Varhaiskasvatusyksikön muutos, ryhmäperhepäiväkodin lakkauttaminen, Ryhmäperhepäiväkoti Metsäpirtti

HEL 2019-012160
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 26. / 390 §

Ryhmäperhepäiväkoti Metsäpirtin lakkauttaminen

Nämnden för fostran och utbildning

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti lakkauttaa ryhmäperhepäiväkoti Metsäpirtin toiminnan osoitteessa Krämertintie 27, 00620 Helsinki, 2.1.2020 lukien.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Ryhmäperhepäiväkoti Metsäpirtti sijaitsee Metsälässä, osoitteessa Krämertintie 27. Ryhmäperhepäiväkoti on toiminut asuntokäyttöön tarkoitetussa kaupungin ulkopuoliselta vuokranantajalta vuokratuissa tiloissa. Ryhmäperhepäiväkoti Metsäpirtin tilannetta on tarkasteltu osana rakennusluvattomien päiväkotien selvitystä.

Ryhmäperhepäiväkodin perusmitoitus sallii tiloissa, joiden käyttötarkoitus on asuminen, 8-10 lasta. Ryhmäperhepäiväkoti Metsäpirtin tiloihin lisättiin vuoden 2018 alusta alueen palvelutarpeen kasvusta johtuen hoitopaikkoja ja mitoituksen mukaisesti yksi ryhmäperhepäivähoitaja. Ajalla 1.1.2018- 31.7.2019 tilassa toimi kaksi ryhmäperhepäivähoitoryhmää yhteensä 16 lasta. Lapsimäärää on vähennetty ja Metsäpirtissä on ollut 1.8.2019 lähtien yhdeksän lasta.

Osana tilojen tarkastelua on ryhmäperhepäiväkoti Metsäpirtissä tutkittu ilmanvaihdon toimintaa ja rakenteiden kuntoa kesällä 2019. Tutkimusten mukaan sekä ilmanvaihdon toiminnassa, että rakenteiden tiiveydessä on puutteita, jotka vaativat merkittäviä vuokravaikutteisia korjauksia. Ryhmäperhepäiväkodilla ei ole ollut käytössä pihaa. Ulkoilu on koettu vuosien aikana hankalana, koska kaikki ryhmän lapset ovat pieniä. Iltapäiväulkoilua varten vuokranantaja kunnosti rakennuksen viereen pienen aidatun alueen.

Kaupunkiympäristön toimialalta saadun tiedon mukaan tiloihin vaadittavat korjaukset ovat välttämättömiä varhaiskasvatustoiminnan näkökulmasta ja sen kaltaisia, että toiminta jouduttaisiin siirtämään väistötiloihin. Lisäksi niiden toteuttamista ei nähdä taloudellisesti tarkoituksenmukaiseksi aiheutuvien kustannusten näkökulmasta huomioiden rakennuksen ikä ja kunto. Kaupunki suunnittelee tiloista luopumista ja toiminnan siirtämistä muualle.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle on tulossa varhaiskasvatuksen käyttöön uutta lisätilaa noin 42 lapselle vuoden 2020 alussa osoitteeseen Onnentie 18. Uudet hoitopaikat Metsäpirtin lapsille on mahdollista osoittaa sieltä. Huoltajia kuullaan muissa mahdollisissa siirtotoiveissa. Ryhmäperhepäiväkoti Metsäpirtin nykyiset hoitajat ovat kelpoisia lastenhoitajan tehtävään ja ovat kertoneet halukkuutensa siirtyä lapsiryhmän mukana Onnentielle.

Maunulan peruspiirin alueella on valmistumassa päiväkoti Suursuo tämän hetkisen tiedon mukaan kesällä 2020, johon on tulossa lisäpaikkoja. Maunulan ala-asteen perusparannus- ja laajennushanke on talonrakentamisohjelmassa vuosina 2022-24 toteutettavana hankkeena, jolloin on tarkoitus lisätä esiopetuspaikkoja. Lisäksi Pohjois-Pasilan alueelle on valmistumassa 2020-luvun alussa uusia päiväkotitiloja.

Ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamista on valmisteltu perhepäivähoidon esimiehen kanssa ja käsitelty alueen esimieskokouksessa. Toiminnan muutosta on käsitelty yhteistoimintaperiaatteiden mukaisesti henkilöstön kanssa. Metsäpirtin lasten huoltajille tilanteesta on tiedotettu 22.11.2019 ja vanhempaintilaisuus järjestetty 26.11.2019. Lakkauttamissuunnitelmasta on keskusteltu myös kaupunkiympäristö toimialan kanssa.

Ryhmäperhepäiväkoti Metsäpirtin tilat ovat laajuudeltaan 150m². Vuokrakustannukset ovat vuositasolla noin 22 000 euroa.

Kaupungin hallintosäännön mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta
päättää suomenkielisen päiväkodin lakkauttamisesta (15 luku 1§).

Stäng

Detta beslut publicerades 09.12.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

varhaiskasvatusjohtaja
Satu Järvenkallas

Mer information fås av

Raila Tiainen-Ala-Maunus, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 41222

raila.tiainen-ala-maunus@hel.fi

Carola Harju, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 42542

carola.harju@hel.fi