Vahingonkorvaus, henkilövahinko, 4.9.2019, Tehtaankadun ja Perämiehenkadun risteys
Vahingonkorvausvaatimus, kompastuminen
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakija on 29.10.2019 esittänyt kaupungille 2 049,10 euron suuruisen korvausvaatimuksen. Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakija on kompastunut 4.9.2019 klo 18.50 Tehtaankadun ja Perämiehenkadun risteysalueella suojatiellä. Hakija katsoi vasemmalta kääntyvää autoa ja kompastui puuttuvan mukulakiven paikalla olleeseen kadun pinnasta selvästi ulkonevaan betonilohkareeseen. Hakijan toimittamien kuvien perusteella on havaittavissa, että kiviä on jonkin verran siirtynyt pois paikoiltaan ja yksittäisiä kiviä mahdollisesti puuttuu kokonaan.
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.
Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin. Kadun kunnossapito käsittää muun muassa katurakenteiden kunnossapidon, kuten rikkoutuneen päällysteen korjaamisen tai uudelleen päällystämisen.
Helsingissä kadut ja kevyen liikenteen väylät jaetaan kolmeen hoitoluokkaan katuluokituksen sekä väylän vilkkauden mukaan. Pääkadun ja erittäin vilkkaan liikenteen väylän (I-luokan kadun) päällysteessä ei ole vaurioita yksittäisiä viivahalkeamia lukuun ottamatta ja urasyvyys on vähäinen. Kokoojakadun ja vilkasliikenteisen kevyen liikenteen väylän (II-luokan kadun) päällysteessä voi olla lieviä vaurioita ja se voi olla kulunut, mutta urasyvyys ei saa olla huomattava. Tonttikadun ja vähäliikenteisen kevyen liikenteen väylän (III-luokan kadun) päällysteessä sallitaan vaurioita kohtuullisin määrin, mutta ne eivät saa aiheuttaa vaaratilanteita.
Vahinkopaikka sijaitsee suojatiellä ajoväylällä ja sen hoitoluokka on II.
Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikan suojatien katukivetyksestä oli irronnut kiviä ja osa kivistä oli koholla. Suojatien kivien irtoamisen on aiheuttanut raskas liikenne, jota alueella liikkuu useiden eri työmaiden takia. Kunnossapito on korjannut kyseisen kohdan heti saatuaan tiedon korjaustarpeesta.
Pelkkä kiveyksen lievästi vaurioitunut kunto ja betonilohkare kadulla ei yksin osoita kaupungin korvausvastuuta, vaan kaupungin on tullut syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi vahingon on täytynyt aiheutua kyseisestä laiminlyönnistä tai muusta virheellisestä menettelystä (syy-yhteys).
Kadun kunnossapitovelvollinen voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan, jos hän voi osoittaa, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti.
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta ei sääntele tyhjentävästi kaikkea. Katupäällysteiden laatuvaatimuksista mittayksiköissä (cm) ei ole olemassa kaupunkia sitovaa lakia tai normia. Kadunpitäjänä kunta määrittelee yleisen katujen kunnossapidon palvelutason ja siihen liittyvät laatuvaatimukset. Kaupunki on antanut sanalliset määreet laatuvaatimusten tulkinnalle hoitoluokitusten kuvauksissa. Vahinkopaikan (II-luokan kadun) jalankulun tarpeita tyydyttävä kunto säilyy, mikäli päällyste on kulunut ja siinä esiintyy lieviä vaurioita, ja urasyvyys on vähäisempi kuin huomattava.
Vahinkopaikalla on lähistöllä olevien työmaiden takia runsaasti raskasta liikennettä. On mahdotonta sanoa mistä ja milloin kompastumisen aiheuttanut betonilohkare on kadulle ilmaantunut ja minkä ajoneuvon paino on siirtänyt katukivetyksen paikoiltaan.
Vahinko on tapahtunut valoisaan aikaan klo 18.50. Vahinkopäivä on ollut Forecan Kaisaniemen mittausaseman havaintohistorian mukaan aurinkoinen eikä sateita ole esiintynyt. Hakijalla on siten valaistuksen puolesta ollut mahdollisuus havaita katupäällysteen epätasaisuudet. Lisäksi irronneet ja koholla olleet katukivet ovat sijainneet suojatien valkoisella osuudella, joka on lisännyt havaittavuutta.
Asiassa saatujen selvitysten perusteella on kaupunki ryhtynyt kunnossapitotoimiin välittömästi katukivetyksen epätasaisuuksista tiedon saatuaan. Kaupunki on näin ollen toiminut huolellisesti, ja täyttänyt kunnossapitolain mukaiset tehtävänsä.
Kaupungin puolelta ei ole todettavissa tahallisuutta tai tuottamusta. Kyseinen vahinko on valitettava tapaturma, josta kaupunki ei ole vastuussa.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 16.01.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930