Hankerahoitus, EU-rahoitushaku, Urban Innovative Actions EU:n rahoitusohjelma, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2019-011781
Ärendet har nyare handläggningar
§ 230

Osallistuminen Euroopan Unionin Urban Innovative Actions -rahoitusohjelman hankehakuun hankkeella "Age Friendly Culture City Helsinki"

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen Euroopan Unionin Urban Innovative Actions (UIA) -ohjelman rahoitushakuun hankkeella "Age Friendly Culture City Helsinki".

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yleiset kulttuuripalvelut (1.1.2020 lähtien kulttuurin edistämisen palvelut) toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat. Lisäksi kansliapäällikkö totesi, että kolmivuotisen hankkeen Helsingin osuuden kokonaiskustannuksiin 1 193 400 euroa sekä partnereiden tukiosuuksiin varaudutaan keskitetyssä hanketoiminnan määrärahassa talousarviokohdassa 1 50 04. Helsingin osahankkeen määrärahalle saadaan EU:n tukea yhteensä 954 720 euroa, jolloin omarahoitusosuudeksi jää 238 680 euroa.

Päätöksen perustelut

Age Friendly Culture City Helsinki -hankkeen tavoitteena on kehittää Helsingistä ikäystävällinen kulttuurikaupunki. Hankkeessa kehitetään ikäystävällisyyttä monialaisen asiantuntijatiimin, oppimisen ja uudenlaisen tiedontuotannon sekä innovaatiotyöpajojen ja kokeilujen kautta. Helsinki osallistuu hankkeeseen päätoteuttajana. Hanke on tarkoitus toteuttaa vuosina 2021–2023.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala on esittänyt Helsingin kaupungin osallistumista Euroopan Unionin Urban Innovative Actions -rahoitusohjelman hankehakuun hankkeella "Age Friendly Culture City Helsinki". UIA-rahoitusohjelman tarkoituksena on tarjota kaupunkialueille resursseja kokeilla uusia ratkaisuja urbaanien haasteiden ratkaisemiseksi. Age Friendly Culture City Helsinki -hanke kohdistuu haun kulttuuri ja perintö -teemaan.

Ikääntyneiden määrä Helsingissä kasvaa. Kaupunkilaisten ikääntyminen ja siitä aiheutuva elämänlaadun ja hyvinvoinnin heikkeneminen on haaste, johon tulee vastata kaikilla toimialoilla. WHO:n tuottaman laajan kansainvälisen selvityksen mukaan taiteella ja kulttuurilla on merkittäviä positiivisia terveysvaikutuksia, joilla voidaan edistää yksilön hyvinvointia. Kulttuuripalveluiden avulla voidaan myös tarttua ennaltaehkäisevästi monitasoisiin terveysongelmiin kuten muistisairauksiin. Nykyiset kulttuuripalvelut eivät kuitenkaan tavoita kaikkein iäkkäimpiä, jotka kohtaavat erilaisia osallistumisen esteitä.

Age Friendly Culture City Helsinki -hanke tuo ikääntyneet palvelukehityksen keskiöön. Hankkeessa tehdään systeemisiä muutoksia kaupunkiorganisaation sisällä sekä kulttuurin alalla Helsingissä. Hankkeessa hyödynnetään innovaatiopolkuja, joilla kehitetään innovaatioiden ja palvelumuotoilun avulla uusia ratkaisuja ikäystävällisyyden edistämiseksi. Innovaatiopolku on prosessi, jossa monitieteellisten asiantuntijoiden muodostama ryhmä oppii osallistamaan asukkaita uudella tavalla ja luomaan prototyyppisovelluksia monenlaisiin haasteisiin. Innovaatiopolkujen tavoitteena on tuottaa innovaatioita, pilotoida niitä aikaisessa vaiheessa ja kerätä niistä tietoa. Hankkeen innovaatiopolut hyödyntävät malleja, joita on kehitetty Bloomberg Philantrophiesin ja Harvardin yliopiston innovaatio-ohjelmassa.

Hankkeessa kehitetään myös helposti saavutettavia digitaalisia palveluita ikääntyneille, ja hyödynnetään XR-teknologiaa. Digitalisaatio nähdään mahdollisuutena selättää vanhimpien ikäryhmien osallistumiseen liittyviä haasteita. Lisäksi hankkeessa luodaan muutostoimisto, joka työskentelee kaupunkiorganisaatiossa kulttuurin alalla. Ryhmän asiantuntijat vetävät pilotointeja ja auttavat organisaatioiden palveluiden kehittämisessä. Ryhmällä on kollektiivista tietoa hankkeen keskeisistä teemoista eli muun muassa ikääntymisestä ja sosiaalipalveluista, osallisuudesta, digitalisaatiosta ja palvelumuotoilusta.

Hanke toteuttaa Helsingin kaupunkistrategiaa, jonka mukaan kaupungin perustehtävä on järjestää asukkailleen laadukkaita palveluja ja luoda edellytyksiä virikkeelliselle ja hauskalle elämälle ja jonka mukaan erityistä huomiota kiinnitetään toimintarajoitteisten kuten ikääntyneiden mahdollisuuksiin elää kokemusrikasta elämää. Hankkeessa Helsinki toteuttaa myös strategian kohtaa, jonka mukaan Helsinki houkuttelee aktiivisesti ikäihmisiä kulttuurin pariin. Hanke etsii ratkaisuja kaupunkistrategian mukaisesti koulutuksen, kulttuuritarjonnan sekä teknologisten ja digitaalisten ratkaisujen kehittämisestä sekä muotoiluajattelun hyödyntämisestä. Palveluita kehitetään monialaisesti, asiakaslähtöisesti ja kaupunkilaisten osallistumismahdollisuudet sekä osallisuus ja saavutettavuus huomioiden. Hanke myös toteuttaa kaupunkitasoista osallisuuden kärkihanketta.

Hanketta hallinnoi Helsingin kaupunki ja se toteutetaan kaupungilla yhteistyössä kulttuurin ja vapaa-ajan sekä sosiaali- ja terveystoimialojen kesken siten, että järjestämis- ja hallinnointivastuu on kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla ja sosiaali- ja terveystoimiala tarjoaa hankkeelle alustoja kokeilla ja kehittää uudenlaisia palveluita sekä asiantuntemusta palveluiden kehittämiseen. Alustoina toimivat erityisesti kotihoito ja etähoidon palvelut sekä palvelukeskukset. Lisäksi hankkeeseen osallistuvat partnereina Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Ikäinstituutin säätiö. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 1 845 600 euroa, josta EU:n tuki on yhteensä 1 476 480 euroa. Helsingin osahankkeen kustannusarvio on 1 193 400 euroa, josta tuen osuus on 954 720 euroa ja omarahoitusosuus 238 680 euroa. Hanke on tarkoitus toteuttaa ajalla 1.7.2020.–30.6.2023.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kansliapäällikkö päättää kaupungin puolesta Euroopan Unionin rahoituksen hakemisesta.

Detta beslut publicerades 05.12.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Outi Sivonen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 37786

outi.sivonen@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja

Bilagor

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.