Tutkimuslupa, LASTEN TUKI - pitkittäistutkimus lastensuojelutoiminnan kustannusvaikuttavuudesta, THL

HEL 2019-013187
Ärendet har nyare handläggningar
§ 5

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2019-013187

Sektorchefen i sektorn för fostran och utbildning

Päätös

Toimialajohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuksen yhteyshenkilöt kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla ovat opiskelijahuollon päällikkö sekä toimialan SIB-koordinaattori. Tutkimuslupapäätös on voimassa 1.1.2033 saakka.

Päätöksen perustelut

********** on hakenut tutkimuslupaa liittyen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pitkittäistutkimukseen. Tutkimuksessa selvitetään Lapset-SIB-hankkeissa rahoitettujen toimintamallien kustannus-vaikuttavuutta, vaikutuksia lasten psykososiaaliseen hyvinvointiin sekä SIB-mallin soveltuvuutta kuntien ja maakuntien ehkäisevän työn rahoitukseen. Tavoitteena on löytää kustannus-vaikuttavimmat toimintamallit sekä lisätä ymmärrystä ehkäisevän ja edistävän työn merkityksestä ja mahdollisuuksista lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä. Helsingin sosiaali- ja terveystoimi osallistuu Lapset SIB-hankkeeseen ja on myöntänyt tutkimukselle tutkimusluvan 8.1.2020 (liite 2).

Tutkimuslupahakemus kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle koskee vuosittain 2020-2031 kerättäviä tietoja oppimisen tuen palveluista sekä tukimuotojen kustannuksista. Aineiston keruuta täydennetään tarvittaessa SIB-toimintaan kytkeytyvän henkilöstön haastatteluilla.

Tutkimusaineisto kerätään vuosina 2020-2031 ja tutkimuksen päätulokset raportoidaan vuonna 2033. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Tutkimusaineisto säilytetään 10 vuotta tutkimuksen valmistuttua ja hävitetään tämän jälkeen. Tunnistetietojen käsittely sekä tutkimusrekisteriin kerättävät tiedot on kuvattu tarkemmin tutkimuksen tietosuojavaikutusten arvioinnissa ja rekisteriselosteessa (liitteet 5 ja 6).

THL:n tutkimuseettinen työryhmä on arvioinut tutkimussuunnitelman ja antanut tutkimuksesta puoltavan lausunnon 14.12.2018 (liite 7).

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden edellä mainitun tutkimusaineiston keräämiseen vuosina 2020-2031.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen: kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Detta beslut publicerades 21.01.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Elina Vismanen, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 22174

elina.vismanen@hel.fi

Beslutsfattare

Liisa Pohjolainen
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Bilagor

1. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
2. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
3. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
4. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
5. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
6. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
7. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 21 k.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.