärahoista, ja tukea tälle osuudelle saadaan 108 000, jolloin omarahoitusosuudesta 34 000 euroa katetaan keskitetyistä hankemäärärahoista. Lisäksi kaupunginkanslian osallisuus ja neuvonta -yksikkö budjetoi käyttömenoistaan hankkeeseen 28 000 euroa vuodelle 2020. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1095117 ja sille sovitut alaprojektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toteuttajille. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet tulee kirjata avatuille projektirakenneosille. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 31§ 11.2.2020 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Detta beslut publicerades 27.03.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
vt. strategiajohtaja
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö