Toivomusponsi, lumen kaato mereen lopetettava

HEL 2019-010195
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 23. / 578 §

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran toivomusponsi lumen mereen kaadon lopettamisesta

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Hyväksyessään 25.9.2019 hallituksen ehdotuksen Sirpa Asko-Seljavaaran aloitteeseen no 21 koskien lumen mereen kippaamisen lopettamista, valtuusto edellytti, että selvitetään mahdollisuudet seurata Tukholman, Oslon ja Pietarin esimerkkiä ja lopettaa lumen kaato mereen viimeistään 2021 talvella.

Kaupunginhallitus toteaa kaupunkiympäristön toimialalta saatuun selvitykseen perustuen, että kaupunki on käynyt viime vuosina aktiivista keskustelua Tukholman ja Oslon kaupunkien kanssa liittyen lumen käsittelyn toimintaympäristöön ja menettelyjen kehittämiseen. Lisäksi kaupunki on vieraillut kahdesti sekä Oslossa (lumen sulatuslautta) että Pietarissa (alueellinen lumen sulatusjärjestelmä). Helsinki on myös saanut Oslon kaupungin teettämän laajan selvityksen lumen käsittelyn vaihtoehdoista Oslossa.

Jo tehdyn työn valossa voidaan todeta seuraavaa:
• Tukholma jatkaa lumen vesistökaatoa (meri ja järvet) toistaiseksi, kuten aiemminkin, ympäristöviranomaisten erityisluvilla.
• Oslo ei ole pystynyt toistaiseksi käynnistämään vaihtoehtoisen ratkaisun toteuttamista kustannuksiltaan kalliille lumen sulatuslautalle.
• Pietarin käyttämä järjestelmä ei sovellu Helsinkiin alueiden käytön ja käytetyn teknologian puolesta.
Johtopäätöksenä on, että ponnessa mainittujen kaupunkien menettelyissä ei ole nykytilanteessa suoraan sovellettavia uusia menettelyjä Helsingin lumen käsittelyn kehittämiseen.

Sen sijaan kaupunki viimeistelee parhaillaan omaa selvitystään lumen käsittelyn teknologioista, minkä lisäksi kaupungilla on käynnissä lumen käsittelyn innovaatiopilotti. Pilotissa lumen merivastaanoton ympäristöhaittoja pyritään vähentämään verhopuomiratkaisun sekä epäpuhtauksien suodatuksen avulla. Lisäksi kehitetään lumen sulatuksen haitallisuuden reaaliaikaista seurantamenetelmää, jolloin tieto lumen seassa tulleista mahdollisista haitta-aineista välittyy pikaisesti. Yhtenä kokeilukohteena on lumen sulatusteknologioiden mahdollisuuksien selvittäminen, kuten kaukolämpöä energialähteenä käyttävä lumen sulatuskontti.

Kehitystyön lisäksi edelleen tärkeässä roolissa on riittävien lumen vastaanottoalueiden varmistaminen maankäytössä erityisesti kantakaupungin alueella. Nykyisessä toimintaympäristössä Helsingin kaupungilla ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollisuuksia luopua lumen merikaadosta ja tätä tukevat myös ympäristönäkökohdat. Ympäristöministeriö selvitti osaltaan lumen mereen kaatamisen kieltämistä, mutta johtopäätöksenä oli ettei mereen kaatamista katsottu tarpeelliseksi lähteä ohjaamaan lakimuutoksella.

Hallintosäännön 30 luvun 14 §.n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi muille valtuutetuille.

Stäng

Detta beslut publicerades 30.09.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi