Katusuunnitelma nro 31308/1, Töölö, Hietaniemenkatu välillä Hietakannaksentie – Mechelininkatu

HEL 2019-012215
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 13. / 198 §

Etu-Töölössä olevan Hietaniemenkatu välillä Hietakannaksentie–Mechelininkatu, katusuunnitelman hyväksyminen

Stadsmiljönämnden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Hietaniemenkadun välillä Hietakannaksentie−Mechelininkatu nro 31308/1 katusuunnitelman.

Lisäksi lautakunta päätti määrätä tämän katusuunnitelman hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektipäällikkö Petra Rantalainen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Lähtökohdat ja tavoitteet

Hietaniemenkatu on nykyinen tonttikatu, jonka eteläpuolen jalkakäytävä ja pyörätie, sekä välikaista puuistutuksineen on uusittu noin kymmenen vuotta sitten. Uusittu puurivi on hyvässä kasvussa. Kadun molemmin puolin on kadunvarsipysäköintiä.

Pohjoispuoleisen jalkakäytävän klinkkerilaatoitus, välikaistan noppakiveys ja koivukujanne ovat puolestaan erittäin huonossa kunnossa. Kadulla olevat linja-autopysäkit ovat jäsentymättömät ja yksi niistä sijaitsee risteysalueella.

Katusuunnitelma perustuu voimassa oleviin asemakaavoihin nro 927 (hyväksytty 29.08.1928), 1208 (hyväksytty 5.3.1931), 123 (hyväksytty 10.10. 1917), 10002 (hyväksytty 29.08.1928) ja 2107A (hyväksytty 3.3.1942). Katusuunnitelmassa on huomioitu liikennesuunnitelma, joka on valmistunut samanaikaisesti katusuunnitelman kanssa.

Katusuunnitelmalla mahdollistetaan pyöräliikenteen baanaverkon osan toteuttaminen kyseisellä katuosuudella.

Suunnitelma

Hietaniemenkatu välillä Hietakannaksentie–Mechelininkatu, suunnitelmapiirustus nro 31308/1 (liite 2).

Liikenteelliset muutokset kohdistuvat tämän katuosuuden pyörätiejärjestelyyn, missä pyöräreitti siirtyy ajoradalle ja Mechelininkadun risteysalueella erilisille pyöräkaistoille. Mechelininkadun risteyksessä pyöräliikenteelle toteutetaan uusi kääntymiskaista Hietaniemenkadulle kääntymiseen.

Kadunvarsipysäköinti ja kadun poikkileikkaus säilyvät mitoitukseltaan pääosin ennallaan. Nykyiset kadun etelä- ja pohjoisreunan lähekkäin sijaitsevat bussipysäkit yhdistetään uudeksi pysäkkipariksi.

Pohjoispuoleisen jalkakäytävän klinkkerilaatta uusitaan ja korvataan vastaavalla keltasävyisellä pinnoitteella. Kadun pohjoispuolen katuilme muutetaan yhtenäiseksi eteläpuolen kanssa. Tämä toteutetaan poistamalla nykyiset puut, jotka kaikki ovat huonokuntoisia ja istuttamalla niiden tilalle uudet. Puiden määrää lisätään nykyisestä. Kadun eteläpuolen puuistutuksiin tulee muutoksia linja-autopysäkkien kohdalla. Kadun itäpäässä olevaan kulmaukseen tulee uudet pensas- tai perennaistutukset.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro 31308/1 (liite 1).

Katu sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Katusuunnitelma on laadittu yhteistyössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kanssa.

Katusuunnitelmaluonnos on ollut esillä kaupunkiympäristön Sörnäistenkadun asiakaspalvelupiste Tellingissä ja Helsingin kaupungin internetsivuilla 2.10.2019–15.10.2019 välisen ajan. Suunnitelmaluonnoksen esittelytilaisuus asukkaille pidettiin Oodin osallistujatila Bryggessä 7.10. 2019.

Asukkailla on ollut mahdollisuus myös osallistua myös Kerro Kantasi -kyselyyn (2.10 – 20.10.2019).

Katusuunnitelma on ollut nähtävillä 22.1.−4.2.2020 välisen ajan. Suunnitelman nähtävillä olosta on ilmoitettu kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille.

Vuorovaikutusmuistio on liitteenä 3.

Suunnitelmasta on tehty yksi muistutus.

Muistutuksen käsittely

Muistutuksen antaja pitää pyöräliikenteen siirtämistä ajoradalle hyvänä asiana, mutta hänen mukaansa esitetty risteysalueen pyörätiejärjestely on mutkikas ja epälooginen. Muistutuksen antaja esitti piirroksella vaihtoehdon, missä pyörätie on linjattu kolmiomaisen aukiotilan kautta. Esitetyssä linjausvaihtoehdossa reitti kulkee Mechelininkadun itäpuolelta Hietaniemankadulta aukion kautta edelleen Hietaniemenkadulle, nyt suunniteltavalle osuudelle.

Muistutuksessa toivottiin lisäksi runkolukittavia pyöräilytelineitä kadun erotuskaistalle, koska taloyhtiöissä on huonosti pyöräparkkitilaa. Toivottiin myös, etteivät uudet katuvalot häikäise asuntoihin sisään.

Esittelijän vastaus muistutukseen

Linjausvaihtoehdossa esitetty yhteys ei ole pyöräliikenteen pääreitti. Pääreitti kulkee Mechelininkadulla ja Hietaniemenkadulla Mechelininkadun länsipuolella. Suurimmat pyöräliikenteen virrat kulkevat Mechelininkatua etelästä Hietaniemenkatua länteen. Pyörätien ylityskohta Mechelininkadun ylitse länteen on suunniteltu Hietaniemenkadun kohdalle. Pyörätien linjaaminen aukion kautta lisäisi risteilyjä jalankulkijoiden kanssa.

Aukio on kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävää ympäristöä ja se halutaan säilyttää yhtenäisenä.

Julkiseen käyttöön tarkoitettuja pyörätelineitä ei ole tulossa suunnittelualueelle, koska niille ei tällä kohtaa ole arvioitu olevan tarvetta. Taloyhtiön pyöräsäilytys tulee hoitaa ja ratkaista taloyhtiön alueella. Valaistuksen suunnittelussa lasketaan sopiva valaistuksen määrä katualueelle.

Muistutus ei aiheuta muutoksia laadittuihin katusuunnitelmiin.

Kustannukset ja aikataulu

Katusuunnitelman rakentamiskustannus on yhteensä noin 674 000 euroa (alv. 0 %).

Katujen vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 37 000 euroa (alv. 0 %). Ylläpitokustannukset ovat noin 1 000 euroa kalliimmat kuin nykyisin.

Kadun rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2020 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 02 Katujen perusparantaminen ja liikennejärjestelyt.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 85 §, 62 §, 202 § , maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §

Hallintosääntö 16 luku 1 § 2 mom. kohta 11

Stäng

Detta beslut publicerades 14.04.2020

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Mer information fås av

Petra Rantalainen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39795

petra.rantalainen@hel.fi